Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vakooja-Einari ajoi punavalkoisella mopolla – kukaan ei arvannut, mitä hän teki

Tiedustelu
Sukututkimus vei Pertti Hännisen operaatio Stella Polariksen jäljille. Isä olikin ”vakooja”.
”Min pappa var en hemlig finsk spion”, otsikoi Expressen.

”Isäni oli salainen suomalainen vakooja”.

Ruotsissa asuva Pertti Hänninen, 70, kertoo lehdessä isänsä Einarin tarinan. Vanhoilla päivillään sukututkijaksi innostunut Hänninen sai äskettäin selville isänsä olleen mukana ns. Stella Polaris -operaatiossa.

Isä oli palvellut sodassa Suomen päämajan tiedusteluosastolla.

Eversti Reino Hallamaan johtama päämajan radiotiedustelu oli maailman huippua ja onnistui avaamaan vihollisen käyttämiä koodeja. Einar Hänninen oli yksi heistä, radiokuuntelija.

22. syyskuuta 1944 tiedusteluosaston henkilökuntaa, arkistoja ja välineistöä siirrettiin neljällä laivalla Ruotsiin salaisessa operaatiossa, joka sai nimen Stella Polaris. Syynä oli pelko, että Neuvostoliitto miehittää Suomen.

Kolme laivoista lähti Närpiön Nämpnäsistä, yksi Uudestakaupungista. Ruotsiin rantautui 750 henkilöä, tiedustelumiehiä ja heidän perheitään. Lapsia oli 70, vastasyntynyt Pertti Hänninen yksi heistä.

Ruotsalaiset olivat kuvitelleet tulijoita olevan vain kymmeniä. Gävleen perustettiin tilapäinen pakolaisleiri ja Härnösandissa ”stellisteiksi” sittemmin kutsuttuja majoitettiin lähetyskirkkoon.

Vielä samana syksynä suuri osa stellisteistä palasi Suomeen. Osa jäi Ruotsiin. Yksi heistä oli Einari, joka vaihtoi sukunimensä tilapäisesti muotoon Henning.

Ruotsin armeija radiotiedustelupalvelu FRA värväsi 20 suomalaista huippuspesialistia omaan palvelukseensa. He ottivat pian Ruotsin kansalaisuuden.

Suuri osa jäi kuitenkin ilman ”oman alan” töitä. Wikipedia mainitsee nimeltä Einari Hännisen, ”joka hankki toimeentuloa muun muassa metsätöissä”.

Expressenin artikkeli antaa Einarin urasta uudenlaisen kuvan.

Myös Pertti Hänninen oli kuvitellut isänsä olleen tavallinen miekkonen, ”joka hörppi kahvia sokeripala huulten välissä, ajoi punavalkoista Monark-mopoa ja piti mieliruokanaan lihaa ja perunoita”.

Perhe asui Ekerön kunnassa ja isä kävi töissä aivan kodin lähellä FRA:ssa. Pertti luuli hänen olevan pelkkä vahtimestari.

Isä kuoli vuonna 1988 ja vei salaisuuden mukanaan hautaan.

Myös Aili- äiti vaikeni kuin muuri.

Kymmenen vuotta sitten Pertti Hänninen pääsi sukututkimuksessa vauhtiin. Häntä auttoi Stella Polariksesta kirjan kirjoittanut toimittaja Johanna Parikka Altenstedt, jolle Aili-äiti vihdoin uskalsi tutulla suomen kielellä avautua.

Äidiltä löytyi valokuvia ja mitaleita, joita Einarille olivat myöntäneet presidentit Mannerheim ja Kekkonen.

Kävi ilmi, että Einari oli jatkanut Ruotsissa tiedustelumiehen uraansa.

Hän oli vain vaiennut siitä ”kuin simpukka” ja kätkenyt kaiken ”iloisuutensa alle”.

Einar oli liittynyt Suomen radiotiedusteluun ennen sotia, vain 23-vuotiaana, suoraan varusmiespalveluksesta. Sinne oli vuonna 1927 etsitty lahjakkaita nuoria miehiä, joilla oli rytmitajua, musikaalisuutta ja kiinnostus tekniikkaan.

– Ajatella, että kaikki alkoi pienestä sukututkimuksesta ja päättyi siihen, että sain tietää isäni olleen vakooja, Pertti Hänninen päivitteli Expressenille käyttäen termiä vakooja hieman epämääräisesti.

Itse hän teki työuransa it-päällikkönä finanssiyhtiössä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. 6

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    7. 7

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    10. 10

      Trumpin takapirulta kova lausunto: ”Kaikki vaalilupaukset toteutetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    10. 10

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. Näytä lisää