Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Hangon ampumaturmasta: ”Vastaava ongelma voi tulla esille jokaisessa tällaisessa harjoituksessa”

Onnettomuustutkinta
Onnettomuustutkintakeskuksen johtajan Veli-Pekka Nurmen mukaan varusmiehen kuolemaan johtaneen onnettomuuden kaltainen tapaus voisi sattua uudestaan.
Onnettomuustutkintakeskus on antanut puolustusvoimille tänään ilmoituksen onnettomuusuhasta, joka liittyy Hangon Syndalenissa tapahtuneeseen varusmiehen kuolemaan johtaneeseen onnettomuuteen.

Tutkijat lavastivat puolustusvoimien edustajien kanssa onnettomuustilanteen 29. joulukuuta, ja havaitsivat, että taistelijat ja maalilaitteet erottuivat toisistaan huonosti pimeässä sivusuunnasta valonvahvistimen läpi katsottaessa.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi pitää Syndalenin tutkinnassa ilmi tullutta uhkaa vakavana.

– Tämä on iso havainto, kun puolustusvoimissa on lähdetty siitä, että maali ja ihminen ovat muodoltaan erottuvia. Sekaantumisen vaaraa ei ole, jos maalia lähestytään edestä. Onnettomuustapauksessa ammuttiin sivulle päin ja silloin sekaantumisvaara on ilmeinen.

”Harjoitus koskee koko puolustusvoimia”

Nurmi kertoo, että Onnettomuustutkintakeskus antaa ilmoituksia onnettomuusuhasta maksimissaan 1–2 kappaletta vuodessa.

– Tapauksen tutkinta jatkuu ja varsinainen raportti ilmestyy aikanaan. Kun tutkimuksissa löytyy asia, joka vaatii kiireellisiä toimia, annamme välittömästi ilmoituksen onnettomuusuhasta. Harjoitus on sellainen, että se koskee koko puolustusvoimia eikä ainoastaan merivoimia, joten merkittävästä asiasta on kysymys.

Nurmen mukaan mahdollisista toimenpiteistä ilmoituksen jälkeen päättää puolustusvoimat. Hän arvioi, että tutkinnan jatkuessa voi tulla ilmi myös muita turvallisuuskysymyksiä, joita hän ei kuitenkaan vielä kommentoi tarkemmin.

– On puolustusvoimien asia miettiä ratkaisu asiaan. Kun tutkinta on alkuvaiheessa, näyttää siltä, että yhtä ja toista voi vielä löytyä. Tämän kanssa oli kiire tulla ulos, kun vastaava ongelma voi tulla esille meidän käsityksemme mukaan jokaisessa tällaisessa harjoituksessa, ellei asialle tehdä nyt jotain.

”Yllätys puolustusvoimillekin”

Nurmella ei ole vastausta siihen, miten on mahdollista, että näinkin merkittävä riski tuli ilmi vasta nyt.

– Se on hyvä kysymys ja tulemme sitä jatkotutkimuksissa tarkastelemaan. Tämä on asia, joka oli uusi myös puolustusvoimille. He olivat yhtä yllättyneitä kuin mekin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    4. 4

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    5. 5

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    6. 6

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    7. 7

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    8. 8

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    9. 9

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    10. 10

      Berner Oy oikoo väärinkäsityksiä: Ministerillä ei yhteyksiä omistajasukuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    4. 4

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    5. 5

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    6. Näytä lisää