Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Espoon paloittelusurman uhrin löytäjä: ”Tämä taitaa olla ruumis”

36-vuotias aviomies vei ruumiskassit Kehä kolmosen viereiselle meluvallille, josta koiranulkoiluttaja ne löysi.
Koiranulkoiluttaja löysi paloittelusurman uhrin Kehä kolmosen meluvallilta 1. elokuuta. Hän oli tutulla aamulenkillä, kun yhtäkkiä 8-vuotias koira pysähtyi ja otti vainun.

– Koira haistoi vasemmalla jotain ja vei minut suoraan kahden mustan kassin luokse. Kassit olivat vallin päällä, joka erottaa Kehä kolmosen kävelytiestä. Harjulla on paljon puita ja pensaita ja heinää. Jollei koira olisi minua sinne vienyt, niin tuskin olisin kasseja huomannut, nainen kertoi poliiseille.

Nainen lähti pois ja ajatteli jättää kassit siihen.

– Kävelimme jonkun matkaa ja päätin mennä takaisin katsomaan kasseja, koska asia jäi häiritsemään minua, nainen kertoi.

Tuolloin hän löysi kaksi muutakin kassia. Nainen näki, että toisessa oli vaatteita.

Aamukymmeneltä soitto poliisille

Nainen meni ensimmäisenä löytämiensä kassien luokse ja veti vetoketjun varovasti auki.

Hän pyysi toista kävelijää katsomaan kasseja ja niiden sisältöä. Kummallakaan naisista ei ollut kännykkää eivätkä he saaneet sellaista pyöräilijöiltä lainaksi, jotta he olisivat voineet soittaa poliisille. He pysäyttelivät tuloksetta useita pyöräilijöitä.

Naiset menivät koteihinsa ja hälyttivät molemmat sieltä apua hieman jälkeen aamukymmenen. Kassit ensimmäisenä löytänyt nainen näytti poliiseille löytöpaikan.

Konstaapeli avasi koiran näyttämää kauppakassia ja sen sisältö paljastui.

– Totesin, että tämä taitaa olla ruumis ja konstaapeli sanoi, että todennäköisesti ja he jatkavat tästä, nainen kertoi kuulusteluissa.

Kassit oli tarkoitus haudata myöhemmin

Ensimmäiset kassit olivat 277 metrin päässä 36-vuotiaan miehen ja hänen samanikäisen vaimonsa kotoa, toiset 301 ja 306 metrin päässä kotoa. Miehen tarkoitus oli myöhemmin haudata kassit johonkin ”monttuun”.

Kasseissa oli uhrin lisäksi vaatekappaleita, kuten ilmeisesti hänen päällään surmahetkellä ollut punainen kylpytakki. Kasseissa oli myös kirjekuoria, joissa oli miehen nimi. Yhdessä kassissa oli myös paloitteluun käytetty puukko.

Toinen tekoväline, sakset, löytyivät palaneen asunnon tiskialtaasta.

Asunnon mies sytytti tuleen puutarhakalusteiden pehmusteilla. Hän heitti palavat pehmusteet asunnon sisälle saunaan ja komeroon.

Jutun pääkuvana oleva video on kuvattu Espoon Järvenperässä sijaitsevan surmatalon edustalla elokuussa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  2. 2

    Kuva: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

  3. 3

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  4. 4

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  5. 5

    Trumpin virkaanastujaisten saldo Washingtonissa: 217 ihmistä pidätetty, 6 poliisia loukkaantunut, limusiini poltettu...

  6. 6

    Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

  7. 7

    Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

  8. 8

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  9. 9

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  10. 10

    Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  9. 9

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  10. 10

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  2. 2

    Kuva: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

  3. 3

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  4. 4

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  5. 5

    Trumpin virkaanastujaisten saldo Washingtonissa: 217 ihmistä pidätetty, 6 poliisia loukkaantunut, limusiini poltettu...

  6. Näytä lisää