Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kommentti: Sari Sairaanhoitaja veti pidemmän korren

Ei Sipilän hallituksen yllätysveto silti ollut pelkkää perääntymistä, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola arvioi maanantaina STT:lle, että Juha Sipilän (kesk) hallitus muutti suunnitelmiaan sunnuntai- ja ylityölisien leikkauksista siksi, että ne herättivät niin suurta vastustusta.

Palola on oikeassa eikä Sipiläkään asiaa maanantaina kieltänyt. Sipilä kertoi tiedotustilaisuudessa, että mm. sairaanhoitajien ja kätilöiden ja pienipalkkaisten piiristä noussut vahva vastustus vaikutti hallituksen päätökseen.

Yli- ja sunnuntailisien leikkaus olisi iskenyt hyvin eri tavalla eri eri aloihin ja työntekijöihin riippuen yli- ja sunnuntaitöiden määrästä. Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy laski, että joillakin alan työntekijöillä palkkapussi olisi keventynyt jopa 10 prosenttia. SAK:n arvioi puolestaan, että sen edustamilla aloilla leikkaus olisi ollut pääsääntöisesti 0,5-2,0 prosentin haarukassa.

Vuoden 2007 onnettomalla liittokierroksella julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkat nousivat roimasti. Korotukset olivat selvästi yli julkisen sektorin nykyisen kantokyvyn ja erityisesti tätä asiaa Sipilän hallitus halusi kilpailukykypaketillaan korjata. Tekemättä jäi. Sari Sairaanhoitaja veti pidemmän korren.

Paineita esityksen muuttamiseen tuli todennäköisesti myös hallituksen sisältä. Sipilällä on täysi työ pitää hallituksen rivit suorassa. Hallituksen ainoalla ”työväenpuolueella” eli perussuomalaisilla on ollut menossa ihmettelemistä ja puoluetta äänestäneet käyvät kuumana. Kreikkaan lähtee rahaa, turvapaikanhakijoita vyöryy Suomeen ja duunareita sekä vähäosaisia kyykytetään mennen tullen. Hallituksen korjausliikkeen voi siis hyvin nähdä myös keinona pitää hallitustoimintakykyisenä. Sitä päämäärää kuuluisa tv-puhekin taisi osittain palvella.

Sipilän hallitus on vetänyt työmarkkinakysymyksissä tiukkaa linjaa. Nyt se perääntyi kovan kritiikin edessä. Niin se on tehnyt muutamassa muussakin kysymyksessä, kuten budjettiesityksestä ilmenee. Maanantain suunnanmuutosta voi siis pitää peräytymisenä, mikä politiikassa ei tosin ole mitenkään tavatonta. Peräytymisestä kertoo sekin, että hallitus muutti pakottavan osan lainsäädännöstä määräaikaiseksi. Toisin sanoen mahdollisuutta sopia työehtosopimuksissa toisin rajoitetaan kolmeksi vuodeksi eli seuraavien sopimusten ajaksi. Kyseessä on silti edelleen pakkolaki.

Pelkästä peräytymisestä ei silti kannata puhua. Hallituksen maanantainen yllätysliike on vahva signaali työmarkkinajärjestöille. Hallitus rukkasi omaa esitystään heti, kun kävi selväksi, että työmarkkinaosapuolet eivät päässeet sopuun hallituksen asettamaan määräaikaan mennessä. Antamalla muutamissa asioissa periksi, hallitus lähetti viestin, että se jatkaa oman kilpailukykypakettinsa läpiviemistä eduskunnassa vähintään entisellä voimalla. Muuttamalla pakettia niin, että uusi esitys todennäköisesti kohtaa eduskunnassa (myös hallituspuolueissa) vähemmän vastarintaa, hallitus paranteli samalla omia asemiaan.

Päätös korvata sunnuntailisien ja ylityökorvausten leikkaaminen pienentämällä lomarahaa vaikuttaa siten myös taktiselta vedolta. Ainakaan SAK:n tuskaa muutos ei helpota, pikemminkin päinvastoin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  3. 3

    Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    HS: Remonttimiehet pilasivat Sallan asunnon – yli 20 000 euron painajainen

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Poliisi: Maijassa pahoinpidelty ruotsalainen uusnatsi oli raudoissa ja nippusiteissä

  10. 10

    Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  3. 3

    Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  6. Näytä lisää