Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kommentti: Suomi on Kreikka

Muutaman tunnin kuluessa selviää onko Suomi nyt Kreikka, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Muutaman tunnin kuluessa voi selvitä hajoaako Juha Sipilän hallitus viisi kuukautta kestettyään. Se olisi historiallisen nolo juttu. Suomessa sadattuhannet aikuiset eivät edes muista hallituksen hajoamista.

Ja Sipilän ryhmän piti olla juuri se joukko, joka kääntää Suomen pois Kreikan tieltä. Jos se hajoaa, Suomi on Kreikka. 2010-luvulla kaikki eduskuntapuolueet ovat vuorollaan kokeilleet hallituksessa, viimeksi perussuomalaiset. Talous on mennyt vain huonompaan suuntaa. Näin kävi Kreikassa.

Jos hallitus nyt kaatuu, suomalaisten ei enää kannata vinoilla kreikkalaisille, sillä Suomi on Kreikka.

Voisiko Sipilä välttää uudet vaalit? RKP:n ja kristillisten kanssa saataisiin kokoon 102 edustajaa hallituksen taa, mutta puhemies ei äänestä. Demarien kanssa saataisiin 121 paikkaa, mikä on vain kolme vähemmän kuin nyt.

Ei ole mahdotonta, että Sipilälle kuiskitaan, että kyllä demarit tulevat mukaan, jos kokoomus lähtee tai lähetään pois. Mutta uusissa vaaleissa SDP on liki varma voittaja. Jättäisikö kerran häpäisty Antti Rinne niin makeaa voittoa ottamatta? Ja tilaisuutta tuhota kerralla perussuomalaisten kannatus. Kaikkein eniten nyt pelottaa Timo Soinia.

Hänellä on eniten menetettävää, jos Kreikka, eikun Suomi joutuu uusiin vaaleihin.

Juttua muokattu 6.11.2015 kello 7.21: Keskusta ja perussuomalaiset saisivat RKP:n ja kristillisten kanssa hallituksen taakse 102 edustajaa, ei 101, kuten jutussa ensin kerrottiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    7. 7

      ”Ei tämä enää lomalta tunnu” – Suomalainen Mariann lähtisi Gambiasta vaikka heti

    8. 8

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    9. 9

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    10. 10

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää