Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Helsinkiläiskoulussa heräsi huoli lasten liikenneturvallisuudesta – Liikenneturva: Ajattelun aihetta myös vanhemmille

Helsingin Töölössä pari viikkoa sitten sattunut 9-vuotiaan tytön kuolemantapaus on herättänyt huolen koululaisten liikenneturvallisuudesta.
Mechelininkadun varressa sijaitsevassa Taivallahden peruskoulussa liikenneturvallisuuden parantamista on mietitty yhdessä oppilaiden huoltajien ja koulun henkilökunnan kanssa.

Huoli lasten turvallisuudesta on aiheellinen, sillä suurin osa Taivallahden peruskoulun oppilaista ylittää vilkkaasti liikennöidyn Mechelininkadun joka päivä.

Peruskoulun johtokunta kokosi yhteen konkreettisia parannusehdotuksia, jotka on tarkoitus viedä eteenpäin Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunniteluosastolle.

– Yksi tärkeimmistä parannuksista olisi nopeusnäyttöjen asentaminen kumpaankiin suuntaan. Näyttöjen yhteyteen tulisi asentaa opaste, jossa kerrotaan koulun olevan lähellä. Vaikka sijaitsemme Mechelininkadun varressa, rakennusta ei välttämättä osata mieltää koulurakennukseksi, Taivallahden peruskoulun rehtori Hannu Kosonen sanoo.

Lisäksi johtokunta toivoo katuun täryraitoja ennen nopeusnäyttöjä ja toista peltipoliisia pohjoisen suuntaan ajaville. Näkyvyyden parantamiseksi johtokunta ehdottaa panoraamapeilejä, joita aseteltaisiin sopiviin kohtiin.

Kososen mukaan Mechelininkadun parantamiseen on jo uusi suunnitelma olemassa.

– Siinä pyörätiet on tarkoitus rakentaa molempiin suuntiin ja autojen ajokaistoja kaventaa, jotta ajonopeuksia saadaan tiputettua. Kovasti toivomme että suunnitelma laitetaan nopeasti käytäntöön, Kosonen selvittää.

Olennaisinta järjestellä

Liikenneturvan kehittämispäällikkö Antero Lammi pitää koulun tekemiä ehdotuksia hyvinä ajatuksina, mutta muistuttaa, että niiden toimivuus riippuu aina toimintaympäristöstä.

– Tutkimustulosten mukaan nopeusnäytöt, liikennevalojen muutokset ja liikennevalvonta kyllä laskevat autoilijoiden nopeuksia ja parantavat jalankulkijoiden turvallisuutta. Kun tien varressa on vielä lapsista varoittavia liikennemerkkejä, autoilijat osaavat olla tarkkaavaisempia.

Lammin mukaan yksi tärkeimmistä turvallisuutta parantavista keinoista on kuitenkin moottoriajoneuvoliikenteen ja kevyen liikenteen kanavoiminen eri reiteille.

– Kun lapsia tuodaan kouluun autolla, se muodostaa riskin pyörällä ja jalan kouluun tuleville oppilaille. Siksi olisi syytä järjestellä liikenne niin, että reitit eivät risteäisi. Tämä koskee erityisesti sellaisia kouluja, joiden läheisyydessä ei muuten moottoriajoneuvoliikennettä ole.

Lammi kehottaa vanhempia pohtimaan, että kannattaako lapsia tuoda autolla ylipäänsä koululle asti. Jos lapsen jättää kauemmas koulusta, liikenne koulun ympäristössä vähenee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  7. 7

    Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

  8. 8

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  9. 9

    Syyte: Lottovoittajalta huijattiin 1,2 miljoonaa, oikeudessa kysyttiin voiton suuruutta: ”Jotain 80 000 euroa”

  10. 10

    Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  7. 7

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  8. 8

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  9. 9

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. Näytä lisää