Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yleisövihjeet johtivat jäljille – hienosti pukeutunutta naista epäillään sarjavarkaaksi

Rikosepäily
Helsingin poliisi tutkii parhaillaan lompakkovarkauksien sarjaa, jossa rikoshyödyn epäillään olevan jopa 20 000–30 000 euroa.
Joulukuun alussa Helsingin poliisi julkaisi valvontakamerakuvan siististi pukeutuneesta, noin viisikymppisestä naisesta. Naisen epäiltiin syyllistyneen törkeään maksuvälinepetokseen ja varkauteen Itäkeskuksessa, jonka vuoksi poliisi pyysi yleisöltä vihjeitä naisen henkilöllisyydestä.

Vihjeitä tuli runsaasti. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Heikki Sandberg kiittää yleisöä vuolaasti vihjeistä ja sanoo, että niiden ansiosta saatiin paitsi naisen henkilöllisyys selville, päästiin myös mahdollisen sarjavarkaan jäljille.

Aina sama toimintatapa

Sandberg kertoo, että 49-vuotiasta naista epäillään kaikkiaan 8–10 rikoksen sarjasta.

Toimintatapa on aina ollut samanlainen: nainen on mennyt hienosti pukeutuneena johonkin liikkeeseen asiakkaaksi, sitten hän on livahtanut henkilökunnan tiloihin ja varastanut sieltä lompakkoja, käteistä, luottokortteja ja muuta henkilökunnalle kuuluvaa tavaraa.

Sandbergin mukaan naisen epäillään ostelleen tavaraa varastetuilla luottokorteilla jopa 20 000–30 000 euron arvosta. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Helsingin seudulla, pääosin Itäkeskuksessa.

Poliisi ei ole kuitenkaan vielä saanut naista kiinni.

– Naisen henkilöllisyys on poliisin tiedossa ja hänet on etsintäkuulutettu, sanoo Sandberg.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  2. 2

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

  5. 5

    Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

  6. 6

    Poliisin salaperäinen operaatio Kotkan Karhulassa kestänyt jo vuorokauden – ”Siellä on nähty normaalia enemmän poliisiautoja”

  7. 7

    Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

  8. 8

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  9. 9

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  10. 10

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  7. 7

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  8. 8

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  9. 9

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  10. 10

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  2. 2

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    Patrik Laineen paluu lykkääntyy hieman: ”Sen jälkeen olen valmis pelaamaan”

  5. 5

    Tellervo Koivisto presidentti Trumpista Ylellä: ”Iho oli kananlihalla, kun katselin”

  6. Näytä lisää