Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Savolaismiehestä tuli miljonääri – tyttöystävän nyrpeys loppui lyhyeen

Suomeen saatiin syyskuun alussa kerralla useampi uusi miljonääri, kun Eurojackpotin 38,9 miljoonan euron päävoitto osui 10 henkilön suomalaisporukalle.
Yksi osuma päätyi nuorelle pohjoissavolaiselle miehelle. Hänen mukaansa arki jatkuu omalla painollaan, vaikka tili pullistuukin pian lähes neljällä miljoonalla eurolla.

– Arki on ollut kiireistä. Ei ole voittoa paljon ehtinyt miettiä, tuumasi voittaja voittajakahveilla Veikkauksen pääkonttorilla.

Voiton todellisuus ei ole vielä aivan kirkastunut miehelle. Voiton jälkeen on nimittäin odotettava kolme viikkoa, ennen kuin rahat saa tililleen. Varsinainen miljonäärielämä alkaa siis vasta muutaman päivän päästä.

Mies ei lähde arvailemaan, miltä uusi miljonäärielämä näyttää.

– Vielä ei ole tosiaan arki muuttunut mitenkään. Asuntolainan maksu on varmasti suurin asia, johon voitto vaikuttaa, hän sanoo Veikkauksen tiedotteessa.

Tiedon voitosta mies otti vastaan rauhallisesti. Hän oli selaillut arvonnan jälkeisenä aamuna iltapäivälehteä netissä, ja huomasi uutisen Suomeen tulleesta muhkeasta porukkapäävoitosta.

Vasta hetkisen kuluttua hänellä raksutti, että hän oli itsekin ostanut osuuden peliporukkaan Veikkauksen nettisivulla. Pelitilille kirjautuminen kertoi ilouutisen: hänen nettiporukkansa oli juurikin se voittoporukka. Pankkitilin saldo näyttäisi pian lähes neljää miljoonaa euroa.

– Herätin tyttöystävän ja hän oli aivan nyrpeänä aikaisesta viikonloppuherätyksestä. Rauhoittelin, että voi jatkaa unia uutisen jälkeen, mutta eipä häntä sitten enää väsyttänytkään.

Lainanmaksun lisäksi miehellä ei ole suuria suunnitelmia voittomiljoonille. Harrastukseen hän saattaa hieman panostaa, minkä lisäksi hiihtolomamatka siintää ajatuksissa.

– Kymppiviikolla voisi jonkun reissun tehdä. Saa tyttöystävä nyt päättää kohteen, kun on itse tullut enemmän reissattua poikien kanssa. Nyt vain hyväksyn kohteen, voittaja naurahtaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    6. 6

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    7. 7

      Norjalaishiihtäjät paljastivat suunnitelmansa Therese Johaugin auttamiseksi

    8. 8

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    6. Näytä lisää