Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisit kertovat tehtävistä vastaanottokeskuksista – ”Vastassa usein aggressiivinen väkijoukko”

Vastaanottokeskukset
Suomen poliisijärjestöjen liitto haluaa kiinnittää huomiota poliisin työturvallisuuteen.

SUOMEN Poliisijärjestöjen Liiton edustajat ovat luovuttaneet Poliisihallitukselle yhteenvedon poliisilaitosten luottamusmiesten vastauksista työturvallisuutta koskevaan kyselyyn eilen maanantaina.

Liitto haluaa kiinnittää huomiota siihen, että vastaanottokeskuksiin tulevien hälytysten hoitamiseen pitää ohjata riittävä määrä poliisipartioita.

– Turvapaikanhakijoita valistamalla tulee pyrkiä ennalta estämään tilanteiden kärjistymistä. Poliisille tulee myös kohdentaa koulutusta muun muassa eri kulttuurieroihin liittyvissä asioissa, toteaa SPJL:n puheenjohtaja Yrjö Suhonen.

Viime viikolla uutisoitiin, että Lahdessa sijaitsevassa Hennalan vastaanottokeskuksessa tapahtui marraskuussa välikohtaus, jonka yhteydessä tapahtuneesta voimankäytöstä on käynnistetty poliisin sisäinen selvitys.

Helsingin Sanomien mukaan poliisipartio joutui pakenemaan uhkaavaa tilannetta käyttämällä kaasua ja patukkaa. Tapauksen tarkemmista yksityiskohdista poliisi on ollut vaitonainen, eikä esimerkiksi välikohtauksen tapahtuma-aikaa ole vahvistettu.

– Tapahtuma on ollut erittäin sekava ja varmasti hankala. Haluamme tietää, mitä tarkalleen on tapahtunut. Selvitämme, tarvitaanko partioille muuta varustusta kuin nyt on ollut käytössä ja olisiko tässä jotain, josta voisi ottaa oppia. Tietenkin selvitämme myös sen, onko tilanteessa toimittu oikein, Hämeen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen totesi HS:lle.

POLIISIHALLITUKSEN mukaan vastaanottokeskuksissa on ollut viime viikkoina muutamia joukkotappeluja, joita selvittämään on tarvittu koko paikallinen poliisivoima. Arkiyönä esimerkiksi keskikokoisessa kaupungissa on Poliisihallituksen mukaan käytössä normaalisti 4–5 poliisipartiota.

Poliisijärjestöjen liitto kehottaa muun muassa kiinnittämään huomiota turvapaikanhakijoiden sijoitteluun sillä tavalla, että samoihin tiloihin ei sijoiteta sellaisia ryhmiä ja henkilöitä, joiden tiedetään esimerkiksi uskonnollista syistä olevan jo valmiiksi vihamielisiä toisilleen.

– Vastaanottokeskuksiin sijoitettavien henkilöiden taustat on selvitettävä tarkemmin. Sijoitettavien henkilöiden joukossa on muun muassa poliisi- ja sotilastaustaisia miehiä. Suomalaisella poliisilla tulee olla tarkempi tieto tällaisista taustoista, Suhonen kertoo.

Pahimmillaan vastaanottokeskukset voivat olla poliisille työturvallisuusriski, etenkin jos paikalle joudutaan menemään vain yhden poliisipartion voimin.

Poliiseilla karuja kokemuksia

Liitto keräsi asiasta poliisimiesten kommentteja. Kommentit ovat suoraan liiton tiedotteesta.

– Poliisi menee paikalle usein hoitamaan yksittäistä tehtävää, esim. pahoinpitelyä. Vastassa on usein suuri, meluisa ja aggressiivinen väkijoukko, jolloin tehtävä muuttuu joukkojenhallinnaksi. Ollut tilanteita, että yksittäinen poliisimies on joutunut väkijoukon ympäröimäksi.

– Aina on käynyt joko todella hyvä tuuri, että alueella onkin jostain kumman syystä toinen partio välittömässä läheisyydessä, esim. liikennesektori. Mutta annas olla kun se tuuri loppuu… Tämä pätee tällä hetkellä kaikkiin hälytystehtäviin, ei ainoastaan turvapaikanhakijoihin liittyviin tehtäviin.

– Yhteen asuntoon (kaksio) oli majoitettu 8 pakolaista. Osa sunneja ja osa shiioja. Oli tullut uskonnosta tappelua.

– Keskuksissa on atleettista nuorta miestä, jotka eivät tunnu välittävän mitään meidän maamme tavoista tms. Me vääräuskoiset emme ole mitään…sen partiot olivat mm. viime yövuorossa huomanneet kun menneet häiriökeikalle (pakolaiset tappelivat keskenään), jossa porukka ei reagoinut poliisin tuloon millään tapaa. Poliisi oli ollut ilmaa, ja kun poliisi oli jättänyt ulko-oven auki muita partioita varten, niin oli joku pakolainen laittanut oven kiinni yrittäen lukita osan poliiseista ulos. Outoa toimintaa.

– Hyvin usein isommista poliisiasemista etäämpänä oleviin VOK:in joudutaan menemään jopa yhdellä partiolla, tukipartion ollessa 40–50 km päässä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  4. 4

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  5. 5

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

  8. 8

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  9. 9

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  10. 10

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  4. 4

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  5. 5

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  6. Näytä lisää