Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sisäministeriö: ”Palautukset alkavat isommissa määrin maaliskuun alussa” – jopa 20 000 turvapaikanhakijaa tulee saamaan kielteisen päätöksen

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoo IS:lle, että maahanmuuttovirasto tekee oleskelulupapäätöksiä nyt nopeutetulla aikataululla.
Viime vuonna Suomeen saapuneista runsaasta 32 000 turvapaikanhakijasta noin 15 000–20 000 tulee saamaan kielteisen päätöksen, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg arvioi.

– Arvioon vaikuttaa se, että melkein 4000 on jo perunut hakemuksensa, Nerg kertoo IS:lle.

Artikkelin videolla sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoo arviosta, jonka mukaan noin 20 000 viime vuonna Suomeen tullutta turvapaikanhakijaa tulee saamaan kielteisen päätöksen.

Suomella ei ole palautussopimusta Irakin kanssa. Nergin mukaan ihmisten palauttaminen Irakiin on silti mahdollista, koska Suomella on vapaaehtoisen paluun mekanismit, joista on neuvoteltu Irakin valtion ja Irakin suurlähetystön kanssa.

– Yhteinen viesti on selvä, että vapaaehtoisen paluun kautta myös Irakiin pystytään palauttamaan ja sen eteen teemme nyt kaiken työn. Tälläkin hetkellä Irakiin on pystytty palauttamaan yksittäisiä henkilöitä. Palautussopimusta ei välttämättä tarvita. Palauttaminen riippuu enemmän siitä, että yksittäisten henkilöiden kohdalla pystytään keskustelemaan vastaanottavan maan kanssa, Nerg sanoo.

Kansliapäällikön mukaan palautussopimus kuitenkin helpottaa menettelyjä, minkä vuoksi Suomi käy aiheesta neuvotteluja.

– Silloin meillä olisi selvät menettelyt, että minkälaisilla koneilla, mille lentokentälle ja miten he ottavat vastaan.

Silti tälläkin hetkellä ihmisiä on voitu palauttaa, kansliapäällikkö korostaa. Nergin mukaan Suomi käy nyt läpi kustannustehokkaita malleja, miten kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita voidaan palauttaa kotimaihinsa.

– Vapaaehtoisessa paluussa halutaan lähteä ihan omin kustannuksin. Kustannuksia on hirveän vaikea arvioida. Kaikkein kalleinta on, jos joudutaan niin sanotusti pakolla palauttamaan poliisisaattueessa. Sitä yritämme kaikin keinoin välttää.

”Palautukset alkavat isommissa määrin maaliskuun alussa”

Nergin mukaan Suomessa harkitaan charter-lentojen järjestämistä sitten, kun tulee ajankohtaiseksi palauttaa suurempia määriä turvapaikanhakijoita kotimaahansa. Hakemuksensa peruneet 4000 turvapaikanhakijaa ovat lähteneet omin kustannuksin maasta.

– He ovat peruneet hakemuksensa, ostaneet lentolipun ja lähteneet pois. Yksittäisille ihmisille matkakustannuksia on korvattu valtion piikkiin, mutta tässä puhutaan sadoista euroista. Jos onnistumme hyvin, niin palauttaminen ei tule maksamaan paljon valtiolle.

Jos onnistumme hyvin, niin palauttaminen ei tule maksamaan paljon valtiolle.

Kansliapäällikön mukaan maahanmuuttovirasto tekee oleskelulupapäätöksiä nyt nopeutetulla aikataululla. Sisäministeriö arvioi, että maaliskuun alussa suuri osa päätöksistä on jo saatu tehtyä.

– Valmistaudumme siihen, että palautukset alkavat isommissa määrin maaliskuun alussa. Mutta palautuksia tapahtuu koko ajan, kun päätöksiä tippuu. Ei tänne mitään ryhmää aleta kerätä. Nytkin on jo palautettu parisenkymmentä.

160 000 turvapaikkahakemusta viime vuonna vastaanottaneella Ruotsilla on palautussopimus Irakin kanssa. Ruotsi arvioi, että hakijoista noin 80 000 saa kielteisen päätöksen.

– Emme tietenkään ole varmoja, pystymmekö kaikki palauttamaan ja ottaako Irak kaikki vastaan. Mutta jo se, että meillä on neuvottelut käynnissä ja Irakin viranomaiset ovat käyneet täällä. Charter-lentovaihtoehto on jo selvitetty yhdessä Irakin kanssa. Meillä on vakaa usko siihen, että saamme palautettua kielteisen päätöksen saaneita Irakiin ja Afganistaniin.

Nerg huomauttaa, että vaikka Ruotsilla on palautussopimus Irakin kanssa, se ei ole silti pystynyt palauttamaan ihmisiä vasten heidän tahtoaan Irakiin. Nergin mukaan Suomi tulee tekemään kaikkensa, jotta ne ihmiset, jotka eivät saa oleskelulupaa Suomesta, eivät tänne jää.

– Mutta meillä kaikilla mailla on haaste, jos ihminen ilmoittaa, ettei palaa ja hänet pitäisi palauttaa takaisin kotimaahansa poliisisaattueessa. Ruotsilla on palautussopimus, eikä se ole auttanut heitäkään.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  2. 2

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. 6

    Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

  7. 7

    VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

  8. 8

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  9. 9

    Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

  10. 10

    Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  2. 2

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. Näytä lisää