Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lemmy-fanin toivioretki päättyi suruun – muistolaatta katosi oudosti

Muistolaatta
Lemmy Kilmisterin muistolaatta katosi yhtä oudosti kuin ilmestyikin.
Helsingin Maunulassa kylmän huoltoaseman betoniseen seinään torstain vastaisen yön aikana täysin yllättäen ilmestynyt rockin edesmenneen ikonin Lemmy Kilmisterin muistolaatta on lähes yhtä yllättäen kadonnut.

Näin kertoo jonkin verran surullinen helsinkiläinen Motörhead-fani Patrick Wikblad ja esittelee kuvaa tyhjästä seinästä.

Wikblad näki torstaina aamupäivällä uutisen muovisesta muistolaatasta Metron verkkosivuilla ja päätti tehdä toivioretken paikan päälle.

Pettymys oli jonkinmoinen, kun laatta oli kadonnut.

– Seinässä näkyi vain irti repimisen jäljet, Wikblad kuvailee suhteellisen lohdutonta näkyä.

Muistolaatta oli epävirallinen ja sen isä tai äiti tuntematon. Paikka on sama, jossa Lemmy Kilmister kuvattiin Valion maitomainokseen vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa viime joulukuussa.

Kuolinsyy ei ollut yletön maidon juominen, pikemminkin päinvastoin. Laatan teksti kuului: Lemmy Kilmister (1945–2015) ei juonut maitoa 06.12.2015.

Kyseessä oli Valion maitomainoksen jatko-osa.

1990-luvun mainosvideolla miesnäyttelijä kertoi luotaantyöntävän näköisenä, ettei ollut koskaan juonut maitoa. Itsenäisyyspäivänä kuvatussa versiossa hän sanoo saman ja lisää ilkikurisesti ”you assholes”.

Motörheadin esiintyi tuolloin Hartwall-areenalla. Pian sen jälkeen. 28. joulukuuta, legendaarinen basisti Ian Fraser ”Lemmy” Kilmister menehtyi syöpään 70-vuoden iässä.

– Kyllähän siitä itku tuli, kun tuolla tavalla lähtee, vaikka iäkäs olikin, Wikblad sanoo ja tarkoittaa Lemmyä, ei laattaa, joka ei ehtinyt edes iäkkääksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

    7. 7

      Ecclestone lyttäsi Nico Rosbergin – mestari sivalsi nyt takaisin

    8. 8

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    9. 9

      Lumivyöryn hautaamaan hotelliin loukkuun 58 tunniksi jäänyt Giorgia, 22, selvisi hengissä syömällä jäätä – ”Kaikki luhistui ympärilläni”

    10. 10

      3 helppoa tapaa pudottaa painoa ilman dieettiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. Näytä lisää