Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tämän takia turvapaikanhakijoiden palauttaminen on Suomelle niin hankalaa

Muissa Pohjoismaissa on onnistuttu solmimaan Suomea paremmin ns. palautussopimuksia.
Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin tänään, että poliisi varautuu siihen, että Suomeen viime vuonna kohdistuneesta turvapaikanhakijoiden suuresta virrasta pahimmillaan jopa muutaman tuhannen henkilön joukko jäisi maahan kielteisestä turvapaikkapäätöksestä huolimatta.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jukka Hertell sanoi Ilta-Sanomille, että todellisia lukumääriä on kuitenkin vielä hankala arvioida tässä vaiheessa.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen yhteydessä tehdään käännytyspäätös, jonka poliisi pyrkii panemaan täytäntöön viipymättä.

– Jos käännytyspäätöksen saanut ei poistu maasta eikä tule myöhemmin saamaan oleskelulupaa muulla perusteella, hän on laittomasti maassa.

Suomelta puuttuu Irakin, Afganistanin ja Somalian kanssa niin sanottu palautussopimus, joka helpottaisi niistä maista lähteneiden palautuksia vasten palautettavan tahtoa.

Silloinen maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r) lupasi Suomen ja Irakin solmivan palautussopimuksen jo vuonna 2009, mutta se on vieläkin tekemättä.

Viime joulukuussa julkaistussa hallituksen turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa kerrotaan, että neuvottelut Irakin, Afganistanin ja Somalian kanssa kahdenvälisten palautussopimusten osalta pyritään saamaan valmiiksi mahdollisimman nopeasti.

”Afganistanilaiset ovat olleet aika nihkeitä”

Muuttoliikkeiden johtava asiantuntija Pekka Hyvönen ulkoministeriöstä kertoo, että palautuksia koskevia yhteistyöasiakirjoja koetetaan saada valmiiksi, mutta maissa, joiden kanssa sopimuksia halutaan, vastustetaan pakkopalautuksia.

– Kaikki maat painottavat vapaaehtoisia palautuksia. Tällainen sopiminen palautuksista vastoin tahtoa on haasteellista.

Irakin valtuuskunta kävi hiljattain Suomessa, sopimusteksti on olemassa ja jatkokeskusteluja on määrä käydä Bagdadissa.

Hyvösen mukaan Irakin suhteen on tärkeää, että vapaaehtoiset palautukset kuitenkin toimivat.

Afganistanin kanssa on sopimusluonnos olemassa.

– Afganistanilaiset ovat olleet aika nihkeitä kahdenvälisiin sopimuksiin ja ylipäätään pakkopalautuksiin. Seuraavan kerran kokoonnumme sisäministerin kanssa ja pohdimme Afganistanin tilannetta.

Asia on edennyt hieman Afganistanin kanssa EU:n puutteissa.

– Kyllä Kabulista tulee kuitenkin koko ajan viestiä, että vapaaehtoiset palautukset ovat ainoa tie.

Suomi on auttanut paljon Afganistania muun muassa lähettämällä sinne rauhanturvaajia ja rahoittamalla kehitysyhteistyötä, mutta se ei ole ainakaan tähän asti helpottanut sopimusasiassa.

– Meillä on ollut Afganistaniin paljon apua ja vetoamme, kun on ollut kehitysyhteistyötä, että he voisivat pakittaa tässä.

Somalian asioita hoitava Suomen Kenian-lähettiläs on vaihtunut, ja uuden on määrä ottaa sopimus esille Somalian kanssa ensitilassa.

– Somalian osalta voi todeta, että se on ilmoittanut etukäteen vapaaehtoisten palautusten olevan ainoa tie ja muiden palautusten suhteen pitää sopia rahoituksesta.

Muissa Pohjoismaissa palautussopimusten solmiminen onnistunut paremmin

Muissa Pohjoismaissa on onnistuttu solmimaan Suomea paremmin palautussopimuksia.

Norjalla on sopimus Afganistanin, Irakin ja Venäjän kanssa. Ruotsilla on sopimus Irakin kanssa. Tanskalla on sopimukset Afganistanin ja Irakin kanssa.

Suomella, Tanskalla ja Ruotsilla on EU:n kautta takaisinottosopimus Venäjän kanssa.

Hyvösen mukaan palautukset eivät aina onnistu, vaikka sopimus olisikin olemassa.

– Tarkoitus olisi, että olisi yhteistyöasiakirja, jonka pohjalta olisi helpompi käsitellä jokainen tapaus. Yhteistyösopimus ei kuitenkaan tuo automatiikkaa.

Hallitus on kaavaillut myös maille annettavan tuen kytkemistä neuvotteluihin palautusjärjestelyistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  3. 3

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  6. 6

    ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

  7. 7

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  8. 8

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  9. 9

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  10. 10

    Tästäkö kaikki lähti? Näin Bernerin esitys syntyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  6. 6

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  7. 7

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  8. 8

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  9. 9

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  10. 10

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  3. 3

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  6. Näytä lisää