Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nelan etsinnöissä ruumiskoira ja sukeltaja – vainun alkuperä selvisi

Etsinnät
Kadonneen etsintöjä tekivät lauantaina sekä vapaaehtoinen ryhmä että viranomaiset.
Reilu kuukausi sitten 9. syyskuuta kadonneen 27-vuotiaan Nela Utkinan etsinnät jatkuivat lauantaina kahdella rintamalla Nuuksion kansallispuistossa ja sen välittömässä läheisyydessä.

Vapaaehtoinen Facebookissa järjestäytynyt Nelan etsintäryhmä järjesti paikalle oman sukeltajansa tarkistamaan koulutetun ruumiskoiran ja koulutuksessa olevan ruumiskoiran perjantaina Nuuksion Pitkäjärvestä saaman vainun eli vasteen. Vainusta kertoivat tänään MTV ja Metro-lehti.

– Sieltä löytyi kallion alle pohjaa pitkin kulkeutunut rapumerta, jossa oli kuollut mätänevä pikkukala, josta tuli kaasuja, kertoo vapaaehtoisryhmän vetäjä Jarkko Hyöppönen.

Ruumiskoirat tekivät ”merkkauksen” myös läheisellä pikkulammella, mutta sieltä sukeltaja ei löytänyt mitään, vaikka näkyvyys pinnan alla oli hyvä.

Vapaaehtoisryhmällä on käytössä kahden ruumiskoiran lisäksi yksi vainukoira ja kaksi muuta koiraa.

Viikon päästä Nuuksion saapuu vapaaehtoisryhmää vahvistamaan kokenut vesistöetsijä Reino Savukoski.

– Tämä on erittäin haastavaa. Niissä lammissa on kuolleita eläimiä, suurriistaa ja pienriistaa, Hyöppönen sanoo.

Viranomaisetsinnöissä oli lauantaina 111 vapaaehtoisen pelastuspalvelun VAPEPA:n etsijää sekä poliisin nelimiehinen esikunta.

Ylikonstaapeli Jari Hunnakon mukaan mitään konkreettisia löytöjä ei tehty.

Etsintäalueeksi määritelty, säteeltään noin kilometrin laajuinen alue Nuuksion koulun ympäristössä on nyt haravoitu kokonaan. Työ aloitettiin viikko sitten, mutta eteneminen oli hidasta.

– Se on äärimmäisen haasteellista maastoa. Eräskin ryhmä pääsi viikko sitten eteenpäin vain 800 metriä, kertoo Jarmo Hollstein VAPEPA:sta.

– Siellä on äkkijyrkiä pudotuksia ja vaikka ollaan jo lokakuussa, maasto on yhä hyvin peitteellistä.

Nyt lauantaina etsinnät siirtyivät Sahajärven pohjois- ja länsipuolelle. Itä- ja eteläpuoli tutkittiin viikko sitten Alue ei ole kansallispuistoa, vaan heti sen eteläpuolella, lähellä Siikajärven bussireittiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Poliisilta lisätietoa Siilinjärven tapon yrityksestä: Mies pahoinpiteli naista ja yritti ajaa autolla päälle

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    10. 10

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    8. 8

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Poliisilta lisätietoa Siilinjärven tapon yrityksestä: Mies pahoinpiteli naista ja yritti ajaa autolla päälle

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. Näytä lisää