Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kovaääninen ravintola-asiakas kannusti Susijengiä Lahdessa – tarjoilija teippasi suun umpeen

Järjestyshäiriö
Lahtelaisen olutravintolan tarjoilija teippasi liian äänekkään asiakkaan suun tukkoon lauantaina Suomen koripallomaajoukkueen pelin aikana.
Suomen koripallomaajoukkue, eli Susijengi, kohtasi lauantai-iltana EM-kisojen avausottelussaan Ranskan. Jatkoajalle venynyt trilleri oli huippujännittävä, ja se herätti runsaasti tunteita myös kotikatsomoissa.

Lahtelaisessa olutravintola Oldissa ottelua seurannut miesasiakas piti IS:n tietojen mukaan peliä katsellessaan niin kovaa meteliä, että ravintolan henkilökunta joutui lopulta teippaamaan miehen suun umpeen.

Oldin ravintolapäällikkö Jukka Seppälä vahvistaa tiedon.

– Kyllä se pitää paikkansa. Kyseistä asiakasta oli varoitettu pari kertaa, että olisi hiljempaa. Hänen käytöksensä oli häirinnyt muita asiakkaita, Seppälä kertoo.

– Sitten tarjoilijamme sanoi, että teippaa hänen suunsa umpeen, jollei hän ole hiljaa. Asiakas oli vastannut, että senkus teippaat, ja niin myös tapahtui.

”Tarjoilija ja asiakas tunsivat entuudestaan”

Seppälä kuitenkin korostaa, ettei kyseinen toimintamalli ole normaalisti ravintolan käytössä. Asiakkaiden on siis turha pelätä tulevansa teipatuiksi.

– Tässä tapauksessa häiriökäyttäytynyt asiakas ja kyseinen tarjoilija tunsivat toisensa entuudestaan, ja asiakas otti teipin myöhemmin itse pois.

Lahden torin laidalla sijaitseva Oldi on perustettu vuonna 1988. Vaikka kaupunki on kuuluisa värikkäästä yöelämästään, Seppälän mukaan Oldissa tapahtuu nykyään harvoin järjestyshäiriöitä.

– Kovasti on hiljentynyt. Meillä ei ole enää edes järjestyksenvalvojaa, koska sellaiselle ei ole tarvetta.

Siitä huolimatta ravintolapäällikkö muistuttaa, että ravintolassa puututaan tarvittaessa myös vastaisuudessa häiriökäyttäytymiseen. Sellaiseksi ei kuitenkaan lasketa ”normaalia kannustusta.”

– Kannustusta saa olla, ja kyllähän meillä urheilua paljon näytetäänkin. Varsinkin kiekkopelien aikaan meteli käy kovaksi, mutta raja menee siinä, jos muu asiakaskunta häiriintyy. Tällä kertaa kyseessä oli yksittäisen huutelijan show, Seppälä sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    10. 10

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    6. Näytä lisää