Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tekikö Sipilä jyrkikataiset?

Kommentti
Juha Sipilän (kesk) hallitus rakensi budjetin 1,3 prosentin kasvuodotuksen varaan. Voi kysyä, syyllistyikö hallitus katteettomaan optimismiin, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen.
”Kenenkään palkkaverotus ei kiristy”

Näin lukee Juha Sipilän (kesk) hallituksen 27.5. päivätyssä Ratkaisujen Suomi -hallitusohjelmassa.

Se oli alkukesän orastavaa optimismia. Torstaina hallitus heitti roskakoriin keskeisen veropoliittisen linjauksensa.

Kesän aikana Suomen talouden kehitys on jatkanut heikkenemistään. Julkinen paine ajoi hallituksen tinkimään eläkeläisten asumistuen leikkauspäätöksestään.

Niinpä hallitus kertoi, että solidaarisuusveron yläraja putoaa 90 000 eurosta 72 300 euroon. Palkkaverotus kiristyy siis ensi vuonna kaikilla niillä, jotka tienaavat enemmän kuin 72 300 euroa mutta vähemmän kuin 90 000 euroa.

Molemmat päätökset ovat perusteltuja yhteiskuntarauhan kannalta. Vaikka budjettieurot eivät ole korvamerkittyjä, niin solidaarisuusvero tuo valtion kassaan sen 30 miljoonaa euroa, minkä asumistuen leikkauksen lievennys ottaa.

Kikkailiko hallitus kasvuodotuksilla?

54,1 miljardin euron budjetissa se on hienosäätöä. Paljon suurempi kysymys on se, että syyllistyikö Sipilän hallitus ensimmäisessä budjetissaan samanlaiseen perusteettomaan optimismiin, kuin Jyrki Kataisen (kok) kuuden puolueen hallitus 2011 ja myös myöhempinä vuosina.

Hallitus on rakentanut ensi vuoden budjettinsa 1,3 prosentin kasvuennusteen varaan. Viikko sitten Nordean ekonomistit ennustivat, että Suomen talouskasvu jää ensi vuonna 0,5 prosenttiin ja sekin oli laatijoiden mukaan optimistinen arvio.

Hallituksen budjetti lepää nyt samanlaisen kasvuodotuksen varassa, mitä valtiovarainministeriö ennusti jo alkukesästä. Näin siitäkin huolimatta, ettei Suomesta tai maailmalta ole tullut yhtään tällaista optimismia tukevaa uutista.

Toivottavasti niitä hyviä uutisia jatkossa tulee, mutta vähän epäillä sopii. Sellaiset ovat maailman merkit.

Stubb: Ennuste on riippumaton arvio

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) kiisti, että hallitus olisi taas syyllistynyt budjettitemppuiluun.

– Valtiovarainministeriön kansantalousosasto tekee riippumattomia arvioita siitä, mikä Suomen talouskasvu on. Ja jos se muuttuu, me muutamme budjettia, Stubb kommentoi Ilta-Sanomille.

Stubb kiisti senkin, että tekeillä olisi lähivuosien toisinto, jossa valtio jakaa sellaista kuvitteellista rahaa, jonka se on tavallaan itse luonut liian optimistisilla odotuksillaan.

– Toivon, ettei käy samalla tavalla, mutta me varaudumme toki kaikkeen, Stubb sanoi.

Valtiovarainministeriön korkein virkamies Martti Hetemäki oli varsin varovainen sanoissaan.

– Tähän on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta, Hetemäki kommentoi Ilta-Sanomille.

– Se (kasvun ja siitä aiheutuvien verotulojen jääminen VM:n ennusteesta) riippuu siitä, mistä se kasvu olisi pois, olisiko se viennistä vai kotimaisesta kysynnästä. Jos se olisi kotimaisesta kysynnästä, sillä olisi paljon suurempi vaikutus, Hetemäki sanoi.

– En lähde arvioimaan asiaa myöskään siksi, että se riippuu niin paljon työttömyyden kehityksestä. Se on vähintään yhtä tärkeä tieto, Hän lisäsi.

Vaje uudestaan kasvuun 2017

Hallituksen budjettiesityksen mukaan valtion nettovelka kasvaa ensi vuonna 5 miljardia euroa. Se on 300 miljoonaa vähemmän kuin mitä VM:n elokuun alkupuolella laatimassa budjettiehdotuksessa odotettiin.

Suunta on sinänsä oikea, mutta laskelmalta vie pohjaa sekin, että budjetin määrärahat turvapaikanhakijoiden osalta – 150 miljoonaa euroa lisää 2016 nykytasoon verrattuna – on laskettu 15 000 turvapaikan hakijan mukaan. Mistä näin maltillinen arvio kun, pelkästään tänä vuonna Suomeen odotetaan 30 000 turvapaikanhakijan vyöryä?

Luovasta kirjanpidosta kertoo sekin, että hallitus kertoi alijäämän kasvavan taas 2017 reilusti 5,9 miljardiin euroon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    3. 3

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    4. 4

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    7. 7

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    8. 8

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    3. 3

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    4. 4

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. Näytä lisää