Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yllätyskäänne kunnallispoliitikon surman tutkinnassa: Noin 50-vuotias mies otettiin kiinni epäiltynä – vapaaksi kuulustelujen jälkeen

Liki 20 vuotta sitten surmatun kunnallispolitiikko Markku Mallatin surmassa otettiin kiinni nokialainen noin 50-vuotias mies.
Poliisi otti kiinni noin 50-vuotiaan nokialaisen miehen viime viikonloppuna liki 20 vuotta sitten surmatun kunnallispoliitikko Markku Mallatin surman takia.

Kuulustelujen jälkeen poliisi vapautti miehen. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kinnusen mukaan poliisi suorittaa miehen osalta vielä tarkistuksia.

– Hänet otettiin kiinni perjantaina ja laskettiin vapaaksi lauantaiaamuna. Hän on yhä epäillyn asemassa, Kinnunen sanoi.

Kinnusen mukaan mies ei suhtautunut kuulusteluihin ”äärinegatiivisesti”. Mies kiistää epäilyn.

– Hän ymmärsi, että poliisin täytyy selvittää asiaa, Kinnunen sanoi.

Poliisi aloitti uudelleen aktiivisen tutkinnan Mallatin tapauksessa 2013 ja avasi useita tutkintalinjoja.

– Tämä noin 50-vuotiaan miehen tapaus oli sellainen, että hänet piti ottaa ensimmäiseksi käsittelyyn, Kinnunen sanoi.

Koiranulkoiluttaja löysi Mallatin kuolleena aamuseitsemän aikaan kevyen liikenteen väylältä Koskenmäestä 5.4.1996.

Mallat oli tullut aamuyöllä Koskenmäkeen kimppataksilla ja jäänyt pois kyydistä entisen Pyryn kioskin luona. Taksissa ollut ns. kolmas mies ei ole koskaan ilmoittautunut poliisille.

Kuulusteluissa nokialainen noin 50-vuotias mies sanoi, ettei hän ole kyseinen mies.

– Hän sanoi, ettei ole ollut tuossa kimppataksissa, Kinnunen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    7. 7

      Britit varmoja Saaran voitosta – ”Saara on tehnyt täyskäännöksen ja vahvistunut vahvistumistaan”

    8. 8

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    9. 9

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    10. 10

      Rauhan Nobelin voittaja otti väkevästi kantaa huumeiden vastaiseen sotaan: ”On aika muuttaa strategiaamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää