Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Anna teki pitkän matkan Stalinin leireiltä Vantaan Hakunilaan

IS HISTORIA
Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin oli vastuussa 20 miljoonan ihmisen kuolemasta. Anna Vakkarin suku joutui vainojen keskelle Itä-Karjalassa.

TALVI-ILTA Vantaan Hakunilassa. Olohuoneen lattialla touhuaa tummahiuksinen noin kymmenvuotias poika. Televisio on auki.

Daniel pelaa pleikkaa. Mummo istuu ja katsoo kuvaruutua.

84-vuotias Anna Vakkari potee muistisairautta. Annasta huolehtii hänen poikansa Vladislav, Danielin isä. Tänään Hakunilassa on käymässä Annan toinenkin poika, Anjalankoskella asuva Herman.

Vladislav työskentelee koulunkäyntiavustajana. Herman ajoi Westendin Linjan bussia ennen firman konkurssia ja on nyt liikennöintialan yrittäjäkurssilla.

Hermanin tytär opiskelee Pietarissa lääkäriksi. Tyttärenkin nimi on Anna. Kun vanha Anna oli nuoren Annan ikäinen, hän asui parakissa vankileirissä.

– Yksi sukupolvi on lähdössä pois, meidän pitää kertoa nuoremmille heidän elämästään, Herman sanoo.

 

Yksi sukupolvi on lähdössä pois, meidän pitää kertoa nuoremmille heidän elämästään.

SUKU on elänyt sitä elämää, josta Aleksandr Solzhenitsyn kertoi kirjassaan Vankileirien saaristo. Anna Vakkari ei enää puhu, mutta hän ehti kertoa tarinansa kaksikymmentä vuotta sitten ilmestyneissä muistelmissaan Kohtalokas kielto.

Anna syntyi vuonna 1928 Solomannin kylässä lähellä Petroskoita. Isä Väinö ja äiti Elli olivat pari vuotta aikaisemmin loikanneet Suomesta Neuvosto-Karjalaan.

Paremman elämän toivossa.


Kaikki ei mennyt kuten toivottiin. Anna oli neljän vanha joutuessaan Aunuksen kaupungin lastenkotiin. Isä oli sokeutunut tietyömaan räjähdysturmassa, äiti oli sairastunut. Pikkusisko Ella jäi äidin luo.

Syttyi sota. Suomalaiset etenivät, lastenkoti evakuoitiin 31.7.1941. Alkoi viikkojen matka proomussa Syväriä pitkin Ääniselle. Yksi evakkoproomu sai osuman pommista. Lastenkoti siirtyi sisä-Venäjälle Vologdan alueelle. Anna meni siellä töihin pellavatehtaaseen.


SOTA jatkui. Anna sai tietää isän kuolleen nälkään Karjalassa, äidin ja pikkusiskon muuttaneen Irkutskiin, Siperiaan. Anna oli pioneeri ja Komsomol-nuori.

Tuli toukokuu 1945, Voiton päivä ja rauha. Evakuoidut palasivat Karjalaan. Sen kesän Anna siivosi pioneerileiriä. Kaksi työtoveria kuoli miinaräjähdyksissä.

Anna pääsi radistikurssille Sortavalaan ja hänestä tuli Rugozerskin piirin Rjabolyn kylän postitoimiston ja radioaseman hoitaja. Kylä on aivan Suomen rajan tuntumassa.


ELÄMÄ hymyili 20-vuotiaalle postineidille, oli ystäviä ja sulhasehdokkaita ja - ja sitten elämä irvisti rumasti. Kesällä 1949 Anna tuomittiin 10 vuodeksi pakkotyöhön.

Syynä oli kassavaje. Anna oli lainannut rahaa kyläkaupan myyjälle, jolla oli vajausta kassassa; hyväuskoisesti, ilman kuittia. Tarkastaja tuli parin päivän päästä postiin, sama tarkastaja, jonka kanssa Annalla oli ollut ongelmia yksityiselämässä. Anna vangittiin.

Jutun tutkija lupasi lopettaa tutkinnan, mikäli Anna, ”sudenkorento”, suostuisi seksiin. Anna kieltäytyi.

”Mätänet leirillä”, tutkija tiuskaisi.


ALKOI raskas kiertue ”vankileirien saaristossa”. Ensimmäinen oli Vienanmeren rannalla Belomorskissa (Sorokka). Anna kantoi lautoja ja kaatoi metsää.

Seuraava leiri palveli paperitehdasta. Anna työnteli pölkkyjä myllykouruun.


Kolmas oli Vienanmeren vastarannalla Bolshaja Kamassa, Arkangelin alueella. Anna louhi ja kärräsi kalkkikiveä uuniin ja teki polttopuuta.

Neljänteen leiriin matkustettiin junalla monta vuorokautta. Ohi Moskovan. Siellä Anna hikoili kesällä tiilitehtaan uuneilla ja talvella kivilouhoksella.

Annan mieleen jäivät työn raskaus, johon tottui, nälkä, siirtokuljetukset rautateiden eläinvaunuissa, joissa oli vaikea tehdä tarpeitaan (Ylioppilaslehden ”kakkakepposeen” menisi vielä yli 60 vuotta) sekä raiskauksen pelko. Jotkut vartijat olivat sadisteja, osa vangeista oikeita, ilkeitä rikollisia.


MAALISKUUSSA 1953 tuli tieto Stalinin kuolemasta ja mahdollisista armahduksista. 21.6.1954 Anna vapautui. Hän lähti etsimään äitiään ja siskoa Irkutskin läheltä Hothorin kylästä. Anna oli nähnyt heidät viimeksi nelivuotiaana.

Jälleennäkemisen hetki oli sanoinkuvaamaton. He syleilivät toisiaan ja äiti purskahti itkuun. Anna tyynytteli äitiä ja purskahti itse itkuun. Viimeiset 17 kilometriä Anna oli kävellyt rataa pitkin jäätyään yön pimeydessä väärällä asemalla junasta. Aamu sarasti jo - ja Annan elämän uusi aamu.

 

Ukki ammuttiin Irkutskin lentokentän lähellä. Ukki ja noin kymmenen tuhatta muuta.

Anna meni koneenkäyttäjäksi betonitehtaalle ja sitten hoitajaksi Irkutskin mielisairaalaan, jossa palveli 21 vuotta. Hän löysi aviomiehen,

Vladimir Petrovskin. Vladislav ja Herman syntyivät 1960 ja 1963.

Löytyi yhteyksiä Suomeen, jossa eli seitsemän serkkua. Anna pääsi tapaamaan heitä vuonna 1985. Kun presidentti Mauno Koivisto toivotti Neuvostoliitossa asuvat suomensukuiset tervetulleiksi, Anna tarttui tarjoukseen ja muutti Suomeen vuonna 1991. Äiti oli toivonut sitä kuolinvuoteellaan. Hän oli katunut monta kertaa lähtemistä.

Pojista Vladislav sai nimensä isän isältä.

– Ukki ammuttiin Irkutskin lentokentän lähellä, Herman kertoo. Ukki ja noin kymmenen tuhatta muuta.

Herman etsii tietokoneelta valokuvan. Se esittää kylttiä, jolla on merkitty joukkohauta, yksi monista. Kyltin hauta on n:ro 4.

– Syvyys viisi metriä, pituus viisitoista, leveys seitsemän, ruumiiden päällä oli maata 30-40 senttiä, Herman kääntää tekstin.

Toisessa valokuvassa hänen isänsä seisoo muistomerkin edessä. Paikka on sama, Irkutskin lentokentän joutomaa.


Vladislav Petrovski työskenteli Irkutskissa veturinkuljettajana, kun hänet vangittiin talvella 1937 epäiltynä vakoilusta Latvian valtion hyväksi. Vladislav oli kotoisin keisariajan Latviasta ja hänellä oli tapana kysellä kollegoiltaan, mihin he olivat ajamassa juniaan. Syyte oli järjetön, mutta siihen aikaan se riitti.

– Vuosi 1937 oli pahin, syksy ja talvi. Sen jälkeen alettiin tuomita pakkotyöhön. Vanhat ukot sanoivat laukausten olleen arkinen ääni, jonka lentokoneiden meteli peitti. Siellä oli vielä jäljellä teloittajien telttoja, viinapulloja ja äänilevyjä, kun kävimme isän kanssa, Herman kertoo.

Puoliso Darja odotti Vladislavia kotiin 15 vuotta. Toivo heräsi, kun Stalinin kuoleman jälkeen tehtiin armahduksia.

– Sitten mummi tapasi junassa miehen, entisen vangin, joka sanoi: Itke vaan, älä odota enää, se on aivan turhaa.

Perestroikan vuodet toivat tietoa, joka helpotti muistamista.

– Saimme takaisin ukin tavaroita, kolme ruplaa rahaa, ammattiliiton jäsenkortin ja jotain muuta pientä.

Mutta ei meidän sukumme ole mitenkään erikoinen. Tämä on ihan tavallista Venäjällä. Isäkin oli leirillä pari vuotta sodan jälkeen, ja entisen vaimoni molemmat ukit, Herman kertoo.

– Ihan tavallinen asia.

 

Saimme takaisin ukin tavaroita, kolme ruplaa rahaa, ammattiliiton jäsenkortin ja jotain muuta pientä.

Vaikka Vladislav oli ammuttu kansanvihollisena, hänen veljensä Viktor kelpasi sodan sytyttyä palvelukseen.

Viktor jäi vangiksi Stalingradissa. Hänet siirrettiin silloisessa Saksassa, nykyisessä Puolassa Hammersteinin kylässä sijaitsevalle sotavankileirille Stalag II-B. Se oli ollut käytössä jo ensimmäisessä maailmansodassa. Vuonna 1933 siitä tehtiin keskitysleiri saksalaisille kommunisteille.

Sodassa Stalag II-B:n maine oli huono. Sotavankeja kohdeltiin brutaalisti ja taudit saivat riehua. Viktor ei palannut kotiin.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Ilta-Sanomien erikoislehdessä Stalin, joka ilmestyi 7. maaliskuuta 2013.
  • Historia

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    3. 3

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    4. 4

      Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

    5. 5

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    6. 6

      Punakoneen kiekkolegenda Vladimir Petrov kuollut

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    9. 9

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    10. 10

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    3. 3

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    4. 4

      Ohiajaneen ambulanssin työntekijöiden tarkkaavaisuus pelasti perheen tulipalolta: ”Sankarillisesti toimivat”

    5. 5

      Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. Näytä lisää