Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tässä on ay-liikkeen vastaus hallituksen leikkauksiin

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n hallitus on kokoontunut ylimääräiseen kokoukseen perjantaiaamuna.
STT:n mukaan SAK, Akava ja STTK järjestävät mielenosoituksen Helsingissä Rautatientorilla ensi perjantaina kello 11. Liittojen mukaan mielenosoituksella vastustetaan hallituksen yksipuolisia päätöksiä heikentää palkansaajien työehtoja.

Hallitus haluaa muun muassa leikata vuosilomia ja ylityö- sekä sunnuntaikorvauksia ja tehdä sairausloman ensimmäisestä päivästä palkattoman.

Tilaisuuden aluksi SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly luonnehti hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välistä tilannetta poikkeukselliseksi. Lylyn mukaan palkansaajien järjestöt olisivat halunneet jatkaa neuvottelujen tiellä.

– Tässä ärsyttää se, että hallituksen toimenpidelista koskettaa keskeisesti naisia, palvelusektoria, vuorotyöläisiä ja julkista sektoria, Lyly sanoi.

Lylyn mukaan suunnitellut toimet ovat tuoneet liitoille palautevyöryn jäseniltä. Mielenosoitus järjestetään muistuttamaan, että liitot eivät hyväksy sopimusvapauden romuttamista.

– Nyt ollaan vaarallisella tiellä. Tälle yksipuoliselle sanelulle pitää tulla stoppi, Lyly sanoi SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen.

SAK:n mukaan se on valmis neuvottelemaan, jos neuvotteluiden kautta on mahdollisuus päästä toisenlaiseen työmarkkinaratkaisuun.

Tiedotustilaisuuteen osallistuvat SAK:n Lauri Lyly, Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n Marko Piirainen, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n Jarkko Eloranta, Metallityöväen liiton Riku Aalto, Palvelualojen ammattiliitto PAM:n Ann Selin, Rakennusliiton Matti Harjuniemi, Teollisuusalojen ammattiliiton TEAM:n Heli Puura.

Tilaisuudessa puhunut Heli Puura arvosteli tilaisuudessa erittäin jyrkästi hallituksen linjauksia. Hän piti varmana, että tämä tulee näkymään, kun työehtosopimuksista seuraavan kerran neuvotellaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    2. 2

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    3. 3

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    4. 4

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    5. 5

      Diplomi-insinööriksi opiskelevan perheenisän raiskaustuomio lieveni – yhtenä perusteena ”vakaa elämäntilanne”

    6. 6

      Yksi kysymys vahvasti esillä Axl Smithin oikeudenkäynnissä: ”Siihen ei varmaan koskaan saada vastausta”

    7. 7

      Autotuojien toimitusjohtaja tiukkana: LVM ei päätä tieliikenteen veroista!

    8. 8

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    9. 9

      Yli 150 sai noroviruksen ravintolasta – syynä saastuneet jääpalat

    10. 10

      Urheilugaalan tv-kuvien mysteerimiehen henkilöllisyys selvisi – ”Olen saanut asiasta huumoripitoisia viestejä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    4. 4

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    5. 5

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    6. 6

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    7. 7

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    10. 10

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    2. 2

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    3. 3

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    4. 4

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    5. 5

      Diplomi-insinööriksi opiskelevan perheenisän raiskaustuomio lieveni – yhtenä perusteena ”vakaa elämäntilanne”

    6. Näytä lisää