Eija

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Business Insider tulkitsi Suomen veromuutoksia: ”Varautumista kasvavaan pakolaisvirtaan”

Suomi
Talousjulkaisu Business Insider uskoo, että Suomi varautuu veromuutoksilla kasvavaan pakolaisvirtaan.
Talousjulkaisu Business Insider arvioi Suomen hallituksen ensi vuoden budjettia koskevia verojen muutoksia. Lehden mukaan pääomatuloveron korotuksen ja solidaarisuusveron alarajan laskun eli hyvätuloisten taloustalkoisiin osallistumisen taustalla olisi varautuminen kasvavaan pakolaisvirtaan.

Business Insider arvioi, että pakolaisten lisääntyvä tulo Suomeen on maan hallitukselle poliittisesti ja taloudellisesti vaikeaa. Lehti muistuttaa, että ulkoasiainministeri Timo Soini on euroskeptisyydestä tunnetun perussuomalaisten puheenjohtaja. Business Insider arvioi lisäksi, että puolue kampanjoi eduskuntavaaleissa maahanmuuttopolitiikan tiukentamisen puolesta.

Hallituksen mukaan solidaarisuusveron alaraja laskee. Nyt tuloraja menee 90 000 eurossa, ensi vuonna solidaarisuusveroa joutuu maksamaan 72 300 euron vuosituloista.

– Tämä auttaa kattamaan maahanmuuton kustannuksia, jotka arvioimme 114 euroksi tänä vuonna, valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) kertoo Business Insiderin jutussa, uutistoimisto Reutersin tietoihin perustuen.

Hallituksella vaikea alkutaival

Business Insider kertoo, että Suomen keskustan ja oikeiston varaan rakentuvalla hallituksella on ollut heti taipaleensa alkuhetkistä lähtien supistuvan talouden ja kasvavan työttömyyden vuoksi.

EU:n päättäjät ovat jo viikkojen ajan yrittäneet kuumeisesti miettiä ratkaisua koko ajan pahenevaan pakolaiskriisiin.

Perussuomalaisten vaatimuksesta Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmaan kirjattiin, että Suomen vastaanottamien pakolaisten määrä pidetään viime vuosien tasolla. Suomen pitäisi nyt päättää, miten suhtautuu EU-komission uuteen ehdotukseen turvapaikanhakijoiden siirtämisestä unionin sisällä. Eilen julki vuotaneen EU-komission esityksen mukaan Suomeen ohjattaisiin 2 400 turvapaikanhakijaa lisää.

Hallitus pitääkin pääministeri Juha Sipilän johdolla tiedotustilaisuuden perjantaina aamulla klo 9.30 Suomen linjasta EU:n ajankohtaisiin maahanmuuttopoliittisiin kysymyksiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

    7. 7

      Fitnesskaunotar Eevi Teittinen säkenöi kurveja korostavassa asussa – asu paljasti lihaksikkaan vartalon

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää