Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kommentti: Hallituskumppanit voivat pelastaa vauhdin sokaiseman Stubbin

Kommentti
Hallintarekisteriuudistuksen ajaminen oli vähällä upottaa valtiovarainministeri Alexander Stubbin. Nyt hallituskumppanit näyttävät tulevan apuun viime hetkellä, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Johannes Kotkavirta.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus on saanut osakkeiden hallintarekisteröintiuudistuksesta riippakiven, jollaista tuskin kukaan olisi voinut kuvitella. Alusta saakka kiistelty hanke on ollut koko syksyn tasaisessa kierteessä, jolla on ollut nähtävissä vain yksi lopputulos.

Valtiovarainministeriön salailuyritykset, kriittisten lausuntojen huomiotta jättäminen ja viimeisenä valtiovarainministeri Alexander Stubbin käsittämätön väärien lukujen levittely eduskunnassa ovat vieneet hankkeelta viimeisetkin mahdollisuudet onnistua tällä hallituskaudella. Stubb sentään älysi pyytää möläytystään pikavauhtia anteeksi, vaikka yrittikin vielä sälyttää osan syystä ministeriönsä virkamiesten niskaan. Veren haistanut oppositio sai tästä lisää vettä myllyynsä ja vaati jo äänestystä Stubbin luottamuksesta.

Vielä lauantaina Stubbia julkisesti tukenut pääministeri Sipilä saattoi sittenkin kulissien takana viheltää pelin poikki jo seuraavana päivänä. ”Hämärärekisteriin” alusta saakka kriittisesti suhtautunut perussuomalaiset tiedotti julkisuuteen todennäköisesti kaatavansa uudistuksen ensi viikolla, kun kolmen puheenjohtajan ässätrio päättää hankkeen etenemisestä.

Perussuomalaisten Kaj Turusen mukaan myös keskustassa ollaan kallistumassa hankkeen kaatamisen puolelle. Sipilä kiisti tiedon sunnuntaina sanomalla, että kukaan ei ole vielä irtautunut uudistuksesta mihinkään.

Jos Turusen tiedot kuitenkin pitävät paikkaansa, on keskustassa tehty tilannearvio täysin oikea. Hallintarekisteriuudistuksella ei kaiken julkisuuteen levinneen suhmuroinnin ja salailun jälkeen ole mitään poliittisia edellytyksiä edetä maaliinsa ilman että hallitus menettää leijonanosan kipeiden säästöjen jo valmiiksi verottamasta kansan luottamuksesta.

Samalla hallituskumppanit taisivat pelastaa Stubbin, joka on ajanut puolueensa rahoittajien ja lähipiirin asiaa vauhdin sokaisemana. Hallitusneuvotteluissa puolueelleen kumppaneita paremmat kortit pelannut Stubb näyttää unohtaneen johtavansa vaalit hävinnyttä altavastaajajoukkuetta.

Kaikki ei sittenkään ollut mahdollista. Eikä sotkun ryvettämän Stubbin kilpi kestä enää yhtään suurempaa iskua ilman että kokoomuksessa ryhdytään katselemaan uutta puheenjohtajaa. Jatkuessaan tämä farssi aiheuttaisi vielä runsaasti hallaa sekä kokoomukselle että koko hallitukselle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    4. 4

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. 6

      KOK:n puheenjohtajalta kova ukaasi Venäjän dopingurheilijoille

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    9. 9

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    10. 10

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    6. 6

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    4. 4

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. Näytä lisää