Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuuliko Venäjä Niinistön sanoissa uhkauksen?

Venäjä on tähän asti ollut varma siitä, ettei pakolaisvirta voi kohdistua heihin itseensä. IS:n erikoistoimittaja Arja Paananen kertoo, miksi Venäjä ja Niinistö ovat osin molemmat oikeassa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai viikonloppuna aikaan aikamoisen kuhinan Venäjän mediassa, kun hän rohkeni varoittaa, että Venäjästä itsestään voisi tulla ”toinen Turkki”.

Tällä Niinistö tarkoitti MTV:n haastattelussa sitä, että nykyinen Syyriasta Turkkiin ja siitä edelleen syvälle Eurooppaan suuntautuva pakolaisvirta saattaisikin kohdistua jatkossa hallitsemattomana nimenomaan Venäjää kohtaan.

Näin kävisi Niinistön teorian mukaan siinä tapauksessa, että Turkki sulkisi rajojaan ja hillitsisi pakolaisten kulkua Euroopan suuntaan.

– Jos Turkki sulkeutuu tai Turkista tuleva liikenne saadaan hallintaan, hallitsematon liikenne purkautuu jossain muualla ja siinä mielessä Venäjästä voi tulla tavallaan toinen Turkki, Niinistö pohdiskeli.


Niinistön varoituksen saama huomio Venäjällä selittyy monella seikalla, mutta yksi on tietysti jo pelkkä Turkki-sanan esiintyminen siinä.

Turkki edustaa tällä hetkellä venäläisille kaikkea pahaa, sillä Kreml on demonisoinut maan propagandassaan täydellisesti sen jälkeen, kun Turkin hävittäjä pudotti venäläisen Suhoi-24-rynnäkkökoneen Syyrian yllä marraskuussa. Niinpä jo pelkkä otsikko siitä, että Venäjästä tulisi ”toinen Turkki” on venäläisten silmiin niin pöyristyttävä väite, että se on taattua klikkihittikamaa.

Venäjän sosiaalisessa mediassa Niinistön lausumaa on jaettu myös ahkerasti ja siellä monet kommentoijat ovat sitä mieltä, että teoria on täysin mahdoton.

Kommentoijat vetoavat siihen, että Venäjän oma rajavalvonta on niin tehokasta, ettei Venäjälle yksinkertaisesti pääse ilman viisumia – tai jos joku uhkarohkea pääseekin, niin kyse on korkeintaan joistakin yksittäistapauksista. Tähän samaan vetosi myös Venäjän maahanmuuttoviraston johtaja Konstantin Romodanovski sunnuntaina, kun hän tyrmäsi Niinistön varoituksen uutistioimisto Interfaxin haastattelussa.

Lisäksi Syyrialla sen paremmin kuin Turkillakaan ei ole Venäjän kanssa yhteistä maarajaa – eikä aavan Mustanmeren ylittäminen veneelläkään kuulosta kovin realistiselta, sillä matkaa on paljon pidemmästi kuin esimerkiksi Turkista Kreikan saarille.

Näillä perusteilla näyttäisi siis, että Niinistön analyysi on vähintäänkin horjuvalla pohjalla. Mutta onko se?

Tosiasiassa sekä Niinistö että Venäjän sosiaalisen median kommentoijat ovat kummatkin osittain oikeassa.

Aloitetaanpa vaikka siitä, mihin perustuu Venäjän itseluottamus siitä, ettei turvapaikanhakijoiden tulva uhkaa heitä itseään.

Yksi on Venäjän epähaluttavuus maana. Kaikki vähänkään ”tummat” ihmiset tietävät omassa nahassaan, että Venäjä on varsin rasistinen maa, jossa on tällä hetkellä meneillään venäläisisänmaallinen hurmosbuumi. Tämä yhdistettynä Venäjän talouskaaokseen tarkoittaa sitä, ettei turvapaikanhakijoilla tulisi taatusti olemaan helppoa, ei ainakaan mikäli he yrittäisivät jäädä Venäjälle.

Kaiken lisäksi Venäjä on myöntänyt vuosien saatossa erittäin kitsaasti turvapaikkoja sekä Afganistanista että Syyriasta tuleville pakolaisille, vaikka Venäjä on allekirjoittanut Geneven pakolaissopimuksen.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan esimerkiksi vuoden 2015 aikana Venäjältä anoi turvapaikkaa noin tuhat syyrialaista. Yhteensä koko Syyrian yli viisivuotisen sodan aikana Venäjä on puolestaan myöntänyt väliaikaisen turvapaikan vain noin kahdelletuhannelle syyrialaiselle.

Luvut ovat siis kuin hyttysen ininää Venäjän kokoisessa maassa.

Venäjä on hallinnut virtaa Suomeen

Yksi syy Venäjän itsevarmuuteen on myös se, että tähän mennessä esimerkiksi Venäjältä Suomeen suuntautuva turvapaikanhakijavirta ei ole suinkaan ollut hallitsematonta, vaan päin vastoin erittäin tarkasti hallittua – siis Venäjän itsensä näkökulmasta.

Suomessa nousi jokin aika sitten kohu siitä, kun STT kertoi venäläisen rajaviranomaisen tunnustaneen, että FSB:n alaiset rajavirkailijat koordinoivat itärajalta Suomeen tulevaa turvapaikanhakijavirtaa. Todellista uutista asiassa oli kuitenkin vain se, että joku venäläinen viranomainen erehtyi tämän tosiasian keskusteluissa myöntämään.

Venäjältä Eurooppaan suuntautuva pakolaisvirta näyttää perustuvan nimenomaan venäläisviranomaisten varmuuteen siitä, että kyseiset henkilöt eivät jää Venäjän itsensä taakaksi, vaan heidät ohjataan järjestäytyneesti maan kautta Eurooppaan.

Osa Suomeen tulevista on Venäjällä vuosikausia asuneita laittomia siirtolaisia, joille näytetään nyt annetun hiljainen lupaus siitä, että jos he suostuvat virallisesti karkotetuiksi Venäjältä, niin heitä ei uhkaa venäläinen työleiri eikä mikään muukaan ankara rangaistus.

Osa puolestaan tulee pikavauhdilla lentäen ensin kotimaastaan Moskovaan ja siitä Murmanskin kautta Suomen rajalle. Tämä liikenne on täysin kontrolloitua ja julkisuudessakin on jo kerrottu esimerkiksi yhdestä entisen venäläisdiplomaatin organisoimasta liigasta, joka järjesti syyrialaisille väärin perustein liikemiesviisumeita Venäjälle.

Kaiken lisäksi Venäjä on itse selvästi suunnannut pakolaisliikenteen omille pohjoisille rajanylityspaikoilleen, sillä esimerkiksi Vaalimaan ja Nuijamaan kautta ei Suomeen ole toistaiseksi tultu. Tämä liittynee puolestaan siihen, että Venäjä haluaa pitää pakolaisvirran omalta kannaltaan hyvin hallinnassa syrjäisillä pohjoisen metsäseuduilla – eikä esimerkiksi häiritsemässä ja epävakauttamassa Viipurin alueen venäläisten elämää.

Venäjä antaa viisumin muttei kanna vastuuta

Yhteistä näille kaikille Suomeen tulijoille on se, että kukaan heistä ei ole tullut Venäjälle ilman viisumia eikä kukaan heistä myöskään poistu maasta ilman voimassaolevaa Venäjän viisumia tai oleskelulupaa. Tämä nimittäin on Venäjän viranomaisten oma edellytys sille, millä perusteella he antavat kolmansien maiden kansalaisten tulla rajavyöhykkeelleen ja poistua maastaan.

Venäjä on siis itse ensin myöntänyt heille viisumin omaan maahansa – ja kansainvälisten sopimusten nojalla Venäjän pitäisi kantaa heistä kaiken järjen mukaan ensimmäinen vastuu. Mutta niin ei kuitenkaan ole käynyt.

Siitä Venäjä on ainakin toistaiseksi ollut tarkka, että esimerkiksi Suomeen he päästävät väkeä vain virallisten rajanylityspaikkojen kautta. Jos joku yrittää jotain muuta, esimerkiksi lahjoa FSB:n rajaviranomaisia tai luikkia metsien kautta, häntä uhkaa sakko tai vankeusrangaistus. Vastikään esimerkiksi neljä Suomeen yrittänyttä syyrialaista tuomittiin puoleksi vuodeksi työleirille sen jälkeen, kun he olivat yrittäneet ylittää Venäjän ja Suomen välisen rajan salaa maaston kautta.

Venäjän viranomaisten luovista tulkinnoista kertoo myös se, että he ovat päästäneet Norjaan ja Suomeen nyt yhteensä tuhansia turvapaikanhakijoita, joilla on ollut esimerkiksi turisti- tai liikemiesviisumi. Näin ollen tulijat ovat siis ilmoittaneet Venäjän viranomaisille väärän perusteen oleskelulleen maassa ja lain mukaan heitä pitäisi rangaista siitä Venäjällä.

Eikä kyse ole suinkaan siitä, etteikö Venäjän viisumivalvonta halutessaan toimisi. Vastikään esimerkiksi suomalainen freelance-toimittaja Esa Tuominen sai Petroskoissa sakot, kun hänen todettiin tehneen toimittajan töitä kulttuurisuhde-viisumilla.

Venäjää näyttävät kuitenkin kiinnostavan väärin perustein annetut viisumit vasta siinä vaiheessa, kun esimerkiksi Norja on ryhtynyt palauttamaan turvapaikanhakijoita takaisin Venäjälle. Ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan heitä ei nimittäin voi ottaa takaisin juuri sen vuoksi, että he ovat alkujaan ilmoittaneet väärän syyn oleskella maassa ja rikkoneet siten Venäjän lakeja.

Näin näyttäisi siis siltä, että Venäjä on keksinyt pakolaisvirrasta jonkinlaisen ”ikiliikkujan”, jolla se voi kiristää Suomea ja koko Eurooppaa, mutta jonka ikävien vaikutusten ulkopuolella se itse voi pysytellä.

Reitti Turkista Sotshin porteille?

Mutta entäpä sitten se, miksi presidentti Niinistön varoituksessa saattaakin olla totuuden siemen?

Emme tiedä, mille kaikille faktoille Niinistö ajatteluaan perustaa, mutta ryhdytäänpä hetkeksi sen saman kyynisen valtapelin mielikuvituspelaajaksi, jota Venäjä itse pelaa.

Eli jos karttaa katsoo, niin Venäjällä ei todellakaan ole yhteistä maarajaa Turkin kanssa, mutta sen sijaan Georgialla ja Turkilla on yhteinen raja. Georgiassa puolestaan sijaitsee käytännössä maasta irrottautunut Venäjän ”vasallivaltio” Abhasia, jolla puolestaan on yhteinen raja Venäjän kanssa aivan Sotshin olympiakaupungin edustalla.

Ja mikä yhdistää tällä hetkellä sekä Turkkia että Georgiaa? No, tietenkin suunnaton Venäjä-kauna.

Georgian kohdalla se juontaa juurensa juuri Abhasian ja Etelä-Ossetian muka-itsenäistymiseen Venäjän avustuksella sekä vuoden 2008 sotaan. Turkin kohdalla puolestaan kaikki kulminoituu Venäjän lentokoneiden harjoittamaan häirintään ja Kremlin julistamaan matkustus- ja kauppaboikottiin Turkin pudottaman venäläiskoneen tapauksen jälkeen.

Eli voisiko olla mahdollista, että Turkki ja Georgia ryhtyisivät yhdessä maksamaan Venäjälle potut pottuina? Turkki ohjaisi esimerkiksi tahallaan pakolaisia pohjoisen rajansa yli Georgiaan ja Georgia puolestaan ohjaisi heitä tahallaan Abhasiaan joko maitse tai meritse, jolloin he olisivat käytännössä jo Venäjän helmoissa?

Entä mitä tekisi Venäjän rajavalvonta siinä vaiheessa, jos paperittomia tulijoita olisikin Abhasian ja Sotshin porteilla tuhansia tai kymmeniätuhansia? Otettaisiinko esille Kalashnikovit vai noudatettaisiinko Euroopan ihmisoikeussopimusta?

Mahdollisia Venäjälle tulon reittejä olisi muitakin, ja suuri kysymys tässä olisi se, onnistuisiko Venäjä ohjaamaan koko tämän virran esimerkiksi Baltiaan ja Suomeen – vai joutuisiko Venäjä itsekin kantamaan ainakin osan seurauksista.

Niinistö ei varmasti tarkoittanut ”uhkailla” Venäjää tällaisella skenaariolla, mutta enpä ihmettelisi, vaikka Venäjän turvallisuuspalvelussa hänen lausuntoaan tulkittaisiin nyt suurennuslasilla juuri tästä näkökulmasta. Tähän liittynee myös se, että Venäjän maahanmuuttoviraston johtaja ilmoitti sunnuntaina haluavansa kuulla pikaisesti lisää Niinistön analyysin taustoja siinä vaiheessa, kun Suomen ja Venäjän välisen rajan pakolaistilannetta pohtiva työryhmä kokoontuu.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

    2. 2

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    3. 3

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    6. 6

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    8. 8

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    9. 9

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    10. 10

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

    2. 2

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    3. 3

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. Näytä lisää