Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Metalliliiton puheenjohtaja Ylelle: Ei lomarahojen leikkaukselle

Politiikka
Juha Sipilän (kesk) hallituksen esitykset Suomen kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi eivät saa kannatusta Metallityöväen liiton puheenjohtajalta Riku Aallolta.
Ylen Ykkösaamussa lauantaina esiintynyt Riku Aalto kuvailee hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen linjausten olleen syksyn mittaan kaukana toisistaan. Yhteistä näkemystä siitä, kuinka Suomen talous saataisiin kasvu-uralle, ei ole aktiivisista neuvotteluista huolimatta löytynyt.

– Esimerkiksi SAK on jättänyt asiasta oman esityksensä, mutta hallitukselle kelpaavat vain luvut 5 + 5. Laskutikku ei ole samanlainen.

Hallitus ilmoitti viime viikolla poistavansa kilpailukykypaketistaan paljon kritiikkiä osakseen saaneet sunnuntaityö- ja ylityökorvausten leikkaukset. Korvaavaksi toimenpiteeksi ilmoitettiin työntekijöiden lomarahojen leikkaaminen 30 prosentilla määräaikaisen pakkolain avulla. Aallon mukaan Metallityöväen liitto ei voi hyväksyä lomarahojen leikkaamista.

– Lähtökohtaisesti emme voi hyväksyä mitään toimenpiteitä, millä hallitus tai eduskunta puuttuu työehtosopimuksiin. Herää kysymys, miksi työehtosopimuksia ylipäätään tehdään, jos hallitus tekee päätökset työehdoista.

”Lomarahat osa palkkaa”

Aalto katsoo lomarahojen olevan osa työtekijöiden ansaitsemaa palkkaa. Raha vain säilyy työnantajilla, ja maksetaan työntekijöille pääsääntöisesti kerran vuodessa. Käytännössä lomarahojen leikkaus merkitsee Aallon mukaan palkanalennusta.

– Emme me edunvalvontajärjestönä voi lähteä työnantajille esittämään, että leikatkaa meidän palkkaa. Se kuulostaisi omituiselta.

Aalto arvostelee hallituksen esittämää kilpailukykypakettia kovin sanoin.

– Paketti on amatöörimäisesti rakennettu. Hallituksella ei näy olevan suurta ammattitaitoa työmarkkinakenttään liittyen.

Tämä ihmetyttää Metallityöväen liiton puheenjohtajaa.

– Pääministeri on kuitenkin entinen yritysjohtaja ja luulisi, että hänellä olisi jonkinlainen käsitys näihin asioihin.

Aalto muistuttaa, että Kataisen hallitus oli valmis myöntämään virhearvioinnit valuvioiksi.

– Nykyinen hallitus ei ole niin tehnyt.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    3. 3

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    4. 4

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    5. 5

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    9. 9

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    10. 10

      IS:n lukijat äänestivät: Abdul Tuisku on Putouksen uusista sketsihahmoista hauskin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    9. 9

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    3. 3

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    4. 4

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    5. 5

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    6. Näytä lisää