Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Maahanmuuttovirasto paljasti lukuja Ylellä: Näin paljon vastaanottokeskusten turvapaikanhakijat voivat maksaa veronmaksajille

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen korostaa, että osa saapujista työllistyy ja heistä tulee myöhemmin nettomaksajia.
Arvio määrästä ja turvapaikanhakijoiden kuluista on muuttunut tämän vuoden aikana. Jos tulijoiden virta jatkuu nykyisellä tahdilla, arvioita on nostettava, sillä Suomeen on saapunut tänä vuonna jo 15 000 turvapaikanhakijaa. Maahanmuuttoviraston mukaan Suomeen saapuu yli 600 hakijaa päivässä.

Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista suurin osa tulee Irakista. Joka toinen Suomeen pyrkijä on irakilainen.

Teoreettinen arvio: 83,30 euroa per veronmaksaja

Maahanmuuttoviraston tulosaluejohtaja Juha Similä esitti tuoreimman arvion perjantaina Ylen A-studiossa. Similän mukaan mukaan nykyisellä tahdilla turvapaikanhakijoita saapuu maahan tänä vuonna yhteensä 30 000–50 000. Similän mukaan tällä hetkellä maahan saapuu yli 600 hakijaa päivässä.

Hänen mukaansa yhdestä vastaanottokeskuksessa asuvasta turvapaikanhakijasta koituu vuodessa noin 15 000 euron kustannukset.

– Siihen lasketaan vastaanottokeskuksen henkilökunnan palkkaus, vastaanottokeskuksen ylläpitokulut ja turvapaikanhakijoille maksettava vastaanottoraha, Similä selitti.

Turvapaikanhakijoiden veronmaksajille aiheutuvista kuluista voi esittää vain teoreettisen arvion, sillä hakemusten käsittelyajat vaihtelevat.

Maahanmuuttoviraston mukaan keskimääräinen tavoiteaika hakemuksen käsittelyyn on kuusi kuukautta.

Jos siis viraston oma arvio saapuvien määrästä toteutuisi eli heitä tulisi tänä vuonna 50 000, olisi laskutoimitus teoriassa seuraavanlainen: jos yhden tulijan kulut olisivat vuodessa 15 000 eroa ja hakemukset käsiteltäisiin puolessa vuodessa eli kuluja syntyisi vain 7 500 euroa, olisi summa 50 000 kertaa 7500 euroa. Tästä tulisi yhteensä 375 miljoonaa euroa.

Veronmaksajien lukumäärä Suomessa on noin 4 500 000. Yhtä veronmaksajaa kohden kulut olisivat siis laskennallisesti 375 000 000 jaettuna 4 500 000:lla eli 83,30 euroa vuodessa.

Teoreettinen arvio, paljonko kulut ovat yhtä asukasta kohden vuodessa on 375 000 000 jaettuna 5 439 000:lla eli 68,90 euroa.

”Suomi on monilla aloilla työperäisen maahanmuuton varassa”

Verotuksen asiantuntija, Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen arvioi muuttunutta tilannetta kasvavien kulujen ja toisaalta Suomen muuttuneen väestörakenteen näkökulmasta.

– Alkuvaiheessa pakolaisista ja turvapaikanhakijoista aiheutuu tietysti kuluja ja maahanmuuttoon budjetoituja varoja täytynee lisätä, Lehtinen sanoo.

Hän kuitenkin korostaa, että Suomeen saapuu ihmisiä erilaisilla statuksilla.

– Osa saapujista työllistyy ja heistä tulee myöhemmin nettomaksajia. Ensivaiheessa kulut korostuvat, mutta jo nyt Suomi on monilla aloilla, varsinkin pääkaupunkiseudulla, työperäisen maahanmuuton varassa. Suomen väestö ikääntyy ja tarvitsemme esimerkiksi hoiva-aloille uusia työntekijöitä. Siksi ei olekaan mielekästä laskea tulijoita vain kuluina per veronmaksaja, hän korostaa.

Artikkelin video on kuvattu Torniossa torstaina. Varusmiehet avustavat viranomaisia Tornion järjestelykeskuksessa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  3. 3

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  4. 4

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. 6

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  7. 7

    Pienkone putosi ostoskeskukseen Australian Melbournessa – AFP: Useita kuolleita

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  10. 10

    Valmentajat heiluvat Thaimaassa ja TV-studioissa – turha huutaa arvostuksen perään!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  3. 3

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  4. 4

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. Näytä lisää