Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Huoltamoyrittäjä ei myy pisaraakaan olutta – näin hän pärjäsi ABC-kilpailijalle tulovertailussa

Liikennemyymäläalalla on käyty veristä kilpailua. Kumpi tienasi viime vuonna enemmän, suurketju ABC:n pomo vai kristillisellä arvopohjalla toimiva pk-yrittäjä?
Huoltoasemayrittäjä Jari-Pekka Koponen sai viime vuonna veronalaista tuloa 133 084 euroa. Summasta 89 218 euroa oli ansiotuloja ja 43 866 euroa pääomatuloja.

Koposen perheyritys Jari-Pekka Oy pyörittää liikenneasemia Hankasalmella, Hartolassa ja Joroisissa. Yrityksen liikevoitto jäi viime vuonna reippaasti edellisvuosia pienemmäksi. Koposen mukaan heikko tulos johtuu osaksi siitä, että firma on laittanut rahaa investointeihin, kuten uusien myymälöiden avaamiseen.

– Kun talous ei kasva, me investoimme ja uskomme tulevaisuuteen. Kyllä Suomi kääntyy tästä kasvu-uralle, Koponen uskoo.

Ette myy liikkeessänne lainkaan olutta tai tupakkaa. Kuinka se vaikuttaa myyntituloihin?

– Hirveän vaikea sanoa. Olen kysynyt kollegoilta, paljonko he myyvät tupakkaa ja kaljaa, mutta emme ole lähteneet kaljakulttuurin levittämiseen Suomessa, kertoo kristillistä vakaumusta tunnustava Koponen.

– Monet kertovat, että käyvät meillä juuri sen takia.

Huoltoasemien asiakkaista on Suomessa käyty tiukkaa kilpailua. Koposen kenties kovin kilpailija on Suomen mittakaavassa jättimäinen huoltamoketju, S-ryhmän ABC.

Jos johtajan tulotasosta voi vetää johtopäätöksiä, näyttää kilpailijan toiminta lyövän edelleen leiville. ABC-ketjun johtajan Antti Heikkisen palkkapussi oli viime vuonna reippaasti paksumpi kuin Koposen. Pääomatuloja hän tosin nosti vain 683 euroa.

Antti Heikkinen sai ansiotuloja 169 990 euroa ja tienasi siis viime vuonna yhteensä 170 673 euroa. Hänen tulonsa nousivat viime vuoteen verrattuna.

Tuoreimmat uutiset verotiedoista löydät täältä.

Täältä voit hakea kaikkia viime vuonna yli 120 000 euroa tienanneita suomalaisia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    8. 8

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    9. 9

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    10. 10

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      90-luvun Beverly Hills -povipommi tuoreissa kuvissa – 42-vuotias tähti ei arkaillut: Avara kaula-aukko paljasti roimasti dekolteeta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. Näytä lisää