Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi: Katupartioissa sisäisiä ristiriitoja – osa jo irtautunut Soldiers of Odinista

Katupartiot
Kohutun Soldiers of Odin -järjestön sisällä on poliisin mukaan jo havaittavissa ristiriitoja.
Soldiers Of Odin kertoo Facebookissa toimivansa 23 paikkakunnalla. Poliisin mukaan järjestön aktiivinen toiminta on huomattavasti tätä suppeampaa.

Poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen kertoo, että järjestön isompien ryhmien toimintaa on tammikuun ja viime vuoden lopun osalta havaittu vain muutamalla paikkakunnalla. Isommat ryhmät tarkoittavat 5–15 henkilöä.

– Havaintoja on noin 4–5 paikkakunnalta. Niitä on ollut Kemi-Tornio-suunnalla, Joensuussa ja Kouvolan suunnalla.

Yksittäisiä havaintoja on joistakin muistakin kaupungeista, mutta poliisin näkemyksen mukaan lukumäärä on todellisuudessa huomattavasti pienempi, kuin mitä järjestö antaa ymmärtää.

– Tällaisen järjestön ideologiahan on se, että kun he pyrkivät tällä hetkellä rekrytoimaan uutta jäsenkuntaa, niin täytyy antaa ymmärtää, että heillä on myös laajamittaista toimintaa, Kilpeläinen sanoo.

Tarkkaa lukumäärää Soldiers of Odinin katupartioille on vaikea sanoa, koska samat porukat saattavat liikkua paikkakunnalta toiselle.

TOISAALTA poliisin mukaan on havaittavissa myös toinen ilmiö järjestön sisällä. Eri paikkakunnilla jotkut ryhmät ovat jo irtautuneet Soldiers of Odinista.

– Ryhmät, jotka ovat lähteneet tekemään tätä toimintaa aluksi S.O.O-järjestön nimissä, ovat nyt irtautuneet siitä. Tämä on tapahtunut varmasti osittain siitä syystä, että ne eivät ole halunneet saada äärioikeistolaista ja negatiivista leimaa toiminnalleen, joten he ovat ikään kuin perustaneet jonkun toisen nimen alle vastaavanlaista kadunturvatoimintaa.

Kun yritetään organisoitua, niin sitten tulee helposti sisäisiä ristiriitoja.

– Nyt siellä käydään esimerkiksi jopa keskinäistä keskustelua siitä, että sallitaanko S.O.O:n kavereiden tulla tähän kaupunkiin. Tämä on hyvin tyypillistä mille tahansa ääriliikkeelle tai järjestölle toiminnan alkuvaiheessa. Kun yritetään organisoitua, niin sitten tulee helposti sisäisiä ristiriitoja, Kilpeläinen kertoo.

Yksi esimerkki järjestön sisäisestä hajaannuksesta on olemassa ainakin Etelä-Pohjanmaalla.

– Siellä on uudella nimellä toimiva järjestö, joka ikään kuin on irtautunut Soldiers of Odinista.

POLIISILLA ei ole tiedossa, että katupartioiden jäsenet olisivat toistaiseksi partiotoiminnan yhteydessä syyllistyneet mihinkään rikoksiin tai että niiden toiminnasta olisi tehty rikosilmoituksia.

– Siihen on tietysti myös perusteltu syy. Kun tällainen järjestö on hakemassa jalansijaa ja haluaa ikään kuin saada omiensa keskuudessa toiminnalleen oikeutuksen, niin niiden edun mukaista ei ole syyllistyä mihinkään väkivallan käyttöön.

Siellä on uudella nimellä toimiva järjestö, joka ikään kuin on irtautunut Soldiers of Odinista.

Poliisilla ei myöskään ole tiedossa, että järjestön ja siitä irtautuneiden ryhmien välillä olisi kahinoitu.

– Sitä en tiedä, onko heillä ollut jotakin keskinäistä, vai onko se ollut vain verbaalista. Toisaalta tällainenhan ei tyypillisesti poliisin tietoon välttämättä tulisikaan, Kilpeläinen sanoo.

JO aiemmin poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on sanonut, että vapaaehtoisessa katupartioinnissa ei ole kyse niin laajasta ja järjestäytyneestä toiminnasta kuin julkisuuden perusteella voisi olettaa.

Eilen myös pääministeri Juha Sipilä (kesk) otti kantaa katupartiointiin. Hän sanoi Ylelle, että ulkomaalaisvastaisia katupartioita ei Suomessa tarvita, vaan järjestyksenpito kuuluu poliisille.

Sipilän mukaan vapaaehtoistoiminta kannattaa suunnata mieluummin maahanmuuttajien kotouttamiseen kuin katupartiointiin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  3. 3

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. 6

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  7. 7

    Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

  8. 8

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  9. 9

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  10. 10

    X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  6. 6

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  7. 7

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  8. 8

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  9. 9

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  10. 10

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  3. 3

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. Näytä lisää