Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Natsi-Saksan jäähyväiset: Miinat tappoivat ihmisiä Lapissa vielä vuosia sodan jälkeen

IS HISTORIA
Natsi-Saksan joukot vetäytyivät Pohjois-Suomesta huhtikuussa 1945. Jokainen askel Lapissa oli vaarallinen vielä pitkään sen jälkeen.

KOTIINPALUU Lappiin keväällä 1945 oli vaikea.

”Tämä on kurja maa. Jollain lailla toivoton leima on kaikessa, niin kuin ei kukaan uskoisi mihinkään”, kirjoitti aluelääkäri Meri Virkkunen 20. toukokuuta 1945 Ivalossa. Hän oli palannut sinne kolme viikkoa aiemmin.

Ivalossa ei ollut oikeita rakennuksia jäljellä, vain telttoja, parakkeja, korsuja ja hirsikämppiä. Aluesairaala oli raunioina. Tänne piti sitten Lapin sodan tieltä evakuoitujen palata.

”Ja jokainen askel on vaarallinen. Ja tunne, että ne joilla on valtaa, eivät asioita ymmärtäneet, aiheuttaa katkeruutta. Ja ihmiset hengellään maksavat nuo ymmärtämättömyydet. Ei olisi saanut Lappiin laskea ketään ennen kuin miinat olisi raivattu pois, vaikka siihen olisi mennyt vuosia.”

Pelkästään kesällä 1945 raivattiin 60 000 miinaa. Muita ammuksia oli paljon enemmän. Kaikkia ei löydetty ajoissa.

”On ihan surkeaa, kun joka päivä menee joku. En muista nyt, montako on meidän aikana kuollut miinaan ja jokapäiväinen työmme on poismurskaantuneiden jalkatynkien sidonta ja eteenpäin lähetys. Inarin tie on semmoinen, ettei sitä kukaan vapaaehtoisesti kulje eikä postikaan, kun kukaan ei lähde viemään.”

 

On ihan surkeaa, kun joka päivä menee joku.

Meri Virkkunen luettelee kirjeessään puolentusinaa, jotka ovat kuolleet, ”hajonneet siruiksi” tai menettäneet jalkansa. Eräs poika poikkesi tien sivuun asialle ja ”lakkasi olemasta”.

Virkkunen kertoo, kuinka henkensä kaupalla meni sitomaan tuntemansa miehen jalantyngät. Tämä kuoli matkalla Rovaniemelle. ”Ja tässä on vain tuttuja, sitten on iso joukko vieraita”, kirje päättyy.

Merin poika Juhani Virkkunen täytti tuona kesänä 12. Hän palasi äidin mukana Lappiin. Poika näki mitä äkkiä kyhätyllä sairasmajalla tapahtui.

– Miinaan menneitä tuotiin päivittäin. Monelta jalka oli mennyt niin, että vain verinen tynkä oli jäljellä. Sairasmaja oli kilometrin pituisella alueella, joka oli hyvin raivattu. Muualla oli vaara. Jalkapoikkiset ja muut tällaiset lähetettiin Rovaniemelle sairaalaan, Virkkunen kertoo.

Meri Virkkunen oli tottunut hoitamaan sotavammoja. Talvisodassa hän oli Petsamon sairaalan päälääkäri ja sai naisille harvoin sodassa myönnetyn III luokan vapaudenristin.

Juhani Virkkusen mukaan pelottavassa maassa nuoresta pojasta oli myös ”jännää”.

– Ei nuori poika osannut surra tai kokenut painostavaa tunnelmaa. Aikuisilla oli varmasti vaikeampaa. Metsässä oli ammuksia. Onneksi en mennyt niitä räpeltämään. Moni poika meni ja huonosti kävi.

Juhani Virkkusesta tuli Teknillisen korkeakoulun matematiikan lehtori ja filosofian tohtori. Nuoruuden muistot säilyivät ja eläkkeellä Virkkunen ryhtyi tutkimaan, mitä Lapissa oikein silloin tapahtui. Hän alkoi selvittää siviiliuhrien kokonaismäärää, jota ei ollut koskaan koottu. Hurjimmillaan kirjoissa kerrottiin tuhannesta kuolleesta siviilistä.

 

Metsässä oli ammuksia. Onneksi en mennyt niitä räpeltämään. Moni poika meni ja huonosti kävi.

Virkkunen tutki tilastokeskuksessa säilytettäviä kuolintodistuksia, luki vanhoja sanomalehtiä, otti yhteyttä kirkkoherranvirastoihin ja haastatteli. Tavallaan tulos on lohdullinen. Virkkusen selvitysten mukaan pahimpina miinavuosina 1944–1949 kuoli ”vain” 204 siviiliä. Heistä 156 kuoli varsinaiseen miinaan, loput muita räjähteitä käsitellessään. Luvuissa ovat mukana sekä miinaan että muihin räjähteisiin menneet. Varsinkin nuoret pojat eivät aina varoneet outoja esineitä.

Yksi nuori poika Lapissa syksyllä 1944 oli Altti Majava. 13-vuotiaan pojan isä kuoli sotavankeudessa, ja hänellä oli jo iso vastuu perheen töissä. Kotipaikka Posio jäi pian suomalaisten käsiin ja pojan evakkomatka jäi lyhyeksi. Altti vei perheen lehmät isovanhempien luo kahdeksan kilometrin päähän kodistaan.

Marraskuun alussa Altti päätti käydä kotona. Hän huomasi, että äidin lukkoon jättämä ovi oli murrettu kirveellä. Hän teki naruviritelmän saadakseen oven kiinni. Sitä varten hän otti maasta löytyneen metallisen ”mötikän”. Siinä ei ollut kunnon tartuntapintaa.

– Vasaroin sitä, jolloin se räjähti vieden vasemmasta kädestäni sormet pikkusormea lukuun ottamatta.

Pojan pelasti ohi kulkenut suomalaiskolonna. Hän päätyi Oulun sotilassairaalaan.

– En tiedä, mikä se mötikkä oli. Potilastoverini arvelivat kuvaukseni perusteella sitä kranaatinheittimen ammuksen sytyttimeksi.

Altti Majava vietti sairaalassa pari kuukautta. Alkujärkytyksen jälkeen sairaala ja iso kaupunki tarjosivat myös kiinnostavaa nähtävää. Rahaakin hän sai, sillä myös pojalle jaettiin annostupakat samalla kuin sairaalan sotilaille. Hän kävi niillä kauppaa.

Sairaala-aika vaikutti siihen, että poika päätyi oppikouluun ja sitä kautta pitkälle tiede- ja virkamiesuralle.

– Oppikoululaisena Oulussa ja myöhemminkin käsivamma ei ollut sellainen haitta, kuin mikä se olisi ollut metsurille tai pienviljelijälle, jollainen minusta olisi ilman onnettomuutta voinut tulla.

Mutta sairaalasta jäi myös synkkiä muistoja miinojen silpomista miehistä.

– Tynkiä oli eripituisia, nilkasta reiteen asti. Sellaisia näen edelleen Oulunkylän kuntoutussairaalan saunassa.


OLIKO saksalaisten pakko käyttää miinoja Lapissa? Ainakin he saivat taidoistaan tunnustusta.

”Saksalainen miinoitustyö Lapissa syksyllä 1944 on miinasodan mestarinäyte. Siinä on oveluus ja kataluus huipussaan. Suomalaiset pioneerit ovat tässä suhteessa entiselle aseveljilleen suorastaan kateellisia ja he ovat näiltä paljon oppineet”, kuului miinanraivausta johtaneen kenraali Väinö Vainion arvio.

– Se oli luonnollinen sotilaallinen toimenpide. Miinoilla hidastettiin vastustajan tuloa. Varsinkin alkuvaiheessa saksalaiset eivät tienneet, oliko vihollisina suomalaiset vai venäläiset. Suomalaisetkin pelkäsivät koko ajan, että puna-armeija tulee rajan yli valloittaakseen Pohjois-Suomen, sanoo prikaatikenraali ja sotahistorioitsija Pentti Airio.

 

Saattoi siinä olla kostoakin. Miinoja oli pihoilla, taloissa ja metsäpoluilla.

Tuhon nähnyt ja sitä tutkinut Juhani Virkkunen näkee asiassa myös muuta.

– Saattoi siinä olla kostoakin. Miinoja oli pihoilla, taloissa ja metsäpoluilla.

Viimeisen varsinaisen miinakuoleman on arveltu kohdanneen 1960-luvun puolivälissä kahta pikkupoikaa Rovaniemellä.

– Se on mahdollista. Mutta ammuksien kanssa onnettomuuksia on sattunut lähiaikoinakin, Virkkunen sanoo.

Vuoden 2013 kesällä Kemissä nuori mies kuoli ja toinen loukkaantui sodanaikaisen tykinammuksen räjähdyksessä omakotitalossa. He olivat etsineet ja keränneet räjähteitä harrastuksenaan.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Ilta-Sanomien erikoislehdessä Lapin sota, joka ilmestyi 12. helmikuuta 2015.

 
Lähteet: Ursin: Pohjois-Suomen tuhot ja jälleenrakennus saksalaissodan 1944-1945 jälkeen. Airio: Aseveljeys: Saksalaiset Lapissa 1941-1944. Virkkunen: Miinojen ja räjähteiden siviiliuhrit pohjoisessa. Lapin sota 1944-1945.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

    7. 7

      Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    9. 9

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    10. 10

      Suomalaistenkin suosimassa meksikolaisessa lomakohteessa yökerhoammuskelu – useita kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    4. 4

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Suomalaisten suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    7. 7

      Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    4. 4

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. Näytä lisää