Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin Soini linjaa maailmalla pakolaisista, EU:sta ja perussuomalaisista

Ulkoministeri Timo Soini (ps) on rakentanut EU-piireissä itsestään kuvaa maltillisena toimijana.
Soini on kommentoinut pakolaiskriisiä, EU:ta ja perussuomalaisten ympärillä velloneita kohuja muun muassa näin:

Pakolaiskriisi

– Ihmiset, jotka pakenevat sotaa ja vainoa, ansaitsevat kaiken sympatiamme ja ovat oikeutettuja suojeluun. Kansainvälisiä velvoitteita tai moraalista vastuuta ei voi vältellä.

Eurooppa on ja sen pitää olla paikka, jossa elämä muuttuu paremmaksi monille maahanmuuttajille. Mutta Euroopasta ei voi tulla määränpää koko maailman väestölle.

Puhe Saksan ulkopoliittisen seuran DGAP:n tilaisuudessa Berliinissä 21. lokakuuta

– On harhakuva, ettei Suomi olisi aktiivinen pakolaiskriisissä.

Lehdistötilaisuus Saksan ulkoministeriössä 21. lokakuuta

Perussuomalaisten julkisuuskuva

– Olemme iso puolue, eikä ole kovin reilua, jos aina vain osoitetaan niitä harvoja, jotka ovat laskettavissa kahden käden sormilla. (---) Joka ylittää rajan, lentää ulos.

Ainoa tilanne, jossa hyväksyn väkivallan käytön, on maani puolustaminen, jos sinne hyökätään tai itseni puolustaminen, jos joudun henkilökohtaisen hyökkäyksen kohteeksi.

Frankfurter Allgemeine –lehden haastattelussa 22. lokakuuta

Suomen suhde EU:hun

– Britanniaa ja Suomea yhdistää pragmaattinen lähestymistapa Euroopan unioniin. Toisin kuin federalisteille, meille EU ei ole avioliitto, jossa hyväksyt koko paketin hyvine ja huonoine puolineen.

EU on kuin paikallinen ruokakauppa. Hyllyissä on paljon erilaisia tuotteita, joista voi valita ne, joita tarvitsee ja pitää hyödyllisenä. Se on pragmaattista.

Puhe brittikonservatiivien puoluekokouksessa Manchesterissa 6. lokakuuta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    2. 2

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    3. 3

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    4. 4

      Tumma auto tallentui valvontakameraan – kuka ampui yöllä vastaanottokeskuksen ikkunaan?

    5. 5

      Kaamos päättyy, aurinko nousee — suora lähetys Nuorgamista kello 10.30

    6. 6

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    7. 7

      Turkin viranomaiset: Istanbulin yökerhoiskusta epäilty tunnusti

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    10. 10

      Sarjahukuttajalle 14 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    2. 2

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    3. 3

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    4. 4

      Tumma auto tallentui valvontakameraan – kuka ampui yöllä vastaanottokeskuksen ikkunaan?

    5. 5

      Kaamos päättyy, aurinko nousee — suora lähetys Nuorgamista kello 10.30

    6. Näytä lisää