Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Liedossa kadonnut perheenisä löytyi

Liedossa viime viikon torstaina kadonnut 26-vuotias Aleksi Koli on löytynyt.
Liedossa viime viikon torstaina kadonnut 26-vuotias Aleksi Koli on löytynyt.

Koli otti tänään maanantaina yhteyttä läheisiinsä ja kertoi olevansa kunnossa. Asia vahvistettiin Ilta-Sanomille Turun poliisista.

– Mies on kunnossa, mutta tarkempia tietoja tämän tapauksen taustalta ei nyt anneta, poliisista sanottiin.

Tapaus nousi julkisuuteen, kun Kolin huolestunut aviovaimo kirjoitti miehensä katoamisesta Facebookiin. Myös poliisi tiedotti tapauksesta kuvan kera eilen sunnuntaina.

Miehen kerrottiin lähteneen torstaina töihin, mutta jättäneen menemättä sinne. Puhelin oli ollut pois päältä torstaista alkaen. Myöhemmin poliisi kertoi paikallistaneensa sen Turun keskustaan. Kolin auto löytyi kodin lähistöltä Liedosta.

Vaimon viestiä jaettiin laajasti viikonloppuna sosiaalisen median ja eri tiedostusvälineiden kautta. Tänään maanantaina vaimon jättämää viestiä ei enää Facebookista löytynyt. Keskustelupalstoilla pyöri aamupäivällä monia huhuja havainnoista, mutta poliisilla ei vielä puolenpäivän aikaan Kolin tilanteesta tietoa ollut.

– Ainakaan meille saakka tuollaista tietoa ei ole tullut, poliisi kommentoi noin klo 12, kun IS asiasta kysyi.

Pian sen jälkeen poliisi sai tiedon, että Koli on ottanut yhteyden läheisiinsä ja kertonut olevansa kunnossa. Poliisi kertoo, ettei tapaus aiheuta sille enää jatkotoimenpiteitä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  6. 6

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  9. 9

    Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

  10. 10

    Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  10. 10

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  6. Näytä lisää