Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suihkuvirtaus ajaa arktisen ilman Suomesta – näillä paikkakunnilla lauhtuu eniten

Sää
Atlantilla matalapaineen säärintamien yläpuolella kulkeva suihkuvirtaus on voimistumassa viikonlopun aikana. Suomen osalta lähipäivien tapahtumat ennustavat lauhempaa säätä.
Kun suihkuvirtaus voimistuu, Suomen ja koko Fennoskandian yläpuolella oleva arktinen ilma siirtyy kauemmas kohti itää.

Suihkuvirtaukset syntyvät, kun auringonsäteily jakaantuu maapallolle epätasaisesti. Se lisää lämpötilaeroja ja aiheuttaa virtauksia, joiden voimakkuus on riippuvainen lämpötilaeroista. Talvella nuo virtaukset ovat voimakkaimpia.

Ilmiö on Suomessa lähes jokapäiväinen. Niiden on todettu vaikuttavan sekä matalapaineiden että myrskymatalapaineiden kehittymiseen.

– Kyse on erittäin suurista ilmamassoista. Ne vaikuttavat siihen, että lämpötilaero etelän ja pohjoisen välillä kasvaa taas lähiaikoina, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Henri Nyman sanoo.

Katso videolta perjantain sääennuste!

Eniten lauhtuu lännessä, lounaassa ja etelässä

Forecan viiden vuorokauden ennusteen mukaan vielä perjantai on kylmä päivä, mutta sitten alkaa lauhtua. Ennusteen mukaan lämpötilat kohoavat lauhtumisen edetessä lähelle nollaa tai jopa sen yli.

Forecan päivystävä meteorologi Riikka Lahtinen sanoo, että lämpötila nousee alkuviikosta erityisesti lännessä, lounaassa ja etelärannikolla.

– Maanantaina ja tiistaina ilmavirtaus käy etelästä.

Lämpötilaerot laajalti jopa yli 20 astetta

Lahtisen mukaan suuret lämpötilavaihtelut ovatkin mahdollisia koko maassa. Esimerkiksi Mikkeliin on luvattu perjantaiksi vielä -23 astetta, mutta keskiviikkona voi olla jopa 22 astetta lämpimämpää, kun elohopea kipuaa -1 asteeseen.

Lähes yhtä hurja lämpötilaero koetaan Helsingissä, missä pakkanen paukkuu vielä perjantaina -18 asteessa ja keskiviikolle luvataan jopa kahta lämpöastetta.

Meteorologin mukaan lauhtuminen tuntuu myös pohjoisessa, missä pakkasta on ollut yli 30 astetta.

– Pohjoisessakin pakkanen heikkenee selvästi siitä mitä se nyt on ollut. Tiistaina Etelä-Lapissa on enää -1-6 astetta ja pohjoisessakin noin -10 astetta, Lahtinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. 6

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    6. Näytä lisää