Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Omega-ilmiö puraisee Suomea – lämpötila laskee jopa 20 astetta vuorokaudessa!

Pakkanen kiristyy Suomessa pian vauhdilla.
Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ari Mustala kertoo, että pakkanen on jo alkanut kiristyä erityisesti idässä ja kaakossa, kun kylmää ilmamassaa on saapunut Suomeen korkeapaineen mukana kaakon suunnasta.

– Kaakossa ja idässä pakkasta on nyt noin 10 ja Ilomantsin suunnalla jo 13 astetta. Pilvisillä alueilla ja etelärannikolla on lauhempaa, Mustala kertoo.

Vaikka vuodenvaihde oli lauha, lämpötila voi viilentyä pian tuntuvasti erityisesti Kainuun ja Koillismaan suunnalla, missä pakkanen on Mustalan mukaan todennäköisesti kireimmillään huomenna. Tuolloin pakkasta voi olla jo 20 astetta, mikä tarkoittaa, että lämpötila voi laskea 15–20 astetta yhden vuorokauden aikana.

– Lämpötilaero voi olla eri puolilla maata ainakin 15 astetta, äärimmillään mahdollisesti 20 astetta.

Taustalla Omega-ilmiö

Suomen talvisäähän vaikuttaa nyt ns. Omega-ilmiö.

Omegan keskus oli tiistaina Suomen yllä, jolloin Etelä-Suomessa mitattiin koko maapallon sen hetkinen korkein ilmanpaine, 1047 hehtopascalia.

Omegan keskus on pienessä liikkeessä koko ajan, ja nyt se on liikkunut Vienanmeren ja Barentsinmeren suuntaan.

Ilmiö saa aikaan sen, että Pohjoisnavalla ja Huippuvuorilla on tällä hetkellä lämpimämpää kuin Suomessa, mikä tarkoittaa hätkähdyttävästi, että Suomessa on vastaavasti kylmempää kuin pohjoisnavalla.

Pohjoisessa lämpimämpää kuin etelässä

Mustala kertoo, että pohjoisessa on edelleen mitattu lämpimämpiä lukemia kuin Etelä-Suomessa, ja samaan aikaan lunta on tupruttanut Etelä-Eurooppaa myöten Turkin ja Kreikan suunnalla.

– Nuorgamissa on mitattu tänään aamulla nolla astetta ja eilenkin mitattiin yksi lämpöaste. Utsjoella pakkasta on huomennakin vain 4–5 astetta.

Sama ilmiö on havaittavissa myös lähempänä pohjoisnapaa sijaitsevilla saarilla, kun Norjanmeri on lämmin ja lämpöasteita on ollut poikkeuksellisen paljon.

Sunnuntaina Suomeen saapuu matalapaine idän suunnasta. Lämpötiloihin se ei kuitenkaan juuri vaikuta.

– Ilmamassa on kylmää ja siihen liittyy heikkoja lumisateita. Vaikeaa sanoa, miten sateet vaikuttavat sunnuntain ajokeliin. Kun ilmamassa on kylmää, lumi voi pölistä, Mustala sanoo.

Oheinen video näyttää, miten Siperian kylmä ilmamassa saapuu Suomeen.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    5. 5

      10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    10. 10

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    5. 5

      10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

    6. Näytä lisää