Pauli, Paavo, Paulus

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Finnair peruu perjantaina 16 lentoa mielenilmauksen vuoksi

Työnseisaus
Merkittävä osa lennoista myös viivästyy perjantaina. Matkustajia kehotetaan varaamaan runsaasti aikaa myös lentokentälle siirtymiseen.
Finnair peruu 16 kotimaan lentoa ammattiliittojen perjantaisen mielenilmauksen vuoksi. 15 lennoista oli tarkoitus lentää perjantaina ja yksi torstaina.

Finnair pyrkii lentämään kaikki muut lentonsa, mutta Helsinki-Vantaan lentokentän rajallisesta toimintakyvystä johtuen myös lennettävät lennot viivästyvät merkittävästi. Lentoyhtiöstä kerrotaan, että viivästyksiä tuottavat muun muassa kentän asematason bussikuljetukset, jotka pysähtyvät Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT:n ilmoituksen mukaisesti kuudelta aamulla ja ovat pysähdyksissä iltakymmeneen asti.

– Vaikka oma henkilökuntamme on pääsääntöisesti pois vain kello 11–13,mielenilmausten vaikutukset Finnairin toimintaan näkyvät koko päivän ajan kentän muiden toimijoiden työnseisauksen vuoksi, sanoo Finnairin operatiivisen keskuksen johtaja Janne Tarvainen.

– Olemme erittäin pahoillamme asiakkaillemme aiheutuvasta vaivasta ja mielipahasta. Teemme parhaamme, jotta mahdollisimman moni asiakas pääsisi matkustamaan suunnitelmansa mukaisesti.

Finnairilta kertoo pyrkivänsä tarjoamaan matkustajille mahdollisuuden siirtää lentonsa pois mielenilmauspäivältä ja sen ympäriltä. Yhtiö pyrkii myös löytämään vaihtoehtoisen reitin matkustajille, joiden lento on peruttu.

Finnairilta kuitenkin kerrotaan, että lentojen paikkatilanteet ovat rajalliset ja vaihtoehtoisen lennon löytyminen voi olla vaikeaa. Peruuntuneen lennon matkustaja voi siirron vaihtoehtona hakea myös lipun hinnan takaisinmaksua.

Perutut lennot, torstai 17.9.

AY573 21:35 Helsinki - Jyväskylä

Perutut lennot, perjantai 18.9.

AY221 10:20 Helsinki - Turku

AY271 10: 25 Helsinki - Tampere

AY571 16:00 Helsinki - Jyväskylä

AY265 16:10 Helsinki - Tampere

AY225 16:15 Helsinki - Turku

AY489 16:20 Helsinki - Joensuu

AY315 18:15 Helsinki - Vaasa

AY576 07:30 Jyväskylä - Helsinki

AY222 11:15 Turku - Helsinki

AY272 11:25 Tampere - Helsinki

AY266 17:05 Tampere- Helsinki

AY226 17:10 Turku - Helsinki

AY572 17:10 Jyväskylä - Helsinki

AY490 17:40 Joensuu - Helsinki

AY316 19:35 Vaasa- Helsinki

Lennon voi vaihtaa puhelimitse tai somessa

Finnairin tiedottaja Inka Ikonen sanoo, että kiirettä on riittänyt sekä puhelinpalvelussa että sosiaalisen median puolella, kun ihmiset ovat siirtäneet lentojaan. Puhelimessa jonotusajat ovat venyneet jopa yli tuntiin.

– Kaikki resurssit ovat käytössä ja erityisesti Twitterissä saadusta palvelusta on tullut hyvää palautetta.

Ikonen kehottaa seuraamaan tilannetta Finnairin sivulta: lisäperuutuksia voi vielä tulla ja viivästyksiä tulee varmasti.

– Matkustajia on ohjeistettu varaamaan perjantaina mahdollisimman paljon aikaa siirtymiseen lentokentälle. Olemme myös suositelleet työnseisauksen vuoksi ottamaan mukaan pelkän käsimatkatavaran.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    4. 4

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      Donald Trump jätti jo tavaramerkkihakemuksen vuoden 2020 kampanjasloganista

    7. 7

      Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

    8. 8

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    9. 9

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    10. 10

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    4. 4

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. Näytä lisää