Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Paavo Arhinmäki vastaan Laura Huhtasaari – kumman 30 sekunnin perustelu avioliittolaista on parempi?

Politiikka
Sukupuolineutraaliin avioliittolakiin liittyvät lakimuutokset olivat keskiviikkona käsittelyssä eduskunnassa.
Täysistunnon ensimmäisessä käsittelyssä oli hallituksen esitys eräiksi lainmuutoksiksi, joita tarvitaan sukupuolineutraalia avioliittolakia varten.

Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2014 kansalaisaloitteen pohjalta avioliittolain muutoksen, jonka nojalla myös samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat solmia avioliiton.

Lakivaliokunta kannatti joulukuussa lakimuutoksia.

ISTV pyysi Paavo Arhinmäkeä ja Laura Huhtasaarta perustelemaan kantansa avioliittolakiin. Aikaa molemmille annettiin 30 sekuntia. Katso perustelut yllä olevalta videolta!

KANSANEDUSTAJAT Antero Laukkanen (kd) ja Laura Huhtasaari (ps) antoivat valiokunnassa vastalauseen ja ehdottivat lakimuutosten hylkäämistä.

– Kun avioliittoinstituutio murretaan, niin koko yhteiskunta haavoittuu tavalla, jonka seuraukset ovat mittavat. Tämä asia ei ole mikään tekninen muutosasia vaan meidän kaikkien tulevaisuuteemme vaikuttava asia, Laukkanen sanoi torstaina täysistunnossa.

– Se, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulee vuoden kuluttua voimaan, on iloinen, iso ja onnellinen asia todella monelle suomalaiselle parille ja perheelle. Se, että tämä asia tässä kohtaa, tämän pitkän prosessin, kaikkien näitten keskusteluitten jälkeen, torpattaisiin, olisi monelle suomalaiselle todella julmaa ja todella kohtuutonta, kansanedustaja Emma Kari (vihr) sanoi.

Asian toinen käsittely eduskunnan täysistunnossa on ensi viikolla.

SUKUPUOLINEUTRAALI avioliittolaki tulee voimaan maaliskuussa 2017.

Eduskunta antoi hyväksyessään avioliittolain vuonna 2014 lausuman, jossa se edellytti, että hallitus ryhtyy valmistelemaan esityksen tasa-arvoisen avioliittolain edellyttämistä muutoksista muihin lakeihin.

Hallituksen esityksen lähtökohtana on muuttaa avioliittolakia, rekisteröidystä parisuhteesta annettua lakia, väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annettua lakia, transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annettua lakia, uskonnonvapauslakia ja hedelmöityshoidoista annettua lakia.

Ota kantaa

Kumman perustelu yllä olevalla videolla oli vakuuttavampi?

Paavo Arhinmäen 35% Laura Huhtasaaren 65%
Ääniä yhteensä 4222

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    6. 6

      Utøyan joukkomurhasta selviytynyt nuori Viljar kertoo kauhun hetkistä – merkittiin ensin kuolleeksi

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    9. 9

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    10. 10

      Nelivuotias kuulutti isoäitinsä kauhuksi: ”Mummu pieraisi Stockmannilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    6. Näytä lisää