Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hyvinkäällä haavoittunut poliisi: ”Ei ole mitään syytä, miksi en vielä pystyisi kävelemään”

Hyvinkää
Heidi Foxell kertoo IS:lle, ettei ole missään vaiheessa luopunut unelmastaan jatkaa poliisin ammatissa.
Nuorempi ylikonstaapeli Heidi Foxell haavoittui erittäin vakavasti Hyvinkään ammuskelussa kolme vuotta sitten. Sunnuntaina Hyvinkään urheilupuistossa järjestettiin Foxellin tukiottelu, jonka tuotot menevät hänen kuntoutuksensa tueksi. IS tapasi tukiottelun jälkeen urheilukentän laidalla hyväntuulisen Heidin, joka pääsi viime viikolla vuosien sairaalajakson jälkeen kuntoutukseen.

– Nyt kun olen päässyt sairaalasta, päiväni ovat paljon parempia. Ne ovat täynnä tekemistä: kuntoutuksen apuna on koiraterapiaa, jossa teen liikkeitä koiran kanssa. Kuntoutukseen kuuluu myös tavallista fysioterapiaa, Heidi kertoo.

Vielä pyörätuolissa istuva nuori nainen opettelee nyt kolmatta kertaa kävelemään. Viimeksi epäonnistunut tähystys keväällä 2014 johti hengenvaaralliseen tilaan, joka vei kävelykyvyn ja tunnon jaloista, hän kertoo.

– Nyt se tunto on tullut pikkuhiljaa takaisin. Vielä nilkat ja varpaat ovat vähän tunnottomat, mutta ne liikkuvat vielä. Vointiini on tullut parannusta, mutta kuntoutus vaatii pitkän prosessin, Heidi mietti.

50 leikkauksen ja yhteensä 200 operaation jälkeen Heidi on päässyt jälleen kävelemään pieniä matkoja. Yhteen mittaan hän on edennyt omin jaloin yhteensä 70 metriä.

– Täytyy ottaa pienin askelin eteenpäin. Ei ole mitään syytä, miksi en vielä pystyisi kävelemään.

Ampuminen ei palaa enää mieleen

Nuorempi ylikonstaapeli suoritti ampumisen aikaan poliisiopintoihinsa kuuluvaa työharjoittelua. Kovia kokenut nainen kertoo, että hän aikoo varmasti jatkaa poliisin opintoja niin pian, kun hänen kuntonsa on riittävä.

– Heti kun pystyin puhumaan ampumisen jälkeen, ilmoitin, että aion jatkaa poliisina. Missään vaiheessa ei ole tullut sellaista tunnetta, etten haluaisi jatkaa tällä alalla. Eikä siinä pitäisi olla mitään ongelmaa.

Heidin elämän muuttaneen kohtalokkaan yön tapahtumat eivät juuri palaa hänen mieleensä.

– Se ei ole koskaan tullut uniini. Olen pystynyt käsittelemään tapahtumat niin, etten tunne vihaa tai katkeruutta lainkaan.

Päällimmäinen tunne kiitollisuus

Eilen tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki yllätysvierailun tukitapahtumaan Hyvinkäälle, ja Heidi pääsi keskustelemaan presidentin kanssa kahden kesken.

– Oli ihan mahtavaa päästä presidentin kanssa kahdestaan kahville. Hän toivotti paljon tsemppiä ja jaksamista. Puhuimme siitä, mitä tapahtui kolme vuotta sitten ja siitä, kuinka hirveä juttu se oli koko Hyvinkään kaupungille ja koko Suomelle.

Sunnuntai-illan hyväntekeväisyystapahtumassa nuoren poliisin päällimmäinen tunne oli kiitollisuus tapahtuman järjestäjiä ja poliisikollegoja kohtaan.

– Olen tosi kiitollinen koko poliisiyhteisölle siitä, kuinka paljon he ovat tukeneet minua. Olen kiitollinen varsinkin työparilleni, joka oli sinä yönä samassa autossa. Hän on käynyt tapaamassa minua usein sairaalassa ja olemme käyneet asian läpi yhdessä.

Heidi ei tiedä, milloin hän pääsee siirtymään kuntoutuksesta omaan kotiinsa, mutta hänelle on varattu vuodeksi paikka kuntoutuskeskukseen.

– Niin kauaa en aio siellä olla. Tavoitteeni ovat korkealla.

Oheisella Lehtikuvan videolla näkyy tasavallan presidentin Sauli Niinistön puhe.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    3. 3

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    6. 6

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    7. 7

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    8. 8

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    9. 9

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    3. 3

      Presidentin tililtä ensimmäinen twiitti – kuva Trumpista ennen virkavalan vannomista

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    6. Näytä lisää