Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Heitti limonadia Stubbin päälle – mies myönsi teon poliisille

Poliisin mukaan epäilty on kertonut kuulustelussa teon motiivista.
Maanantaina iltapäivällä mies heitti valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) päälle ison mukillisen Coca-Colaa Linkosuon kahvilassa Tampereen Koskikeskuksessa. Poliisi kuulusteli iskusta epäiltyä maanantai-iltana.

– Epäilty myöntää heittäneensä limonadia ministerin päälle, rikoskomisario Anssi Köykkä kertoo.

Poliisi on kirjannut teosta rikosilmoituksen. Tällä hetkellä rikosnimikkeenä on lievä vahingonteko.

– Ministeriltä kysytään vielä, vaatiiko hän asiassa rangaistusta. Tällä hetkellä ei ole siitäkään tietoa. Tällä hetkellä rikosnimikkeenä on lievä vahingonteko, koska on vahingoitettu lähinnä vaatteita, Köykkä sanoo.

Köykän mukaan teosta epäillään noin 30-vuotiasta suomalaismiestä. Poliisilla on jonkinlainen käsitys teon motiivista.

– Epäilty on jotakin siitä asiasta kertonut, mutta en katso, että on aiheellista avata sitä tässä vaiheessa julkisuudessa, Köykkä miettii.

Rikoskomisarion mukaan poliisi odottaa nyt, vaatiiko asianomistaja teosta rangaistusta.

– Jos asianomistaja ei vaadi rangaistusta, asiaa ei viedä eteenpäin, Köykkä sanoo.

Osasto ei ole osallistunut tähän kolaiskuun. Tällä videolla Stubb saa Tampereen visiitillään Coca Cola -yhtiön litkusta. Valehtelija! Leikkaaja! Valehtelija! Leikkaaja! Videoon sisällytetty myös hieman yleisön reaktiota (hurrausta, vislausta).Stubb käärmeenä kuitenkin jatkoi kastuneenakin terroriaan - otti kuvia, joista voi sitten antaa ymmärtää olevansa pakolaisen, maahanmuuttajan, muslimin tai etnisten vähemmistöjen puolella. Tosiasiassa Stubb mielellään heittäytyy rasistiksi kun se on edullista - koti, uskonto ja isänmaa löytyvät heti hihasta, kun porvarin etu sitä vaatii.Sorron yöstä nouskaa!Lisäys: Vakavasti puhuen (en siis pidä kolaiskua oikeana keinona), eihän tällaista ilkivaltaa voi pitää minään verrattuna Stubbin (ja laajemman porvariston) omaan terroriin. Kokkinen, Lauri (2014) - Lama haavoittaa, leikkaukset tappavat: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014060526283Kysyisin myös kommentoijilta, pitävätkö he tätäkin keinoa yhtä paheksuttavana? Vai onko kakku sen verran raflaava jo?https://fi.wikipedia.org/wiki/Kakutus#Sori #Sorisiitä #Stubb #Tampere #PunainenTampere #EiLeikata

Julkaissut Tampereen kommunistiset nuoret 30. marraskuuta 2015

Tampereen kommunistiset nuoret julkaisivat eilen Faceebook-tilillään videon Koskikeskuksen välikohtauksesta.

Linkosuon kahvilan myyjä kertoi eilen IS:lle, että limonadia oli läikkynyt valtiovarainministerin päälle pitkin hänen pituuttaan. Silminnäkijän mukaan mies oli huutanut monta kertaa ”Valehtelija!”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    6. 6

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Kahta pikkukoiraa kaivetaan neljän metrin syvyydestä Kankaanpäässä – ovat olleet loukussa aamusta lähtien

    9. 9

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    10. 10

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    9. 9

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    6. Näytä lisää