Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Seinäjoen teinisurma: Oikeus käsittelee 15-vuotiaan surmaa suljetuin ovin

Seinäjoen teinisurma käsitellään yleisön läsnä olematta. Oikeus teki asiassa päätöksen hetki sitten.
Oikeuden mukaan yleinen tärkeä etu ei vaadi asian julkista käsittelyä.

Suljettua käsittelyä vaati murhasta syytetyn 15-vuotiaan tytön asianajaja Kaarle Gummerus. Hänen mukaansa yleinen tärkeä etu ei vaatinut asian julkista käsittelyä.

– Asia on saanut paljon julkisuutta, mutta muutoin tällä asialla ei ole sellaista yleistä merkitystä, että se tulisi käsitellä julkisesti, Gummerus sanoi.

Myös murhasta syytetyn tytön edunvalvoja, asianajaja Anni-Leena Mäki-Valtari vaati suljettua käsittelyä.

– Hän ei ole edes lähellä täysi-ikää. Kasvu ja kehitys ovat kesken.

Julkinen käsittely voi vaarantaa kehityksen, Mäki-Valtari perusteli.

Kihlakunnansyyttäjä Kimmo Lampisella ei ollut asiaan huomauttamista. Hän ei kuitenkaan nimenomaisesti vaatinut asian salaista käsittelyä. Sen sijaan uhrin omaiset vaativat julkista käsittelyä.

– Asianomistajat vastustavat suljettua käsittelyä. Yleinen tärkeä etu vaatii julkista käsittelyä ainakin osittain. He katsovat, että tapahtuma on yhteiskunnallisesti poikkeuksellinen. Uhrina on 15-vuotias. Teko on myös poikkeuksellinen.

– Asiaa on käsitelty julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa erittäin laajasti. Katson, että esitutkinnan aikana on liikkunut perättömiä huhuja. Ja jos on suljettu käsittely, asianomistajiin kohdistuu paineita, asianomistajien asianajaja Esa Mäntynen sanoi.

Paikalle saapui runsaasti median edustajia. Murhasta syytettyä tyttöä ei tuotu oikeussaliin sen aikana, kun yleisö oli salissa läsnä. Nyt asian käsittely jatkuu siis suljettujen ovien takana. Salissa luetaan murhasyyte, minkä lisäksi tyttöä on tarkoitus kuulla.

Asian käsittely jatkuu myös torstaina.

15-vuotias uhri

15-vuotiasta teinityttöä syytetään samanikäisen tytön murhasta, joka tapahtui Seinäjoen Joupin kaupunginosassa sijaitsevassa omakotitalossa 28. huhtikuuta.

Henkirikos tapahtui, kun Seinäjoen lyseon yläkoulun samaa kahdeksatta luokkaa käyneet tytöt menivät murhasta syytetyn tytön kotiin koulupäivän päätteeksi. Murhasta syytetty tyttö ajoi mopoautoa, jonka kyydissä uhri oli.

Tytöt ehtivät olla talolla noin 45 minuuttia, minkä jälkeen tyttö löi uhria kuolettavasti keittiöveitsellä. Poliisin mukaan tilanne oli nopea ja yllättävä.

Murhasta syytetty tyttö on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuoleman.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  2. 2

    Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  6. 6

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  7. 7

    Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

  8. 8

    VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

  9. 9

    Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

  10. 10

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  2. 2

    Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  6. Näytä lisää