Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomen ja Ruotsin armeijat vertailtiin Aftonbladetissa: ”Suomi on ylivoimainen”

Ruotsalaisasiantuntija vertailee Suomen ja Ruotsin armeijaa Aftonbladetissa. Suomi on hänen mukaansa ylivoimainen.
Suomen piti olla Stalinille vain pieni suupala vuonna 1939. Toisin kävi ja pieni Suomi säilytti vapautensa. Suomi oli urhea Daavid ja Neuvostoliitto joutui Goljatin rooliin, vanhaa vertausta mukaillen.

Ruotsalainen sotahistorioitsija ja Venäjä-asiantuntija Lars Gyllenhaal vertailee Aftonbladetissa Suomen ja Ruotsin nykyisiä asevoimia. Nyt Ruotsi on Daavid ja Suomi suuri ja mahtava Goljat.

Gyllenhaalin mukaan vielä 1980-luvulla Ruotsi olisi pystynyt saamaan jalkeille 850000 miehen armeijan. Nyt luku on noin 50000.

Suomella taas on 230 000 miehen armeija ja 80 prosenttia kaikista nuorista miehistä suorittaa asepalveluksen. Ruotsissa näin ei ole ollut enää vuodesta 2010 alkaen.

– Kaikki suomalaiset sotilaat eivät tietenkään ole samanlaisia, mutta pääasiassa he käyvät läpi rankan peruskoulutuksen ja useita kertausharjoituksia, Gyllenhaal sanoo.

– He ovat hyviä sotilaita.

Kokonaisuutena hän arvioi, että suomi on selkeästi Ruotsia vahvempi.

– Ero on se, että meillä on sukellusveneitä. Mutta muuten Suomi on ylivoimainen.

Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee lentokoneet, joita Suomella on nykyään lähes yhtä paljon kuin Ruotsilla. 1980-luvulla Ruotsin ilmavoimilla oli yli 200 Viggeniä ja yli 140 Drakenia.

– Pian meillä on enää 100 JAS 39:ää.

Toisena esimerkkinä hän mainitsee tykistöaseet. Hänen mukaansa Ruotsilla on nykyään 24 tykkiä ja Suomella yli 700 – ja vaikka suuri osa niistä onkin vanhoja, ovat ammukset uusia, Gyllenhaal muistuttaa.

– Ruotsissa on enemmän kenraaleja kuin aseita, hän tiivistää.

Kun Daavid oli säilyttänyt vapautensa Goljatia vastaan, nosti Stalin maljan Suomen armeijalle YYA-sopimuksen julkistamistilaisuudessa vuonna 1948.

– Stalin nostaisi maljan Suomen armeijalle myös tänään, Gyllenhaal sanoo.

Yllä olevalta videolta näet, miltä Suomen laskuvarjojääkärien valintakokeessa näyttää. ISTV kävi seuraamassa kovaa testiä vuonna 2014.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lewis Hamilton voitti Unkarin F1-kisan – Räikköseltä loistava suoritus

    2. 2

      Antti Tuisku julkaisi kuvan siskonsa kanssa – näyttävät aivan toistensa kopioilta: ”Kumpi on kumpi?”

    3. 3

      Ruotsissa raju navettapalo – räjähdysvaara vaikuttaa jopa Arlandan lentoihin

    4. 4

      Kelalta karmea yllätys työttömälle – ilmoitti vuokransa noususta, joutuukin itse maksumieheksi

    5. 5

      Räikkönen osui Verstappeniin – ”Jäämies” kuumeni 18-vuotiaalle hollantilaiselle

    6. 6

      Kuvat leviävät: Maailman jyrkin asuinkatu on melkoinen näky

    7. 7

      Venäjällä riemuitaan olympiajoukkueen saamasta uutisesta – osa urheilijoista voidaan yhä sulkea Riosta

    8. 8

      Renny Harlinin uutuuselokuvalle uskomaton startti Kiinassa – häkeltynyt ohjaaja: ”Sanat eivät riitä”

    9. 9

      Räikkönen paransi hurjaa tilastoaan – vain Schumacher edellä

    10. 10

      Tällainen on Münchenin ampuja – koulukiusattu Ali, 18, haukkui videolla ”turkkilaisia” ja suunnitteli tekoaan jopa vuoden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotossa yksi täysosuma – näillä numeroilla voitettiin 4,5 miljoonaa euroa

    2. 2

      FBI teki huolestuttavan löydön: suunnitteliko MH370:n lentäjä katoamisreitin ennalta?

    3. 3

      Naisräppäri julkaisi uhkean vessaselfien – ”Voiko tuo olla aito?”

    4. 4

      Kuvat: Ronilla, 37, raju välikohtaus Volvo-kuskin kanssa Ruotsissa –”Hän oli aivan hiilenä”

    5. 5

      71-vuotias nainen esitteli 18-vuotiaan miehensä aamu-tv:ssä – juontaja ulvoi naurusta, katsojat närkästyivät

    6. 6

      Kelalta karmea yllätys työttömälle – ilmoitti vuokransa noususta, joutuukin itse maksumieheksi

    7. 7

      Tässä on kaivinkonekuski, josta maailmalla nyt kohistaan – Thomas, 57, läksytti parvekkeeltaan Münchenin ampujaa

    8. 8

      Jasper Pääkköseltä kitkerä purkaus viranomaisille: ”Miksi Löylyn täytyy pyytää aikuisia ihmisiä poistumaan?”

    9. 9

      ”Maailman täydellisimmän naisen” uhkeat luomukurvit eivät olekaan aidot? Jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta

    10. 10

      ”Rakastamme sinua, enkeli” – he olivat Münchenin ampujan uhrit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 kuoli ja yli 20 haavoittui Münchenin ostoskeskusammuskelussa – epäilty on 18-vuotias iranilaistaustainen

    2. 2

      Tv:stä tuttu Janne ”Mehu-Janne” Kuisma on kuollut 36-vuotiaana

    3. 3

      IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

    4. 4

      Kalevan kisoissa dramaattinen tilanne: Nezirillä ja valmentajalla raju yhteenotto stadionin ulkopuolella – ”Mitä v*ttua sä teet?”

    5. 5

      Raju väite: Dr. Phil onkin pelkkä huijari! Julki tulleet asiakirjat paljastavat karun totuuden tv-psykologista

    6. 6

      Khloé Kardashian yritti nolata 19-vuotiaan näyttelijän törkeällä K18-kuvalla – pilkka osuikin omaan nilkkaan

    7. 7

      Katsojat järkyttyivät perheen käytöksestä tv-lähetyksessä – lapsi pissasi lattialle, vanhemmat nyökyttelivät

    8. 8

      Kaksi kuollut Hämeenlinnan onnettomuudessa – osallisina 8 henkilöautoa ja kuorma-auto

    9. 9

      Yli vuoden kateissa ollut 4-vuotias Albertti löytyi kesämökiltä – pojasta oli tehty tytön näköinen

    10. 10

      Onko koolla väliä? Suomalaisnaiset ovat puhuneet

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lewis Hamilton voitti Unkarin F1-kisan – Räikköseltä loistava suoritus

    2. 2

      Antti Tuisku julkaisi kuvan siskonsa kanssa – näyttävät aivan toistensa kopioilta: ”Kumpi on kumpi?”

    3. 3

      Ruotsissa raju navettapalo – räjähdysvaara vaikuttaa jopa Arlandan lentoihin

    4. 4

      Kelalta karmea yllätys työttömälle – ilmoitti vuokransa noususta, joutuukin itse maksumieheksi

    5. 5

      Räikkönen osui Verstappeniin – ”Jäämies” kuumeni 18-vuotiaalle hollantilaiselle

    6. Näytä lisää