Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Toimitusjohtajan murhasta epäilty opettaja on kuollut poliisivankilassa

Poliisi tutkii
Aviomiehensä murhasta epäilty opettajanainen on kuollut perjantaina Hämeenlinnan poliisivankilassa.
Murhajutun tutkinnanjohtaja, Hämeen poliisin rikoskomisario Marko Mäkinen vahvisti kuolemantapauksen STT:lle.

Nainen oli tutkintavankeudessa. Kuolemansyyntutkinta suoritetaan Länsi-Uudenmaan poliisissa.

Poliisi tiedotti aiemmin tänään, ettei murhasta epäilty nainen ole esitutkinnassa myöntänyt rikosta.

Mies myrkytettiin metanolilla

Kanta-Hämeen käräjäoikeus oli vanginnut vuonna 1969 syntyneen opettajanaisen tammikuussa epäiltynä murhasta. Vaimoaan viisi vuotta vanhempi mies joutui epäilyjen mukaan murhan uhriksi viime juhannuksen aikaan. Poliisin mukaan miehen kuoleman aiheutti metanolimyrkytys.

Murhan tekopaikaksi on poliisin mukaan täsmentynyt pariskunnan Urjalan seudulla sijaitseva loma-asunto. Myrkytyksen epäillään tapahtuneen juhannusaattona. Mies ja vaimo ajoivat yhdessä Urjalasta Tammelassa sijaitsevaan kotiinsa, josta uhri vietiin ambulanssilla Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Hän kuoli lyhyen tehohoidon jälkeen sairaalassa muutama päivä myöhemmin, 23. kesäkuuta.

Murhan esitutkinta alkoi joulukuussa

Poliisi määräsi heti kuoleman jälkeen, että miehelle tehdään oikeuslääketieteelliset tutkimukset. Poliisi oli yhteydessä myös miehen vaimoon heti kuoleman jälkeen, mutta siinä vaiheessa rikosta ei vielä epäilty.

Loppukesästä poliisille oli tullut yhteydenottoja, joiden mukaan miehen kuolemaan liittyisi epäselvyyksiä. Murhan esitutkinta alkoi joulukuussa muun muassa oikeuslääkärin lausunnon vuoksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  8. 8

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  9. 9

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  10. 10

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  10. 10

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

  6. Näytä lisää