Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lopen kolarissa kuoli noin 10-vuotias lapsi – peräänajajan epäillään sysänneen auton rekan eteen

Liikenneonnettomuus
Lapsi menehtyi Kanta-Hämeessä Lopella torstaina sattuneessa liikenneonnettomuudessa. Toinen kyydissä ollut lapsi loukkaantui vakavasti ja autoa kuljettanut äiti sai lievempiä vammoja.
Pelastuslaitos sai torstaina puoli neljän jälkeen iltapäivällä hälytyksen Lopelle Sajatien ja Sajaniemenraitin risteykseen.

Lapsen kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus sattui, kun kahta noin 10-vuotiasta lastaan autossa kuljettanut äiti aikoi kääntyä vasemmalle Sajaniemenraitille, mutta takaa tullut henkilöauto törmäsi perheen autoon. Törmäyksen seurauksena perheen auto ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi rekkaan.

Myös toinen lapsista loukkaantui onnettomuudessa vakavasti ja äiti lievemmin. Molempien vammat vaativat poliisin mukaan sairaalahoitoa. Pelastushelikopteri kuljetti pahoin loukkaantuneen uhrin tapahtumapaikalta yliopistolliseen keskussairaalaan.

Päihteitä ei epäillä

Tutkinnanjohtaja Lalli Jylhän mukaan tässä vaiheessa ei epäillä, että alkoholilla tai muilla päihteillä olisi ollut osuutta asiaan.

– Perään ajajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksesta. Rikosnimikkeet ja osallisuudet selviävät tutkinnan edetessä.

Jylhä ei myöskään pysty vielä kommentoimaan sitä, johtuiko onnettomuus ylinopeudesta.

– Onnettomuutta edeltäneet tapahtumat, olosuhteet ja ajotapa selviävät esitutkinnan aikana. Jatkamme tutkintaa kuulemalla osallisia ja silminnäkijöitä.

Juttua muokattu 2.10.2015 kello 11.20: Jutussa kerrottiin poliisitiedotteen mukaisesti virheellisesti, että Mediheli kuljetti onnettomuudessa pahoin loukkaantuneen uhrin sairaalaan. Medihelin toiminta Suomessa loppui vuonna 2012. Lääkärihelikopteripalveluja tuottaa FinnHEMS.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Uutta tietoa Trumpin uskotusta miehestä, joka vetelee naruja kulissien takana – Bannonissa tapahtui suuri muutos syyskuussa 2001

  3. 3

    Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

  4. 4

    Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

  5. 5

    Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

  6. 6

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  7. 7

    Miten Oscar-skandaalin aiheuttanut kortti päätyi uudestaan lavalle? Emma Stone: ”Pidin sitä koko ajan kädessäni”

  8. 8

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  9. 9

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  10. 10

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  8. 8

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  9. 9

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  10. 10

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Uutta tietoa Trumpin uskotusta miehestä, joka vetelee naruja kulissien takana – Bannonissa tapahtui suuri muutos syyskuussa 2001

  3. 3

    Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

  4. 4

    Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

  5. 5

    Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

  6. Näytä lisää