Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Karu tilasto julki: raiskausrikosten määrä tuplaantui

Poliisiammattikorkeakoulun Ilta-Sanomille toimittamista tilastoista selviää, että poliisille ilmoitettujen raiskausrikosten määrä on kaksinkertaistunut viimeisten 15 vuoden aikana.

TILASTOT sisältävät tiedon poliisin tietoon tulleiden raiskausten ja törkeiden raiskausten sekä näiden yritysten lukumääristä.

Siinä missä vuonna 2000 raiskausrikoksia tuli poliisin tietoon yhteensä 488 koko maassa, nousi näiden määrä viime vuonna 940:een.

Raiskausrikosten lukumääräinen kehitys ei ole tänä vuonna ainakaan hidastunut, sillä lokakuun loppuun mennessä poliisille oli tehty ilmoitus jo 864 raiskauksesta, törkeästä raiskauksesta tai näiden yrityksestä.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Tommi Reen vahvistaa, että raiskausrikosten absoluuttiset määrät ovat kasvaneet tarkasteluajanjaksolla.

– Sitä en lähde kiistämään, etteikö kehityssuunta näyttäisi lukujen valossa huonolta. Täytyy kuitenkin muistaa, että ilmoitusaktiivisuus raiskausrikoksista on lisääntynyt, hän toteaa.

HELSINGIN yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin suunnittelija Hannu Niemi muistuttaa, että kaikki raiskaustapaukset ja niiden yritykset eivät edes päädy poliisin tilastoihin.

– Kysymys on sensitiivisistä rikoksista, joista kertomiseen voi liittyä voimakasta häpeän tunnetta.

Tilastoista esille nouseva trendi selittyy Niemen mukaan raiskausten ”sisällöllisessä rakenteessa” tapahtuneilla muutoksilla.

Tekijät voivat selvitä ehdollisella rangaistuksella, mutta uhrille tuomio onmonesti elinkautinen. Jokainen tapaus on ehdottomasti liikaa.

– Nykyisin useissa tapauksissa tekijä on uhrille entuudestaan tuntematon, jolloin ilmoitusherkkyys poliisille on matala. Perhe- tai lähipiirissä tapahtuvista raiskauksista ei tehdä ilmoitusta yhtä herkästi, Niemi selittää.

RAISKAUSRIKOSTEN kasvua selittävät osaltaan myös lainsäädännössä ja suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset.

Vuodesta 2011 lähtien puolustuskyvyttömään uhriin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö on laskettu raiskaukseksi ja lievän raiskauksen käsitteestä on luovuttu.

Lisäksi muiden kuin kantasuomalaisten osuus Suomen väestöstä on kasvanut vuoden 2000 jälkeen.

– Maahanmuuttajien ja ulkomaalaisten tekemien raiskausrikosten suhteellinen määrä on säilynyt melko vakiona vuodesta toiseen. Kun heidän osuutensa väestöstä on kasvanut, on tällä ollut vaikutusta myös raiskausrikosten kokonaismäärään, Niemi kertoo.

POLIISIN tietoon tulleista raiskauksista ja niiden yrityksistä reilusti yli kolmannes kohdistuu alle 20-vuotiaisiin naisiin.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta arvioi nuorten suhteellisen yliedustuksen karussa tilastossa aiheutuvan siitä, että kyseisessä ikäryhmässä elämäntavat eivät ole vielä vakiintuneet määrättyyn muotoon.

– Nuorilla seuraelämä on aktiivisimmillaan ja heillä on suurempi riski joutua raiskatuiksi kuin esimerkiksi vakiintuneilla perheenäideillä.

Myös hänen mukaansa osa raiskausrikosten määrällisestä kasvusta selittyy Suomeen liittyvillä demografisilla tekijöillä.

– Poliisin tietoon tulleiden raiskausten määrän kasvulla on yhteys siihen, että ulkomaalaiset ja maahanmuuttajat tekevät näitä rikoksia kantaväestöä enemmän.

USEIDEN väkivaltarikosten tutkinnanjohtajana toiminut rikosylikomisario ja nykyinen kansanedustaja Kari Tolvanen (kok) pitää raiskausrikosten määriin liittyvää kehityssuuntaa järkyttävänä. Poliisiurallaan hän kertoo joutuneensa tekemisiin jopa sadan raiskauksen uhrin kanssa vuosittain. Monesta tapauksesta on jäänyt hänelle surullinen muistijälki.

– Ulkopuolisen tekemistä raiskauksista voi jäädä pitkiä pelkotiloja, jotka häiritsevät muun muassa ulkona liikkumista pimeällä. Jos tekijä on tuttu, voi kokemus olla uhrin kannalta vielä pahempi ja trauma kestää koko loppuelämän. Tekijät voivat selvitä ehdollisella rangaistuksella, mutta uhrille tuomio on monesti elinkautinen. Jokainen tapaus on ehdottomasti liikaa.

Rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen kertoo, että Suomessa tapahtuvat raiskausrikokset ovat törkeysasteeltaan ”hirvittävän erilaisia” ja pahimmat teot ovat aiheuttaneet jopa uhrin kuoleman.

– Vuosina 2003–2013 kuusi naista surmattiin raiskauksen yhteydessä.

– Yksi huolestuttava piirre on se, että meillä menee tavallisen raiskauksen piikkiin myös sellaisia tekoja, jotka ovat kokonaisuutena arvioituna törkeitä tekoja, Utriainen pohtii.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Carl Bildt jatkaa Trumpin Ruotsi-puheiden kummastelua – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

  6. 6

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  7. 7

    Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

  8. 8

    Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Trump toisti Ruotsi-väitteensä: ”Kansa ymmärtää, että olen oikeassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  9. 9

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  10. 10

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  4. 4

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  5. 5

    Carl Bildt jatkaa Trumpin Ruotsi-puheiden kummastelua – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

  6. Näytä lisää