Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tee se itse -mies lähti Hiacella asentamaan kouruja, kun 90-luvun lama vei työt – nyt tulot 24,5 miljoonaa

Kimmo Riihimäellä oli niin kiire yrittäjäksi, että peruskoulun päästötodistus jäi hakematta.
Laaturemontti Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki nousi viime vuoden tulotilaston kolmoseksi yrityskaupalla, jossa Laaturemontin osake-enemmistö myytiin kotimaisen pääomasijoittaja Sentica Partnersin hallinnoimalle rahastolle. Yrityksen kotipaikka on Pirkkala.

Jo pitkään vahvasti kasvanut Laaturemontti varmisti kaupan myötä rahoituspohjan tuleville investoinneilleen.

Riihimäki kuittasi kaupasta 24,6 miljoonan euron pääomatulot, mutta kertoo jatkaneen yhtiön toimitusjohtajana entiseen tapaan.

– Operatiivisessa toiminnassa ei ole tapahtunut mitään muutosta, paitsi että nyt haetaan sitten tulevaisuuden kasvua ja siihen rahoitusta. Pelkästään omat hartiat eivät enää kestäneet, Riihimäki kommentoi Ilta-Sanomille maanantaiaamuna.

Riihimäki kertoo sijoittaneensa ”merkittävän osan” yrityskaupassa saamistaan rahoista takaisin yritykseen pääomalainoina.

– Työskentelen 100-prosenttisesti tämän yhtiön eteen. Olemme laajentaneet toimintaa yrityskaupan jälkeen, mutta isommat suunnitelmat ovat vielä vähän vaiheessa. Nyt näyttää siltä, että ne menevät maaliin.

Riihimäki sanoo, että mikään ei ole oikeastaan muuttunut yrityskaupan jälkeen.

– Päinvastoin nyt saan keskittyä olennaiseen. Ei tarvitse rahahuolia kantaa.

Kasvoi alallaan suurimmaksi

Riihimäen kumppaniensa kanssa perustaman yritys täytti 20 vuotta 2013 ja kasvoi alansa suurimmaksi.

– Hahmotellessani uutta viisivuotissuunnitelmaa kävi selväksi, että omalla rahalla emme enää mitenkään pystyisi panostamaan tarpeeksi firman kasvun jatkumiseen, Riihimäki valottaa yrityskaupan taustoja tiedotteessa.

– Marssin siis pankkiin – ainoaan paikkaan, josta maalaispoika osasi rahaa kysyä. Pankki oli haluton ottamaan yksin riskiä, ja siten pääomasijoittaja tuli mukaan kuvioon.

Hän kertoo suhtautuneensa aina hyvin nihkeästi sijoitusyhtiöihin.

– Mutta Sentican kohdalla huomasin ilokseni olleeni väärässä. Se keskittyy pk-yritysten kehittämiseen ja ymmärtää, että Laaturemonttia ei johdeta numerot vaan henkilöstö edellä.

Riihimäellä ja yhtiön avainhenkilöillä on edelleen Laaturemontissa merkittävä omistusosuus. Riihimäki omistaa edelleen 25 prosenttia yhtiöstä. Sentican hallinnoima rahasto omistaa hieman yli puolet.

– Meillä on Sentican kanssa selkeä työnjako: he eivät puutu operatiiviseen toimintaan, ja minä ja kaikki muut hoidamme sen niin hyvin ettei heidän tarvitsekaan puuttua. Niin kauan kuin olen toimitusjohtaja, teemme kaikkemme, ettei Laaturemontissa tulla pitämään yt-neuvotteluja, Riihimäki linjaa.

Todellinen tee se itse -mies

Riihimäki kertoo tiedotteessaan olevansa todellinen tee se itse -mies. Hän ei 15-vuotiaana malttanut hakea edes peruskoulun päättötodistusta, kun veri veti töihin kouruja asentamaan.

– Kun 1990-luvun alun lama vei työt, ainoaksi vaihtoehdoksi jäi yrittäjäksi ryhtyminen.

Veljen lainaamalla vanhalla Toyota Hiacella remonttimies lähti tekemään keikkaa.

– Se oli sellaista ”yrittelemistä” aina 2000-luvun alkuun, jolloin siirryimme nosturiavusteiseen konseptiin. Siitä lähti firman huikea nousu ja kasvu, joka jatkuu edelleen.

Riihimäen mukaan hänen menestyksensä on rohkaiseva esimerkki nuorille, joilla riittää kädentaitoja, mutta koulun penkillä istuminen ei ole maistunut.

– Meidän koulumaailmamme kannustaa ja tukee teoria-aineiden osaajia. Kaikista ei kuitenkaan voi eikä tarvitse tulla kirjanoppineita, hän muistuttaa.

Riihimäki on yhdessä yhtiön muiden avainhenkilöiden kanssa päättänyt lahjoittaa merkittävän summan hyvään tarkoitukseen ja kyseinen lahjoitus tullaan säätiöittämään.

– Säätiön tehtävänä tulee olemaan nuorten työllisyyden ja kädentaitojen tukeminen.

Säätiön jakamien stipendien kautta hän haluaa rohkaista nuoria valitsemaan antoisan kädentaitojen uran.

IS:n tuoreimmat uutiset verotiedoista löydät täältä.

Täältä voit hakea kaikkia viime vuonna yli 100 000 euroa tienanneita suomalaisista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auto törmäsi paraatiin New Orleansissa – yli 20 loukkaantunut

    2. 2

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    3. 3

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    4. 4

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    5. 5

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    8. 8

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    9. 9

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    10. 10

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auto törmäsi paraatiin New Orleansissa – yli 20 loukkaantunut

    2. 2

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    3. 3

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    4. 4

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    5. 5

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    6. Näytä lisää