Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Korkein oikeus vapautti majurin uhkaussyytteestä – ”yritys kouluttaa varusmiestä”

Oikeus
Korkeimman oikeuden mukaan majuri ei uhannut varusmiestä todellisella ampumisella, vaan yritti kouluttaa tätä sotilaspoliisin tehtävään.
Helsingin hovioikeus tuomitsi viime vuonna majurin laittomasta uhkauksesta 30 päiväsakkoon, koska hän oli uhannut varusmiestä sotaharjoituksessa Kemijärvellä kesäkuussa 2012.

Kemijärven sotaharjoituksessa 19-vuotias varusmies oli kulunvalvontapisteellä vartiossa sotilaspoliisina. Majuri saapui pisteelle ja sanoi kaksiosaisen tunnussanan.

Varusmies ei ollut kuullut tunnussanasta, vaan vaati majurilta henkilökorttia. Tällöin majuri kolautti aseensa vartta ja sanoi ”taistelukentällä voi tulla omien ampumaksi, jos ei tiedä tunnussanaa”.

Hovioikeuden mielestä kyseessä oli laiton uhkaus. Korkein oikeus (KKO) on kuitenkin nyt kumonnut hovioikeuden tuomion ja hylännyt majuria vastaan nostetun syytteen.

Ei todellista rikoksen uhkaa

KKO arvioi, että varusmies on hyvinkin voinut pelästyä korkea-arvoisen upseerin kovasävyistä ja yllättävää puhuttelua. Pelkästään hänen reaktiostaan ei KKO:n mukaan voi kuitenkaan päätellä, että hänellä olisi ollut perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa, kuten laittoman uhkauksen tunnusmerkistö edellyttää.

Uhkaavuutta vähensi sekin, että paikalla oli useita muita henkilöitä. Lisäksi kyse oli leiristä, jolla harjoituksenomaisesti jäljiteltiin sodan ajan olosuhteita.

Näissä oloissa varusmiehen täytyi KKO:n mukaan ymmärtää, etteivät majurin lausumat sisältäneet todellista rikoksen uhkaa. Sen sijaan ne liittyivät majurin ”yritykseen kouluttaa varusmiestä sotilaspoliisin tehtävissä sotaharjoituksen tavoitteiden mukaisesti”.

KKO:n mukaan majurin menettelyä voidaan arvostella, mutta laittoman uhkauksen tunnusmerkistö ei täyty. Majuri vapautettiin syytteestä ja valtio velvoitettiin korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    2. 2

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    3. 3

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    7. 7

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sallan asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    8. 8

      Poliisi: Maijassa pahoinpidelty ruotsalainen uusnatsi oli raudoissa ja nippusiteissä

    9. 9

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    10. 10

      Sauli Niinistöltä terveiset Juuso-karhulle – letkautti rempseästi kättelyssä: ”Sieltähän se karhu-Karjalainen tulloo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

    2. 2

      Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

    3. 3

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. Näytä lisää