Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

IS:n journalistipalkinto Marko Lempiselle

Journalismi
Monipuolisena kirjoittajana tunnettu urheilutoimittaja kannustaa kaivamaan rohkeasti esiin epäkohtia myös urheilumaailmasta.
Ilta-Sanomien journalistipalkinnon pokkasi perjantaina urheilutoimittaja Marko Lempinen. Vuodesta 2002 lähtien IS:n palveluksessa ollut Lempinen on kunnianosoituksesta hyvin otettu.

– Maan parhaat journalistit työskentelevät Ilta-Sanomissa. Mieletön fiilis. Arvostan älyttömän korkealle, Lempinen kuvailee tuntemuksiaan.

Mies tunnetaan toimituksessa erittäin monipuolisena ja lahjakkaana kirjoittajana, joka suhtautuu kunnianhimoisesti kaikkiin työtehtäviinsä – oli sitten kyseessä sitten politiikka, viihdetapahtuma tai urheilu.

– Urheilutoimittajakin voi olla monipuolinen. Olen itse halunnut olla monipuolinen, mutta siihen on myös kannustettu. Siitä kiitos kuuluu erityisesti lähimmille esimiehille urheilussa. He ovat onnistuneet luomaan hienon ilmapiirin, Lempinen kiittelee työympäristöään ja -yhteisöään.

”Tutkiva journalismi kuuluu myös urheilumaailmaan”

Lempinen on tehnyt myös henkilökuvia ja tutkivaa journalismia. Hän arvioi, että suomalainen urheilujournalismi on kaivannut tutkivan journalismin otetta.

– Tahto on ollut lähteä sille tielle ja kantaa oma korteni kekoon, jotta tutkivan journalismin kulttuuria myös urheiluun. Urheilu herättää suuria tunteita suomalaisissa.

Hän huomauttaa, että hallinnolliset kuviot ja valta kuuluvat urheiluun siinä missä politiikkaankin.

– Journalismin perustehtävä on paitsi informoida, myös tuoda esiin epäkohtia. Kaikkialla, missä on valtaa, on myös suhmurointia. Urheilu ei tee poikkeusta tässä.

Urheilu-uutisia myös perheille

Sinnikkääksi tiedon kaivajaksi kuvatun Lempisen onkin katsottu vieneen urheilujournalismia uudelle tasolle ja lähemmäs tavallisten suomalaisten perheiden elämää ja arkea.

Esimerkiksi reportaasit lasten liikuntaharrastusten hinnoista puhuttivat kevättalvella koko Suomea. Mies itse muistaa tältä vuodelta toisenkin jutun, jossa hän onnistui sohaisemaan muurahaispesää.

– Juttu hulluista lätkävanhemmista oli pitkän aikavälin projekti, jossa seurattiin, tutkittiin ja jalkauduttiin kentälle hakemaan erilaisia kulmia. Kun asian kanssa tultiin esille, se oli iso viesti kentälle. Tarkoitus oli herätellä vanhempia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  2. 2

    HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

  5. 5

    Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

  6. 6

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  7. 7

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Teollisuusrakennus palaa Pälkäneellä – yksi ihminen kuollut

  10. 10

    Suosikkinäyttelijä Antti Holman täyskäännös: ”Tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  3. 3

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  6. 6

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  7. 7

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  8. 8

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  9. 9

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  10. 10

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  2. 2

    HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

  5. 5

    Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

  6. Näytä lisää