Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

66-vuotias metsästäjä luuli toveriaan rusakoksi - ampui haulikolla kaksi piipullista jalkoihin: ”Kuulin kimeän rääkäisyn”

Outokumpulainen mies ampui metsästyskaveriaan haulikolla jalkoihin, koska luuli tätä jänikseksi.
Hän laukaisi kaverinsa varoitushuudosta huolimatta vielä toisenkin piipullisen.

– Kuulin kimeän rääkäisyn, jonka luulin tulevan rusakosta, 66-vuotias metsästä tunnusti kuulustelussa.

Itä-Suomen hovioikeus on koventanut ampujan rangaistusta tuomiten miehen törkeästä vammantuottamuksesta 1 050 euron sakkoihin. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus oli tuominnut outokumpulaisen metsästysrikoksesta ja vammantuottamuksesta 750 euron sakkoihin.

66- ja 47-vuotiaat miehet olivat olleet jänismetsällä Outokummussa. Vanhempi miehistä jäi metsäsaarekkeeseen pellon reunaan ja hänen kaverinsa siirtyi parisadan metrin päähän pellon toiselle puolelle.

Ilta alkoi pimentyä ja 47-vuotias päätti lähteä pois. Hän luuli metsästystoverinsakin poistuneen, koska tämän talon ulkovalot oli sytytetty.

47-vuotias asteli kaikessa rauhassa ojanvartta pitkin, kun kipu iski oikeaan jalkaan. Miestä oli ammuttu.

– Pysähdyin ja huusin kovalla äänellä älä ammu, mies selvitti kuulustelussa.

Muutaman sekunnin kuluttua haulit iskeytyivät miehen vasempaan jalkaan.

66-vuotias mies kuvitteli laukaisseensa haulikon kohti jänistä.

– Luulin siten häntä rusakoksi ja ammuin yläpiipunkin, ampuja tunnusti poliisille.

Miehen veressä ei ollut puhalluskokeen mukaan alkoholia.

Säärivamma aiheutti 47-vuotiaalle lähes kolmen kuukauden työkyvyttömyyden.

Vanhemman miehen olisi käräjäoikeuden mielestä pitänyt pidättäytyä ampumasta, koska näkyvyys oli huono. Käräjäoikeus ei kuitenkaan pitänyt miehen tekoa törkeänä vammantuottamuksena.

Käräjäoikeus velvoitti tuomitun korvaamaan 47-vuotiaalle tilapäisestä haitasta 1 000 euroa, pysyvästä kosmeettisesta haitasta 800 euroa, turmeltuneista vaatteista 200 euroa ja ansionmenetyksestä 360 euroa.

Hovioikeus on korottanut korvauksen tilapäisestä haitasta 2 000 euroon ja määrännyt 66-vuotiaan maksamaan uhrin avopuolisolle hoitotyöstä 360 euroa sekä uhrille menetetyistä riistalinnuista 300 euroa. Mies ei päässyt vamman takia totutulla tavalla lintumetsälle.

66-vuotias mies on hovioikeuden mukaan aiheuttanut 47-vuotiaan vammat ”törkeällä huolimattomuudella”.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  3. 3

    Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

  4. 4

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  5. 5

    F1-tallipomo tukalassa tilanteessa – vaaditaan luovutettavaksi kotimaahansa

  6. 6

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  7. 7

    Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

  8. 8

    Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

  9. 9

    Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

  10. 10

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  8. 8

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  9. 9

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  10. 10

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  3. 3

    Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

  4. 4

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  5. 5

    F1-tallipomo tukalassa tilanteessa – vaaditaan luovutettavaksi kotimaahansa

  6. Näytä lisää