Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ranskassa asuva merikarhu peri kreivin arvon – Carl Erik Mannerheim on nyt Mannerheimien päämies

Mannerheimit
Carl Erik Mannerheimista tuli kreivi vanhoilla päivillään.
Kreivi Carl Erik Mannerheim ei pidä uutta arvonimeään minään ihmejuttuna.

– Ei tunnu missään. Olenhan minä aikaisemminkin ollut paroni, mutta en ole titteliä käyttänyt. Olen ollut tavallinen ihminen ja niin aion jatkaakin, Mannerheim sanoo.

Elokuussa hänen veljenpoikansa, Gustaf Mannerheim kuoli sairauteen. Koska tällä ei ollut jälkeläisiä, arvonimi siirtyi sedälle.

Carl Erik Mannerheim sanoo, että kreivin arvon saaminen rakkaan veljenpojan kuoleman kautta tuottaa lähinnä surua.

– Jonkin tittelin yleensä saa, kun on tehnyt jotain hyvää. Tuntuu ilottomalta, että minut nimitetään kreiviksi hänen kuolemansa takia.

 

Tuntuu ilottomalta, että minut nimitetään kreiviksi hänen kuolemansa takia.

Gustaf Mannerheim oli viimeinen Mannerheim Suomessa, sillä hänen sisarensa Meta Mannerheim muutti viime vuonna Ruotsiin.

Carl Mannerheim asuu Ranskan Cannesissa eikä suunnittele Suomeen muuttoa.

– Enhän minä enää 86-vuotiaana, hän sanoo.

– Mutta kyllä minä olen suomalainen ja tulen aina olemaan.

Mannerheim sanoo, että onkin mukava pitkästä aikaa päästä puhumaan suomea jonkun kanssa.

Vaikuttava isosetä

Carl Erikin veli, kreivi Carl Gustaf Mannerheim, tunnettiin pitkään Suomessa suvun puhemiehenä. Hän oli nyt kuolleen Gustafin isä.

Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim oli nuoremman Carl Gustafin ja Carl Erikin isosetä.

– Kyllä me kävimme hänen luonaan kohteliaisuuskäynneillä, kun olin nuori. Hän oli hyvin, no imponerande, vaikuttava, kreivi sanoo Marskista.

Carl Erik ei Suomessa ole julkisuudessa juuri esiintynyt. Siihen on yksinkertainen syy.

– Ei suku minulle mitään erityistä merkitse. Kun olin merillä, ei kukaan tiennyt Mannerheimeista, enkä minä sitä korostanut.

 

Ei suku minulle mitään erityistä merkitse. Kun olin merillä, ei kukaan tiennyt Mannerheimeista.

Carl Mannerheimista ei paljon irtoa nytkään, kun kysyy kuuluisista sukulaisista. Miehen tie ei ole kulkenut ihan sellaisia polkuja kuin aatelissuvun vesalta olettaisi. Hänen merielämänsä kesti puoli vuosisataa.

Merille 18-vuotiaana

Kun Carl Mannerheimilta kysyy merimiesurasta, kielenkannat irtoavat ihan toisella tavalla.

– Ensi kertaa lähdin merille 18-vuotiaana. Se tankkilaiva oli 12-tonninen, siihen aikaan suuri, nykyään aivan pieni, hän muistelee.

– Oli paljon kavereita, suomalaisia ja virolaisia. Olin iloinen ja pidin siitä.

Vähän sukunimestä oli kuitenkin apua.

– Meitä oli kaksi miestä samassa hytissä. Kalle sanoi, että nukut sitten ylhäällä ja nuo kaksi laatikkoa alhaalla ovat sinulle, muistelee Mannerheim vanhaa ystäväänsä.

– Sitten hän vasta kysyi nimeäni. Hän sanoi, että ai Mannerheimi. Minä teen sinusta hyvän merimiehen.

 

Hän sanoi, että ai Mannerheimi. Minä teen sinusta hyvän merimiehen.

– Kalle oli matruusi ja häntä kunnioitettiin. Hän sanoi saksalaiselle puosulle, että Mannerheimi on minun kanssani. Niistä ajoista alkaen olen tullut hyvin juttuun laivaväen kanssa.

Perhe ei innostunut uravalinnasta

Ensimmäinen Carl Mannerheimin reissu merillä kesti yhdeksän kuukautta. Perhe ei innostunut, kun selvisi, että poika aikoi sitä vakavissaan elämänurakseen.

– Olisivat halunneet, että olisin lukenut jotain kaupallista, että olisin ollut konttorihommissa, Mannerheim tuhahtaa.

Kyllä Carlilla lukupäätä oli. Insinööriksi opiskellut isoveli opasti häntä.

– Isä oli jostain löytänyt moottoripyörän, vanhan Harley Davidsonin, joka ei kulkenut. Sain sen hoiviini. Veljeni sanoi, että se pitää purkaa kokonaan, tee se, niin opit, miten se toimii.


Carl Mannerheim opiskeli meri-insinööriksi.

– Ensimmäisellä kerralla, kun olin laivassa, olin matruusien kanssa, en konehuoneessa. Olin myöhemmin sellaisten päällikkönä.

Työ oli mieleistä.

– Minulla on ollut paljon hyviä työkavereita.

Yli puoli vuosisataa merillä

Meri-insinööri Mannerheim teki uransa valtavilla tankkilaivoilla. Perheen hän perusti Ruotsiin, jossa hänellä kaksi tytärtä ja poika.

– Ja yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi lastenlasta!

Mannerheim sanoo, että hänen jälkeläisensä eivät herätä Ruotsissa erityistä huomiota.

– Poikanikaan ei käytä aatelisarvoa – ja Ruotsissa on joka tapauksessa paljon aatelissukuja.

Avioliitto ja Ruotsissa asuminen kesti 26 vuotta. Merillä Mannerheim oli 70-vuotiaaksi asti.

– Olisin ollut pidempäänkin, mutta tapasin sitten nykyisen puolisoni 17 vuotta sitten.

Mannerheim on asettunut puolisonsa Jacquelinen kotimaahan Ranskaan.

– Cannesissa on aurinkoista ja lämmintä. Emme me paljon matkustele, mutta joskus teemme autoretkiä, Carl Mannerheim sanoo.

– Meillä on ihanaa täällä, kreivi kuvaa elämäänsä.

”Gusu” oli aina vastassa

Carl Erik Mannerheim suree yhä elokuussa kuollutta veljenpoikaansa Gustafia. Veljenpoika ja setä olivat läheisiä.

– ”Gusu” tuli aina hakemaan minua lentokentältä, kun kävin Suomessa. Ajelimme sitten sinne ja tänne.

Sedän mukaan veljenpoika oli aina positiivinen, ”hieno poika”. Edes sairaus ei häntä masentanut.

– Näin, että häntä särki ja kysyin, kuinka voit. Ei se mitään, hän vain vastasi.


Myös Gustafin isä Carl Gustaf oli veljelleen Carl Erikille tärkeä ihminen.

– Hän oli minulle esikuva niin ihmisenä kuin insinöörinäkin. Opin häneltä paljon ihan työasioissa.

Molemmat veljekset olivat insinöörejä.

– Kun olin merillä, pidimme aina yhteyttä kirjeitse.

Veljeään Carl Erik kuvaa hiljaiseksi ihmiseksi, joka ei pitänyt julkisuudesta, vaikka joutuikin suvun puhemiehenä usein siihen.

Marheimista tuli Mannerheim

Kun Gustaf Mannerheim kuoli 50-vuotiaana elokuussa, maineikkaan Mannerheim-suvun tarina Suomessa päättyi ainakin toistaiseksi.

Alun perin Mannerheimit olivat tavallisia Marheimeja joko Hollannista tai Saksasta. Henrik tai Hindrich Marheim tuli sukutarinan mukaan Ruotsin Gävleen laivapoikana 1640-luvulla ja kohosi porvarissäätyyn.

Konkurssin tehtyään Marheimista tuli pankin kirjanpitäjä. Hänen poikansa Augustin toimi suuren aatelissuvun tilanhoitajana Virossa.

Saatuaan aatelisarvon 1693 Augustin otti käyttöön Mannerheim-nimen. Augustinin pojat menivät sotapalvelukseen ja omaksuivat aateliston elämäntavat.

1700-luvun lopulla sukuun kuulunut Carl Erik Mannerheim (1759–1837) muutti Suomeen. Hän sai kreivin arvonimen.

Carl Erik sai kuolemantuomion osuudestaan Venäjän kanssa sodan aikana yhteyttä pitäneeseen Anjalan liittoon, mutta armahdettiin. Myöhemmin hänellä oli keskeinen osa, kun Suomi liitettiin Venäjään 1809.

Carl Erikin poika Carl Gustaf (1797–1854) oli ensimmäinen Suomessa syntynyt Mannerheim. Hänestä tuli Viipurin hovioikeuden presidentti. Harrastukseltaan hän oli merkittävä hyönteistutkija.

Aatelissuvussa samat nimet toistuvat sukupolvesta toiseen. Carl Gustafin poika oli Carl Robert (1835–1914). Hän nai rikkaaseen sukuun kuuluneen Hélène von Julinin.

He saivat seitsemän lasta, joista tuleva marsalkka Carl Gustaf (1867–1951) oli kolmanneksi vanhin. Hänelle kreivin arvonimi ei siksi koskaan periytynyt.

Carl Robertin bisnesura päättyi katastrofiin, ja hän karkasi uuden rakastettunsa Sofia Nordenstamin kanssa Pariisiin.

Hélène kuoli häpeään. Carl Robert nai Sofian ja sai tämän kanssa vielä tyttären.

Kreivin arvo siirtyi Carl Gustafin vanhemmalle veljelle Carlille (1865–1915). Tämä joutui sortovuosina pakenemaan Ruotsiin. Pikkuveli jatkoi tsaarin palveluksessa ja tuli myöhemmin Suomen marsalkaksi.

Heidän siskonsa Sophie Mannerheim (1863–1928) oli Mannerheimin lastensuojeluliiton perustaja.

Marsalkka Carl Gustaf Mannerheimilla oli kaksi tytärtä, joista kumpikaan ei saanut lapsia.

Mannerheimien kreivillisen haaran johtaja ja puhemies Suomessa oli pitkään Carl Gustaf Erik Mannerheim (1926–2012). ”Siviilissä” hän oli öljyalan insinööri.

Hänen poikansa oli elokuussa kuollut kreivi Gustaf Mannerheim ja veljensä uusi kreivi Carl Erik Mannerheim (s. 1929).

Gustafin sisko Margaretha eli Meta muutti viime vuonna Ruotsiin. Niinpä Mannerheimin suvun vaikutus Suomessa kesti tällä tietoa 1700-luvun lopusta 2010-luvun puoliväliin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

    10. 10

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. Näytä lisää