Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ekaluokkalainen mietti, mikä on Suomen pehmein lintu - asiantuntijat ryntäsivät apuun

Rekkaan törmännyt pyrstötiainen sai pientä kannatusta.
Mikä on Suomen pehmein lintu, kysyi Lappeen koulun ekaluokkalainen Lappeenrannassa.

Seurauksena oli lumipalloefekti.

– Meillä harjoitetaan tätä uuden opetussuunnitelman mukaista ilmiöpohjaista opiskelua, kertoo erityisluokanopettaja Maija Turunen.

Niinpä viime viikolla valtakunnan johtavat lintuharrastajat miettivät kilvan, ken on maassa pehmoisin.

Pohdiskelu sai dramaattiseen varjon, kun yhden ehdotetun lajin, pyrstötiaisen, edustaja törmäsi keskiviikkona Toivakassa sattuneessa liikenneturmassa rekkaan ja jäi ehkä juuri pehmeytensä ansiosta henkiin.

Tintti kuoli vasta seuraavana päivänä Heinolan Lintutarhassa.

– Meillä oli teemana lähiympäristö. Pohdimme, mitä siihen kuuluu, ja linnut nousivat esiin, Turunen kertoo.

– Sitten mietimme, mitä haluaisimme linnuista tietää ja eräs oppilas keksi tämän Suomen pehmeimmän linnun.

Opetuksessa pohdittiin myös tiedonhankintaa ja yhdeksi hyväksi tavaksi löydettiin soittaminen tai sähköpostin lähettäminen ”asiantuntijalle”.

Turunen kääntyi Etelä-Karjalan Lintutieteellisen yhdistyksen puoleen. Sen jäsen Jari Kontiokorpi välitti kyselyn BirdLife Suomen Lintuverkkoon, jossa pitävät majaansa maan parhaat spesialistit eräänlaisena ”köyhänmiehen luontoiltana”.

Näitä ehdotettiin:

Lapinpöllö on melkein pelkkää höyhentä + sulat.

Lapinpöllön pää ja niska ovat kuin pehmeää höttöä.

Helmipöllöllä on paksu ja pehmeä höyhenpeite.

Haahkan untuvat ovat kuuluja pehmeydestään.

Haahkan tieteellinen nimi mollissima tarkoittaa kaikkein pehmeintä (mollis=pehmeä).

Vesipääsky on niin ilmavan pehmeä, että kelluu hyvin.

Pyrstötiainen näyttää pehmeältä.

Kehrääjä.

Lajista riippumatta kaikki untuvikot (poikaset).

Joku vesiympäristön untuvikko.

Helmipöllö tuntuukin pehmeältä, untuvikoilla on vain ohuesti untuvaa, kyllä superpehmoa pitää pystyä puristamaankin!

Sinitiaisen poikasten söpö sisarussarja pöntössä.

Joku pörhistyneen höyhenpeitteensä avulla ankarissa pakkasissa pärjäävä pohjoisen lintu kuten kuukkeli tai taviokuurna.

Selvästi eniten ääniä saivat lapinpöllö ja helmipöllö.

Myös haahka ja ehkä yllättäen taviokuurna nousivat esiin muusta joukosta.

Ota kantaa

Ken on linnuista pehmoisin?

Lapinpöllö 52% Helmipöllö 21% Haahka 10% Pyrstötiainen 12% Taviokuurna 5%
Ääniä yhteensä 2258

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  3. 3

    Nuoren parin ensimmäisen loman surullinen loppu – noin 30 yhä kateissa Italian lumivyöryn jäljiltä

  4. 4

    Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

  5. 5

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  6. 6

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  7. 7

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  8. 8

    Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

  9. 9

    Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

  10. 10

    Taloyhtiö vitkutteli paritalon salaojien korjaamista – viivyttely maksoi osakkaille yli 50000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. 6

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  9. 9

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  10. 10

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  3. 3

    Nuoren parin ensimmäisen loman surullinen loppu – noin 30 yhä kateissa Italian lumivyöryn jäljiltä

  4. 4

    Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

  5. 5

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  6. Näytä lisää