Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ilmatieteen laitoksen ennuste: Raju muutos säässä ensi viikolla

Ilmatieteen laitoksen kuukausiennusteen mukaan ensi viikko on vielä kipakka pakkasviikko, mutta sitten lauhtuu.
Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen torstaina julkaiseman kuukausiennusteen mukaan sää alkaa osoittaa Suomessa lauhtumisen merkkejä 18.1.–14.2.2016 välisellä ajanjaksolla.

Ennusteen mukaan vielä ensi viikolla koko maassa on keskimäärin tavanomaista kylmempää. Toisella viikolla kylmän sään alue siirtyy kuitenkin jo Suomen itäpuolelle, ja Suomessa viikon keskilämpötilassa ei ole mainittavaa poikkeamaa suuntaan tai toiseen.

Kolmannella viikolla, eli helmikuun alussa maan lounaisosissa on jo ennusteen mukaan tavanomaista lauhempaa. Neljännellä viikolla lauhan sään alue kattaa jo koko maan Keski- ja Pohjois-Lappia lukuun ottamatta.

Ilmatieteen laitoksen pitkän ennusteen seurannassa meteorologit ovat arvioineet, että lauhtuminen johtuu siitä, että läntinen ilmavirtaus voimistuu. Lisäksi Yhdysvalloissa laadittu kuukausiennuste ennustaa helmikuusta selvästi tavanomaista lauhempaa.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Kaisa Solin sanoo, että uusimman säämallin mukaan tilanne näyttää samalta kuin kuukausiennusteessa.

– Uuden säämallin mukaan lauhtuminen voi alkaa jo ensi viikon loppupuolella. Näyttäisi siltä, että säätyyppi on muuttumassa ja tuulet kääntyisivät lännen ja lounaan puolelle, Solin arvioi.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    5. 5

      Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

    6. 6

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    7. 7

      Ferrari esitteli uuden autonsa – tältä näyttää Kimi Räikkösen kauden 2017 menopeli

    8. 8

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      IS seuraa yhdistetyn mäkiosuutta – Hirvonen onnistui, Herolalta pettymyksen eleitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    5. 5

      Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

    6. Näytä lisää