Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Posti väittää: Terveyteen liittyvät lähetykset viivästyvät Liedossa – PAU: Tämä on mediasotaa

Työkiista
Postin mukaan esimerkiksi SPR:n lähetykset, laboratorionäytteet ja kotisairaanhuollon lähetykset voivat viivästyä pahimmillaan useita päiviä.
Posti kertoi hetki sitten nettisivuillaan, että koska henkilöstöä ei ole riittävästi, voivat esimerkiksi SPR:n lähetykset, laboratorionäytteet ja kotisairaanhuollon lähetykset viivästyä pahimmillaan useita päiviä.

Nyt näitä tuotteita käsitellään esimiesvoimin.

Postin mukaan Turun talousalueella postin käsittelyä vaikeuttavat sähköyhtiön kaapeliviasta johtuva sähkökatko sekä lakkorajojen yksipuolinen kaventaminen PAU:n paikallisen luottamusmiehen toimesta.

Posti myös tiedottaa, että Liedon logistiikkakeskuksen työntekijät kieltäytyvät käsittelemästä jo aiemmin lakkorajojen ulkopuolelle rajattuja terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tuotteita.

Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n tiedottaja Juha Pöyry pitää väitteitä tuulesta tempaistuina.

– Nyt pelataan näköjään kovilla. Tämä on mediasotaa. Me olemme rajanneet kaikki terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät tuotteet lakon ulkopuolelle. Työnantajalla on oikeus hoitaa riittävät resurssit, että lähetykset menevät perille, Pöyry kertoo Ilta-Sanomille.

Pöyry muistuttaa, että näin on toimittu ennenkin.

– PAU tuntee vastuunsa ja tietää, mitkä lähetykset ovat tärkeitä. Me olemme antaneet valtuudet hoitaa tarvittava määrä henkilöstöä, mutta esimerkiksi Vantaalla ja Espoossa on sanottu porukoille, että älkää tulko töihin, kun töitä ei ole.

Pöyry kertoo, että PAU on neuvonut espoolaisia ja vantaalaisia menemään joka tapauksessa töihin työnantajan ohjeista riippumatta.

– Kyllä me on sanottu, että menkää nyt, sillä emmehän me tiedä, kuinka paljon siellä on tärkeitä lähetyksiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Ajokeli voi olla mahdollisesti vaarallinen koko maassa, tiesää heikoin etelärannikolla

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    9. 9

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    10. 10

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää