Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mielisairas aiheutti kahden miehen kuoleman Joroisissa

Rikos
Etelä-Savon käräjäoikeus antoi perjantaina ratkaisun erikoislaatuisissa kuolemantapausasioissa. Jutun keskiöön nousevat fentanyylikipulaastarit.
Oikeudessa kävi ilmi, että vuonna 1977 syntyneellä miehellä oli todettu monihermosairaus ja skitsofrenia. Lääkäri oli määrännyt hänelle kivun lievitykseen fentanyylilaastareita.

Laastari laitettiin miehen selkään, ja lääke imeytyi ihon läpi elimistöön. Laastari oli vaihdettava kolmen vuorokauden välein.

Mies kiinnostui käyttämään kipulaastareita huumaustarkoituksessa, minkä hän oli oppinut vuonna 1979 syntyneeltä kaveriltaan.

Kipulaastareiden väärinkäyttö sai kuitenkin ikävän käänteen Joroisissa vuoden 2012 joulukuussa.

Mies oli erään tuttavansa kanssa asunnollaan, jossa nautittiin alkoholia. Mies kaivoi roskista vanhan fentanyylilaastarin, jonka hän silppusi. Mies imeskeli tuttavansa kanssa laastareita huumaustarkoituksessa.

Mies ei kertonut aineenkäytön vaarallisuudesta kaverilleen. Oikeuden papereista kävikin ilmi, että fentanyylin väärinkäyttäminen on hyvin vaarallista. Suomessa kuolee vuosittain 10–12 ihmistä fentanyylin väärinkäyttöön.

Mies meni käymään olohuoneessa, mutta hän kuuli hetken päästä ryminää keittiöstä. Tuttava makasi keittiön lattialla. Tuttava kuoli lähes välittömästi sen jälkeen, kun hän oli imeskellyt fentanyylilaastarin paloja.

Toinen kuolemantapaus

Toinen kuolemantapaus sattui jälleen miehen asunnolla vajaa kuukautta myöhemmin, vuoden 2013 tammikuussa.

Miehen tuttava oli soittanut ja kysynyt, ”oliko hänellä niitä laastareita”. Tuttava tuli asunnolle toisen miehen kanssa. Kaikki kolme miestä olivat nauttineet alkoholia.

Kolmikko oli keskustellut siitä, oliko laastareiden käyttö turvallista. Niitä päätettiin kuitenkin käyttää.

Mies pyysi tuttavaansa ottamaan kipulaastarin selästään.

– Kokeile saamari, mies kehotti.

Tuttava otti kipulaastarin, silppusi sen, laittoi kuppiin, lisäsi sitruunamehua sekä vettä ja kiehautti seoksen hellalla. Tämän jälkeen tuttava jäähdytti aineen ja ruiskutti aineen suoneensa.

Tuttavan jalat pettivät ja hän kaatui. Ambulanssi kävi hakemassa hänet, mutta mies kuoli reilun parin viikon päästä sattuneesta.

Näin oikeus totesi

Oikeuden mukaan mies tiesi ennen uhrien kuolemia, että fentanyylin käyttöön huumausaineena liittyy kuolemanvaara. Oikeuden mukaan kummallakaan uhreista ei ollut todellista tietoa aineen hengenvaarallisuudesta.

Oikeuden mukaan mies aiheutti huolimattomuudellaan kummankin uhrin kuoleman. Mies syyllistyi kahteen kuolemantuottamukseen ja törkeään huumausainerikokseen.

Mies todettiin mielentilatutkimuksessa kuitenkin syyntakeettomaksi, eli mies ei ymmärtänyt tekoaan. Tämän takia hänet jätettiin rangaistukseen tuomitsematta.

– Käräjäoikeus katsoo, että (miehen nimi) on pitkäaikaisen ja vakavan mielisairautensa ja mielenterveydellisten häiriöidensä vuoksi ollut nyt hänen syykseen luetut rikokset tehdessään syyntakeeton, käräjäoikeus kirjoitti tuomiossaan.

Mies on tahdosta riippumattomassa hoidossa mielisairaalassa.

Fentanyylin huumausaineenkäytön miehelle opettanut, vuonna 1979 syntynyt mies tuomittiin kuitenkin neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen huumausainerikoksesta, kulkuneuvon kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, virkamiehen vastustamisesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Etelä-Savon käräjäoikeuden perjantaina antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

  3. 3

    Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

  4. 4

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. 6

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  7. 7

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  8. 8

    Pohjois-Korean virallisesta käyttöjärjestelmästä löytyi nolo moka – ”Luvattoman helppo ja alkeellinen”

  9. 9

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  10. 10

    Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  8. 8

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  9. 9

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

  3. 3

    Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

  4. 4

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. Näytä lisää