Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pakolaiskriisi tulee maksamaan Suomelle ainakin 590 miljoonaa euroa

Hallitus antoi tänään täydentävän budjettiesityksen ensi vuodelle. Maahanmuuton kuluihin annettiin 452 miljoonaa euroa lisää.
Hallitus täydensi ensi vuoden budjettiaan, ja suurimmat lisäykset tulivat pakolaiskriisin hoidon kuluihin.

Turvapaikanhakijoiden määrä on moninkertaistunut ja hallitus lisäsi tästä syystä ensi vuoden budjettiin 452 miljoonaa euroa.

Turvapaikanhakijoiden kuluista ei ole tarkkaa tietoa. Valtiovarainministeriöstä kerrotaan IS:lle, että budjettiin on tehty noin 590 miljoonan euron lisäykset turvapaikanhakijoiden kuluihin aiempaan verrattuna. Summassa ovat mukana tämänpäiväiset päätökset.

Aiemmin Suomesta haki vuosittain turvapaikkaa 3 000–4 000 pakolaista. Arvioiden mukaan turvapaikanhakijoita on tänä vuonna 30 000 ja ensi vuonna 15 000, ja turvapaikan tulee saamaan noin 35 prosenttia hakijoista.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok) pitää 590 miljoonan euron summaa oikeana.

– Siinä on siis kaikki, kotouttaminen mukana, Orpo totesi.

Prosentti valtion menoista, selvitty ilman lisäleikkauksia

Valtion budjetti on 54 miljardia, eli turvapaikanhakijoiden kulut ovat noin prosentti kaikista kuluista. Orpon mukaan lisämenot on pystytty hoitamaan ilman lisäleikkauksia.

– Siinä mielessä pitää olla huolissaan, että valtion talous on tiukoilla. Kun on tehty säästöjä, on tosi kova paikka puristaa nämä kulut kasaan ja pidämme kiinni julkisen talouden tasapainottamisesta.

– Tämän takia ei ole leikkauksia tehty. Käsitykseni mukaan nämä kulut on pystytty kehyksien puitteissa kohdistamaan. Silloin on ollut paljon vähemmän liikkumavaraa mihinkään muuhun, Orpo sanoi.

Maahanmuutosta aiheutuvat kulut kohdistuvat pääosin neljään suurempaan kokonaisuuteen.

Ensi vuonna pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon on varattu 290 miljoonaa euroa, vastaanottokeskusten asukkaille maksetaan tukia noin 90 miljoonaa, Maahanmuuttovirastolle ja valtion vastaanottokeskusten menoihin on budjetoitu 79 miljoonaa ja valtio maksaa kotouttamisesta kunnille 162 miljoonaa euroa.

Lisäksi lisärahaa on myönnetty esimerkiksi maasta poistamismenoihin, poliisille, Rajavartiostolle ja oikeuslaitokselle.

Päivän pikakäännytykset liki mahdottomia

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) on ottanut kantaa pikakäännytysten puolesta.

Orpon mukaan hallitus ja sisäministeriö selvittävät, miten käsittely voisi olla mahdollisimman ripeä.

– Meillä on jo nyt nopeutettu menettely, joka on viikon mittainen. Sitä me sovellamme turvallisista maista tuleville, esimerkiksi albaaneille. Suomeen tuli keväällä 600 albaania ja heidät käännytettiin pikaisesti takaisin, Orpo kertoi.

Jos pikakäännytys on nyt noin viikko, niin onko sitä tarkoitus kiristää?

– Jokainen hakemus täytyy yksilöllisesti käsitellä. Prosessit kehittyvät koko ajan.

Mitään päivän pikakäännytystä ei ole tulossa?

– Täysin selville tapauksille pystytään päivässä reagoimaan. Koska meillä on velvollisuus tutkia jokainen yksilöllisesti, emme voi tehdä näin. Se, että käännytettäisiin saman tien esimerkiksi Ruotsiin, se edellyttäisi olemassa olevien sopimusten rikkomista, Orpo vastasi.

Orpo kertoo, että ennen pakolaiskriisiä turvapaikkahakemuksen käsittelyyn meni kolmesta kuuteen kuukauteen. Nyt turvapaikanhakijoita on tullut niin paljon, että käsittely on ruuhkautunut.

– Tällä hetkellä käsittelyajat venyvät. Maahanmuuttovirasto tekee hyvää työtä. Kevään aikana käsittelyaika nousee varmaan yli puoleen vuoteen, ja kesällä oltaisiin kolmessa kuukaudessa, ja siitä vielä puristettaisiin alaspäin, Orpo toivoi.

Hallituksen ministerityöryhmä laatii parhaillaan maahanmuuttopoliittista linjapaperia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

  3. 3

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  4. 4

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  5. 5

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  6. 6

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  7. 7

    Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

  8. 8

    ”Ei tämä enää lomalta tunnu” – Suomalainen Mariann lähtisi Gambiasta vaikka heti

  9. 9

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  10. 10

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  3. 3

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  4. 4

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  5. 5

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  9. 9

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  10. 10

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

  3. 3

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  4. 4

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  5. 5

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  6. Näytä lisää