Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Reijon ansiosta parkkikiekkosäännöt menevät tänään uusiksi: ”Varmasti herroille kova paikka”

Hyvinkääläinen Reijo Seppä jää historiaan miehenä, joka pani pysäköinninvalvonnan byrokraatit polvilleen.
Reijo Seppä pysäköi autonsa Riihimäen juna-aseman edustalla olevalle parkkipaikalle 3. elokuuta. Seppä jätti autonsa kojelaudalle pysäköintikiekon, johon hän merkitsi saapumisaikansa. Kaiken piti olla kunnossa.

– Saatoin vaimoni bussiin ja kannoin hänen matkalaukkunsa. Olin ehkä noin kymmenen minuuttia poissa autolta. Ja kun saavuin paikalle, oli lappu kirjoitettu ikkunaan. Sain 40 euron pysäköintivirhemaksun, Seppä kertoo.

Hämmästys ja yllätys olivat suuria.

– Peruste oli se, että minulla ei ollut lainmukainen pysäköintikiekko.

– Minulla on ollut sama pysäköintikiekko varmaan viimeiset 15 vuotta ja olen ajanut ympäri Suomen. Koskaan ei ole ollut mitään ongelmia. Minä sitten kiroilin paikan päällä ja taksikuskiakin rupesi naurattamaan. Taksikuskikin sanoi, että täällä on maailman v****maisin lappuliisa, Seppä sanoo.

– Kyseisessä tapauksessa myös kiekon kello kulkee väärään suuntaan, eli pyörivä kellorulla on vääränlainen, Riihimäen kaupungin lakimies Hannu Tuominen kommentoi tapausta aiemmin Ilta-Sanomille.

Tuominen vahvisti elokuun lopulla IS:lle, että Sepän pysäköintivirhemaksustaan tekemä oikaisupyyntö on käsitelty ja pysäköintivirhemaksu on vaihtunut huomautukseksi.

Tänään kaikki muuttuu

Enää kiekon kanssa ei tarvitse temppuilla. Parkkikiekkosäännöt menevät tänään uusiksi. Uudessa asetuksessa ei aseteta tarkkoja vaatimuksia esimerkiksi kiekon koolle tai värille, vaan keskeistä on, että pysäköinnin alkamisaika on selvästi luettavissa.

– Nyt on hyvät fiilikset, vaikka vähän oli vääntöä, uudistuksen aikaansaanut Reijo nauraa Ilta-Sanomille.

– Jouduin ostamaan uuden kiekon tapauksen jälkeen, mutta ei sekään ollut oikean mallinen. Vaihdoin lopulta varmaan kiekkoon.

”Varmasti pysäköintiherroille kova paikka”

Reijo ei ole silti hävittänyt kohun aloittanut kiekkoa.

– Se syntinen kiekko jää matkamuistoksi.

Reijo on tyytyväinen, ettei antanut asiassa periksi.

– Pikkanen hulabaloohan siitä tuli, mutta jos se edisti pysäköintikulttuuria, niin hyvä. Mutta on tämä varmasti Riihimäen pysäköintiherroille kova paikka, mies virnuilee.

– Tein maksusta valituksen ja lähetin tekstiviestin paikallislehteen. Siitä se homma lähti turpoamaan.

Pian ovella olivat myös toimittajat.

– Yllätyin, kun toimittajat soitti ja kuvaajakin kävi illalla kotiovella. Sitten olikin oma naama viiden palstan kokoisena lehdessä.

Reijo tunnetaan Rodoksellakin

Ulkomaillakin Reijo tunnistettiin.

– Menin Rodokselle ja siellä istumaan kaljalle, niin eikös siellä ollut iltapäivälehti auki just mun jutun kohdalta.

Sepästä tulikin kansainvälinen julkkis, parkkimittarien esitaistelija hekottaa.

Palaute parkkikiekkogatesta on ollut pelkästään positiivista.

– Joku ehdotti, että Reijon pitäisi mennä eduskuntaan, kun se on niin kova taistelija.

Reijo pääsi samaan kuvaan sääntelyä purkavan liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin kanssa.

– Ei me siinä sen enempää juteltu.

Oheinen video: Säädösmuutoksen innoittamana IS:n toimittaja askarteli parkkikiekon. Näin näppärästi kiekko syntyi.

Uusi asetus

Uudessa asetuksessa ei aseteta tarkkoja vaatimuksia esimerkiksi kiekon koolle tai värille, vaan keskeistä on, että pysäköinnin alkamisaika on selvästi luettavissa.

Laite voi jatkossa olla paitsi perinteinen pysäköintikiekko, mutta myös esimerkiksi tekninen väline.

Kiellettyjä puolestaan ovat paperiset tai pahviset laput, joihin pysäköinnin alkamisaika on piirretty tai kirjoitettu.

Pysäköintiajan alkaminen voidaan ilmoittaa myös sähköisesti etäluettavalla parkkikiekkopalvelulla tai -järjestelmällä. Ilmoitustavan käyttökelpoisuus täytyy olla vahvistettu kunnan alueella. Järjestelmä tai palvelu voi olla esimerkiksi matkapuhelinsovellus.

Uuden asetuksen mukaan pysäköinnin alkamisajaksi voidaan merkitä myös täsmälleen se kellonaika, jona ajoneuvo pysäköidään. Riippumatta merkitsemistavasta, pysäköintiaika lasketaan kuitenkin alkavaksi seuraavasta puoli- tai tasatunnista kuten nykyisinkin.

Pysäköintikiekko on edelleen sijoitettava näkyvälle paikalle ajoneuvon tuulilasin sisäpuolelle niin, että pysäköinnin alkamisaika on ulkopuolelta selvästi luettavissa.

Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    4. 4

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    7. 7

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    8. 8

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    9. 9

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    10. 10

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. 6

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    7. 7

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    8. 8

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    4. 4

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. Näytä lisää